Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on lähettänyt 1.6.2020 kuntien ja kuntayhtymien sidosyksiköille kyselyn, jonka tavoitteena on selvittää sidosyksikköjen ulosmyynnin nykytilannetta ja ulosmyyntirajojen mahdollisen muutoksen vaikutuksia kilpailuolosuhteisiin.
Sidosyksiköllä tarkoitetaan hankintayksiköstä muodollisesti erillistä ja päätöksenteon kannalta itsenäistä yksikköä, johon hankintayksikkö yksin tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa käyttää määräysvaltaa. Sidosyksiköiden ulosmyyntiä eli myyntiä muille kuin hankintayksiköille on rajoitettu. Tällä hetkellä sidosyksikkö voi harjoittaa ulosmyyntiä pääsääntöisesti enintään viisi prosenttia ja 500 000 euroa liiketoiminnastaan.
Ulosmyyntirajojen nostaminen voisi mahdollisesti tehostaa sidosyksiköiden toimintaa ja parantaa julkisen sektorin taloudellista tilannetta. Toisaalta ulosmyyntirajojen nostamisella voi olla kilpailua vääristäviä vaikutuksia.
KKV on lähettänyt markkinoilla toimiville sidosyksiköille kyselyn, jossa selvitetään minkä suuruista ulosmyyntiä ne tällä hetkellä harjoittavat ja mikä merkitys ulosmyynnillä on niiden toiminnalle. Lisäksi kyselyllä selvitetään, miten sidosyksiköt uskovat ulosmyyntirajojen mahdollisen muutoksen vaikuttavan toimintaansa. Saatuja tietoja voidaan hyödyntää muun muassa kilpailuneutraliteettivalvonnassa ja julkisten hankintojen lainsäädännöllisessä kehittämisessä.
Kysely on lähetetty sidosyksiköille sähköpostitse ja siinä on vastausaikaa 12.6.2020 saakka. KKV toteuttaa samanlaisen kyselyn vielä erikseen yrityksille. KKV tulee tiedottamaan myöhemmin selvityksen tuloksista.