KKV (Kilpailu- ja kuluttajavirasto) osallistuu 10.-16.2.2020 järjestettävään Mediataitoviikkoon nostamalla esiin vaikuttajamarkkinoinnin ja vastuullisuusmarkkinoinnin tunnistettavuutta erityisesti yläkoululaisille. Aikuisten mediataitoja vahvistetaan tukemalla kriittistä median käyttöä ja opettamalla älypuhelimen turvallista käyttöä maksuvälineenä.
KKV on suunnitellut Mediataitoviikkoon 7.-9.-luokkalaisille mainonnan tunnistettavuuteen liittyvän kilpailun. Oppilaat muun muassa arvioivat mainoksia, joissa tuotteita ja palveluja markkinoidaan vastuullisuuteen vedoten sekä tutustuvat yritysten ja somevaikuttajien väliseen kaupalliseen yhteistyöhön.
”Kilpailutehtävissä oppilaat oppivat, että mainos pitää aina tunnistaa mainokseksi esitystavasta ja mainosvälineestä riippumatta myös vaikuttajamarkkinoinnissa – piilomainonta ei ole sallittua. Vastuullismarkkinointia lähestytään esimerkiksi pohtimalla, kuinka suuri merkitys yrityksen antamalla mielikuvalla vastuullisuudesta on ostopäätökseen tai mitä viherpesulla tarkoitetaan”, kertoo asiantuntija Tiia Wassholm Kilpailu- ja kuluttajavirastosta.
KKV on myös tuottanut aikuisia oppijoita varten tuntisuunnitelman ja oppimateriaaleja, joita neuvonta- ja ohjaustyötä tekevät voivat hyödyntää erityistä tukea tarvitsevien ryhmien opetuksessa. Tavoitteena on muun muassa opastaa turvalliseen maksamiseen älypuhelimella sekä auttaa oppijaa tunnistamaan kaupallisen vaikuttamisen keinoja.
Mediataitoviikon tavoitteena on kehittää kaikenikäisten mediataitoja sekä vahvistaa aikuisten valmiuksia mediakasvatukseen. Vuoden teema on ”Mediataitoja kaikenikäisille kuluttajille”. Mediataitoviikon materiaaleja ja kampanjoita tuottamassa on 50 organisaatiota. Kampanjaa koordinoi Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI).