Euroopan komissio on tehnyt ehdotuksia matkustamisen sääntelyn uudistamiseksi. Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) kannattaa matkustamisen sääntelyn uudelleentarkastelua ja havaittujen puutteiden korjaamista, mutta on havainnut ehdotuksissa vielä parantamisen varaa.
Euroopan komissio on esittänyt matkailun kuluttajansuojaan lainsäädäntöehdotuksia 29.11.2023. Matkustajien suojaksi tarkoitetun sääntelyn toimivuudessa havaittiin puutteita muun muassa COVID-19 pandemiassa ja Thomas Cook matkailukonsernin konkurssissa vuonna 2019.
Komissio haluaisi tehostaa matkustajan oikeuksien täytäntöönpanoa kaikissa liikennemuodoissa ja muun muassa helpottaa kuluttajien mahdollisuuksia tehdä valitus liikenteenharjoittajalle ja saada hyvitystä peruuntuneesta matkasta. Ehdotuksessaan kaikkien liikennemuotokohtaisten matkustajien oikeuksia koskevien asetusten tarkistamisesta komissio myös esittää uusia säännöksiä hyvitysprosesseihin tilanteissa, joissa lentomatkustaja on ostanut lentolipun välittäjältä.
Komissio on myös ehdottanut uutta asetusta matkustajien oikeuksista multimodaalisten matkojen yhteydessä. Uusilla säännöksillä suojeltaisiin matkustajia, jotka yhdistävät samalle matkalle vähintään kaksi eri liikennemuotoa, kuten esimerkiksi lento- ja junamatkan.
Lisäksi komissio on ehdottanut tarkistuksia vuoden 2015 matkapakettidirektiiviin parantamaan matkapaketin ostaneiden suojaa kriisitilanteissa sekä selventämään matkanjärjestäjien velvollisuuksia ja vastuita sekä kuluttajan oikeuksia.
Matkustamisen sääntelyn oltava selkeää ja johdonmukaista
KKV on nostanut EU:n komissiolle antamissaan lausunnoissa esiin, että kolmen matkailualaa säätelevän ehdotuksen tulisi olla keskenään mahdollisimman yhdenmukaisia.
Esimerkiksi lentomatkustajien oikeuksien asetuksen tarkistamista koskevassa ehdotuksessa käytetty välittäjän määritelmä on epäselvä eikä se ole yhdenmukainen yleisessä sopimusoikeudessa ymmärretyn välittäjän käsitteen kanssa. Määritelmässä viitataan sellaisiin matkapakettidirektiivin sisältyviin käsitteisiin, joilla ei varsinaisesti ole tekemistä välitystoiminnan kanssa. Se pitäisi korvata lipunmyyjän käsitteellä, jota käytetään multimodaalisia matkustajan oikeuksia koskevassa asetusehdotuksessa.
KKV kannattaa matkustajan oikeuksien laajentamista koskemaan eri liikennemuotoja yhdisteleviä multimodaalisia matkoja. Tällä hetkellä matkustajat eivät saa suojaa sellaisissa liikenteen häiriötilanteissa, joissa matkustajat siirtyvät liikennemuodosta toiseen matkansa aikana. Jotta sääntely parantaisi matkustajien asemaa on keskeistä huolehtia siitä, että eri liikennemuotoja yhdistelevät lipputyypit sekä niihin liittyvät oikeudet ja velvollisuudet ovat selkeitä ja sääntelyn johdonmukaisuus säilyy.
Hyvitysten hakeminen helpottuu
KKV kannattaa ehdotusta hyvitysprosessien selventämisestä tilanteissa, joissa lentolippu on varattu välittäjän kautta. Matkustajilla olisi säilytettävä oikeus vaatia rahan palautusta suoraan lennosta vastaavalta lentoliikenteen harjoittajalta, jos välittäjä ei ole tehnyt palautusta ehdotuksen mukaisen määräajan kuluessa.
Matkustajien olisi aina voitava esittää hyvitys- ja korvauspyynnöt liikenteenharjoittajille ja välittäjille nykyaikaisilla, helposti saavutettavilla menetelmillä monikanavaisesti. Komission ehdottamia vakioitua valituslomaketta tai digitaalisia viestintävälineitä (mobiilisovellus ja sähköposti) ei pitäisi hyväksyä ainoana keinona esittää hyvitys- tai korvauspyyntöjä.
Matkapaketit ja yhdistetyt matkajärjestelyt yhdistettävä matkapaketin määritelmään
Matkapakettidirektiivissä on erikseen määritelty matkapaketin ja yhdistetyn matkajärjestelyn käsitteet. Komissio on ehdotuksellaan pyrkinyt yksinkertaistamaan niitä, mutta KKV pitää niitä edelleen liian monimutkaisina ja epäselvinä. KKV:n mukaan olisi harkittava siirtymistä yhteen matkapaketin käsitteeseen, joka pitäisi sisällään myös yhdistetyt matkajärjestelyt kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaisi myös sitä, että kaikkia matkapalveluyhdistelmien tarjoajia koskisivat samat velvoitteet, ja tulkintaongelmat matkapaketin ja yhdistetyn matkajärjestelyn käsitteen välillä poistuisivat.
Kun kuluttaja peruu matkapakettisopimuksen, matkanjärjestäjällä on oikeus veloittaa kuluttajalta peruutusmaksu. KKV:n näkemyksen mukaan peruutusmaksun perusteet ja suuruus kaipaavat selkeyttämistä ja läpinäkyvyyttä.
Matkan peruuntuessa matkanjärjestäjillä on uuden matkapakettidirektiiviä koskevan ehdotuksen mukaan mahdollisuus tarjota kuluttajille matkapaketin hinnan vaihtoehtona matkakuponkeja. KKV:n mukaan myös matkakupongit olisi suojattava maksukyvyttömyystilanteiden varalta. Kuluttajien oikeuksista on oltava selkeät säännöt hänen hyväksyessään matkakupongin rahanpalautuksen sijasta. Jos matkanjärjestäjä ei saa matkustajan nimenomaista ja kirjallista suostumusta kupongin hyväksymiseen tai matkanjärjestäjä ei täytä tiedotusvelvollisuuttaan, kuluttajien tulisi aina saada kuponki takaisin rahana.
Tehokas täytäntöönpano vaatii tuekseen selvät säännöt
Komission ehdotuksessa liikennemuotokohtaisten matkustajien oikeuksien asetusten muuttamisesta todetaan, että matkustajan oikeudet eivät aina toteudu niiden puutteellisen täytäntöönpanon takia.
KKV pitää näkemystä yksipuolisena, ja siinä on jätetty huomioimatta erityisesti lentomatkustajan oikeuksia koskevaan asetukseen liittyvät keskeiset epäselvyydet ja tulkinnanvaraisuudet. Erityisesti poikkeuksellisten olosuhteiden käsitteen edellyttämä tapauskohtainen arviointi tekee lähes mahdottomaksi valvoa kollektiivisesti matkustajien oikeutta vakiokorvaukseen lennon viivästys- ja peruutustilanteissa.
Paras tapa parantaa matkustajien oikeuksien täytäntöönpanoa olisi selkeyttää matkustajien oikeuksia koskevaa kehystä luopumalla tapauskohtaisesta arvioinnista, joka koskee poikkeuksellisia olosuhteita, joissa matkustajille ei tarvitse maksaa vakiokorvausta. Selkeä ja oikeudenmukainen lainsäädäntö edistää sääntöjen noudattamista.
Lisää aiheesta:
Komission tiedote 29.11.2023 uudistuksista
KKV:n lausunnot Euroopan komissiolle:
Matkustajien ja heidän oikeuksiensa parempi suojelu, COM (2023) 753 final
Matkustajien oikeudet multimodaalisten matkojen yhteydessä, COM (2023) 752 final
Matkapaketit EU:n – sääntöjen tarkistaminen, COM (2023) 905 final