Kuluttaja-asiamies on vienyt yksityisen pysäköinninvalvontayhtiö Parknetin markkinaoikeuteen sopimusehdosta, jonka mukaan yhtiö voi puolitoistakertaistaa erääntyneen valvontamaksun.
Yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittavalla Parknetilla on ollut käytössä sopimusehto, jonka mukaan se voi puolitoistakertaistaa erääntyneen valvontamaksun 40 eurosta 60 euroon. Perintälain mukaan Parknet ei kuitenkaan saisi veloittaa erääntyneen valvontamaksun perimisestä enempää kuin viisi euroa.
Kuluttaja-asiamies neuvotteli Parknetin kanssa asiasta ja pyysi selvitystä siitä, miten yhtiö aikoo palauttaa liikaa perityt perintäkulut kuluttajille. Parknet ilmoitti kuluttaja-asiamiehelle, että ei aio ryhtyä asiassa toimenpiteisiin. Yhtiö ei ole omasta mielestään perinyt kuluttajilta erääntyneistä valvontamaksuista suurempia kuluja, kuin mitä niistä saa perintälain mukaan periä.
Kuluttaja-asiamies hakee nyt markkinaoikeudelta asiaan ratkaisua ja vaatii, että Parknetiä kielletään käyttämästä kuluttajien kanssa tekemissään sopimuksissa kohtuutonta ja lainvastaista sopimusehtoa.