Euroopan komissio on julkaissut sidosryhmille päivitetyn ilmoituksen siitä, miten Ison-Britannian irrottautuminen EU:sta vaikuttaa kilpailuoikeuden soveltumiseen. Ilmoituksessa käsitellään irrottautumisen vaikutuksia kilpailunrajoitustapausten käsittelyyn ja yrityskauppavalvontaan.
Siirtymäaikana, eli 31. joulukuuta 2020 saakka Iso-Britannia soveltaa täysimääräisesti unionin kilpailulainsäädäntöä. Tämän jälkeen maa ei kuitenkaan enää ole osa EU:n sisämarkkinoita, mikä tuo muutoksia EU:n kilpailulainsäädännön soveltumiseen ja esimerkiksi komission toimivaltaan yrityskauppa-asioissa.
Ilmoitus on saatavilla englanniksi EU:n virallisilla sivuilla. Lisätietoja siirtymäajan päättymisen vaikutuksista on koottu omalle sivulleen. Sidosryhmiä muistutetaan tarvittaessa selvittämään muuttuvan lainsäädännön vaikutukset vielä ennen siirtymäajan päättymistä.