Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) tuoreessa selvityksessä Kilpailuvirasto kilpailupolitiikan suunnannäyttäjänä kerrotaan, miten kotimaista kilpailupolitiikkaa on linjattu ja minkälaiset reunaehdot ovat vaikuttaneet kilpailupolitiikan kehitykseen. Selvityksen pääpaino on Kilpailuviraston toimikaudessa 1988–2012. Vuoden 2013 alussa Kilpailuvirasto ja Kuluttajavirasto yhdistettiin Kilpailu- ja kuluttajavirastoksi (KKV).
Suomen kilpailupolitiikan eräs kehityspiirre on ollut kilpailulainsäädännön, sen soveltamiskäytännön ja sakkojen asteittainen tiukentuminen. Ennen vuotta 1988 Suomen taloudessa vallitsivat monopolit, kartellit ja yleinen hintasääntely. Yritysten oli ilmoitettava kilpailunrajoitukset kilpailuviranomaiselle, joka rekisteröi ne. Monet kilpailunrajoitukset jäivät oikeudellisen sääntelyn ulkopuolelle. Tuomioita ei juuri tullut, vaikka tarjouskartellista olisi ollut mahdollista määrätä jopa vuoden vankeustuomio. Pitkään tämän jälkeenkin kilpailusakot olivat hyvin lieviä, ja kilpailusakkoja kutsuttiin yleisesti ”klubimaksuiksi”.
Horisontaaliset kartellit puretaan
Kilpailuvirasto käynnisti heti perustamisensa jälkeen vuonna 1988 kartelliprojektin, jonka tarkoituksena oli poistaa kilpailijoiden hintayhteistyö toimialajärjestöissä. Vaikka kartelleja ei ollut suoraan lainsäädännössä kielletty, kartellien oli kuitenkin todettu olevan lähtökohtaisesti yleisen edun vastaisia.
Kartelliprojektia on pidetty Kilpailuviraston toiminnan keskeisenä virstanpylväänä, sillä sen tuloksena yli sata toimialajärjestöä luopui vuoteen 1993 mennessä hintasuosituksistaan. Virasto oli aikaansa edellä kansainvälisestikin vertaillen, sillä monissa EU-jäsenvaltioissa ryhdyttiin purkamaan toimialajärjestöjen hintasuosituksia komission patistamana vasta 2000-luvulla.
Yrityskauppavalvontaa kehitetään
Keskon Tuko-kauppaa on pidetty yhtenä merkittävimmistä käänteistä suomalaisen kilpailupolitiikan historiassa. Kesko ilmoitti vuonna 1996 ostaneensa Tuko Oy:n osake-enemmistön ja sai myöhemmin tehdyillä kaupoilla määräysvallan yhdessä tärkeimmistä kilpailijoistaan. Sen hetkisen kilpailunrajoituslain mukaan Kilpailuvirastolla ei ollut toimivaltuuksia puuttua sille ilmoitettuihin yrityskauppoihin. Kilpailuvirasto pyysi kuitenkin Euroopan komissiota tutkimaan yrityskeskittymän hyväksyttävyyden EY:n kilpailuoikeuden näkökulmasta.
Euroopan komissio totesi päätöksessään yrityskaupan luovan sellaisen määräävän markkina-aseman, jonka seurauksena tehokas kilpailu päivittäistavaroiden vähittäiskaupan ja noutotukkukaupan markkinoilla estyi Suomessa. Komissio määräsi helmikuussa 1997, että Keskon oli myytävä Tukon päivittäistavarakauppa.
Tapauksen jälkeen yleinen ilmapiiri muuttui, ja yritykset alkoivat suhtautua kilpailuasioihin vakavammin. Yritykset myös lähestyivät aiempaa useammin Kilpailuvirastoa hakeakseen neuvoa järjestelyilleen. Vuonna 1998 kilpailunrajoituslakiin lisättiin yrityskauppavalvontaa koskevat säännökset.
Jättisakot pelotteena
Kilpailunrikkomuksista määrätyt sakot eivät aina ole olleet samaa suuruusluokkaa kuin viime aikoina. Vuonna 2009 korkein hallinto-oikeus määräsi asfalttiyhtiöt maksamaan valtakunnallisesta asfalttikartellista seuraamusmaksuja yhteensä 82 miljoonaa euroa. Samoin vuonna 2009 markkinaoikeus tuomitsi metsäyhtiöt raakapuun hankintakartellista 51 miljoonan seuraamusmaksuihin.
Omaksuttu eurooppalainen linja teki kartellit asteittain kannattamattomiksi myös Suomessa. Suomen kartellipolitiikassa alkoi uusi vaihe, sillä tuntuvat sakot olivat kartellien vastustamisessa ensiarvoisen tärkeitä ja toimivat ennalta ehkäisevästi kuluttajien eduksi.