Euroopan komissio julkaisi 29.9.2022 uudet kilpailuoikeudelliset suuntaviivat, jotka koskevat kollektiivisia neuvotteluja yksinyrittäjien työolojen parantamiseksi. Suuntaviivojen tavoitteena on tarkentaa sitä kilpailuoikeudessa vakiintunutta periaatetta, etteivät työn tekemisen olosuhteita koskevat kollektiiviset järjestelyt kuulu kilpailuoikeuden soveltamisalaan. Periaate pätee silloinkin, kun tietyt yksinyrittäjien ryhmät käyvät työoloja koskevia kollektiivisia neuvotteluja.
Komission suuntaviivat koskevat toimijoita, joita EU:n ja Suomen kilpailulainsäädännön mukaan todennäköisesti pidettäisiin yrityksinä. Yrityksen käsitettä tulkitaan kilpailuoikeudessa laajasti, joten sellaisena voidaan pitää ketä tahansa, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, kuten vaikkapa yksittäistä freelanceria, kuljetusyrittäjää tai asianajajaa. Kuitenkin sellaiset yritykset, joiden toiminta koostuu yhden ainoan ihmisen työpanoksesta (”yksinyrittäjät”), ovat usein neuvotteluvoimansa puolesta lähempänä työntekijää. Suuntaviivojen ansiosta tietyt yksinyrittäjien ryhmät voivat nyt Suomessakin huoletta sopia kollektiivisesti paremmista työoloista, palkkiot mukaan lukien.
Kilpailuoikeuden soveltaminen epäitsenäisiin yksinyrittäjiin ja työntekijöihin lähentyy toisiaan
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 101 artiklassa kielletään sellaiset yritysten väliset sopimukset ja menettelytavat, joiden tarkoituksena on rajoittaa kilpailua tai joista seuraa, että kilpailu rajoittuu. Vaikka kiellettyjä kilpailunrajoituksia esiintyy myös eri tuotantoportaalla toimivien yritysten välisissä järjestelyissä (ns. vertikaaliset kilpailunrajoitukset), vakavimpia kilpailunrajoituksia ovat salaiset kartellit, joissa keskenään kilpailevat yritykset sopivat esimerkiksi tuotteiden tai palveluiden hinnoista, hinnankorotuksista tai markkinoiden jakamisesta. Kartellit on säädetty kielletyiksi, koska ne tyypillisesti nostavat tuotteiden ja palveluiden hintatasoa sekä rajoittavat asiakkaiden valinnanmahdollisuuksia.
Euroopan unionin tuomioistuimen tapauskäytännön mukaan kartellikielto ei koske sellaisia kollektiivisesti neuvoteltuja sopimuksia työntekijöiden ja työnantajien välillä, joiden tarkoituksena on työolojen parantaminen. Toisin kuin työntekijöitä, yksinyrittäjiä ja itsenäisiä ammatinharjoittajia pidetään kilpailuoikeudessa ”yrityksinä”. Vaikka yksin työskentelevät yksityishenkilöt ovat usein toimeksiantajaansa heikommassa neuvotteluasemassa, pidetään heitä lähtökohtaisesti yrityksinä heidän tarjotessaan palveluitaan korvausta vastaan tietyillä markkinoilla ja harjoittaessaan toimintaansa itsenäisinä taloudellisina toimijoina. Näin ollen he ovat tähän saakka joutuneet pelkäämään rikkovansa kartellikieltoa neuvotellessaan kollektiivisesti palkkioistaan tai muista kaupankäynnin ehdoista toimeksiantajiensa kanssa.
Monilla itsenäisillä ammatinharjoittajilla on vaikeuksia vaikuttaa työoloihinsa. Tämä koskee erityisesti yksinyrittäjiä, jotka käyttävät ensisijaisesti omaa henkilökohtaista työpanostaan ansaitakseen elantonsa. Toimeksiantosuhteisilla yksinyrittäjillä ei ole vastaavaa varmuutta työn jatkumisesta kuin yrityksen omilla työntekijöillä, ja tutkimusten mukaan heille myös maksetaan yleisesti ottaen vähemmän. Sellaisetkaan yksinyrittäjät, jotka eivät ole täysin integroituneita toimeksiantajansa liiketoimintaan työntekijöiden tavoin, eivät välttämättä ole toimeksiantajastaan täysin riippumattomia.
Uusissa suuntaviivoissa selvennetään, milloin tietyt yksinyrittäjät voivat yhdessä neuvotella ja sopia paremmista työoloista EU:n kilpailusääntöjä rikkomatta tai komission tähän toimintaan puuttumatta. Avain suuntaviivojen ymmärtämiseen löytyy kolmesta keskeisestä käsitteestä: ”yksinyrittäjät”, ”kollektiiviset neuvottelut” ja ”työoloista sopiminen”.
Yksinyrittäjällä tarkoitetaan suuntaviivoissa henkilöä, jolla ei ole työsopimusta tai joka ei ole työsuhteessa ja joka käyttää ensisijaisesti omaa henkilökohtaista työpanostaan kyseeseen tulevien palvelujen tuottamisessa. Yksinyrittäjällä ei siis ole itsensä lisäksi muita työtekijöitä. Yksinyrittäjät voivat käyttää palvelujensa tarjoamisessa tiettyjä tavaroita tai omaisuuseriä. Esimerkiksi siivooja käyttää siivousvälineitä ja muusikko soitinta. Näissä esimerkeissä tavaroita käytetään täydentävänä keinona lopullisen palvelun suorittamiseen, ja yksinyrittäjien katsotaan näin ollen käyttävän henkilökohtaista työpanostaan. Suuntaviivoja ei sitä vastoin sovelleta tilanteisiin, joissa yksinyrittäjän taloudellinen toiminta koostuu ainoastaan tavaroiden tai omaisuuserien jakamisesta tai hyödyntämisestä taikka tavaroiden tai palvelujen jälleenmyynnistä. Jos yksinyrittäjä esimerkiksi vuokraa majoitusta tai jälleenmyy auton osia, kyse ei ole suuntaviivoissa tarkoitetusta oman työpanoksen ensisijaisesta käyttämisestä palvelujen tuottamisessa.
Kollektiivisilla neuvotteluilla tarkoitetaan, että yhteisessä neuvottelupöydässä ovat olleet sekä yksinyrittäjät (tai heidän edustajansa) että yksi tai useampi toimeksiantajayritys (tai heidän edustajansa). Neuvottelujen kollektiivisuus on työmarkkinapuolellakin edellytys sille, ettei kartellikieltoa sovelleta. Siinä missä kollektiivinen neuvotteleminen palkoista on normaalia työmarkkinatoimintaa, joka on kilpailulain soveltamisen ulkopuolella, työnantajien yksipuolinen palkkakartelli olisi tälläkin hetkellä vakava kilpailunrajoitus. Lisäksi on huomattava, että työnantajayritysten yhteistyö kollektiivisista neuvotteluista kieltäytymiseksi voisi olla kilpailulain kieltojen vastaista. Kollektiivinen, avoin neuvotteleminen työn tekemisen olosuhteista vastapuolen kanssa on kaukana siitä kilpailuvalvonnan ydinalueesta, johon salaiset kartellit kuuluvat.
Työoloihin kuuluvia seikkoja ovat muun muassa työstä maksettava korvaus, palkkiot ja bonukset, työajat ja työn teettämismallit, lomat, vapaat, työn fyysiset suorittamispaikat, työterveys ja -turvallisuus, vakuutukset ja sosiaaliturva sekä olosuhteet, joiden vallitessa yksinyrittäjillä on oikeus keskeyttää palvelujensa tarjoaminen tai joiden vallitessa vastapuolella on oikeus keskeyttää palvelujen käyttäminen. Työoloihin eivät kuulu esimerkiksi kuluttajilta perittävät hinnat, liikkeiden aukioloajat tai asiakkaiden jakaminen.
Kartellikielto ei koske työntekijöihin rinnastettavissa olevien yksinyrittäjien neuvottelemia työehtosopimuksia
Suuntaviivoissa todetaan, ettei SEUT 101 artiklan kielto koske sellaisia kollektiivisia, työoloja koskevia sopimuksia (“työehtosopimuksia”), joiden osapuolena ovat työntekijöihin rinnastettavissa olevat yksinyrittäjät. Näihin kuuluvat yksinyrittäjät, jotka joko i) tarjoavat palveluja yksinomaan tai pääasiassa yhdelle yritykselle, ii) työskentelevät rinnakkain työntekijöiden kanssa tai (iii) tarjoavat palveluita digitaaliselle työalustalle tai sen kautta.
Suomalaisilla viranomaisilla ja tuomioistuimilla on velvollisuus soveltaa EU:n kilpailuoikeutta yhdenmukaisesti EU:n soveltamiskäytännön kanssa sellaisiin elinkeinonharjoittajien välisiin sopimuksiin, joilla voi olla vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Lisäksi Suomen kilpailulain 5 ja 6 pykälien sanamuoto on harmonisoitu SEUT 101 artiklan kanssa, ja näitä kotimaisia säännöksiä tulkittaessa on otettava huomioon EU:n soveltamiskäytäntö. Komission tulkinta SEUT 101 artiklan soveltamisesta ohjaa Suomen kilpailuviranomaisen tulkintaa kilpailulain 5 ja 6 pykälien soveltamisesta. KKV soveltaa suuntaviivoja kartellikiellon suhteen niin kauppavaikutuksen ylittävissä kuin puhtaasti kotimaisissakin tapauksissa.
Komissio ei aio puuttua heikossa neuvotteluasemassa olevien yksinyrittäjien neuvottelemiin työehtosopimuksiin
Suuntaviivoissa todetaan myös, ettei komissio aio panna EU:n kilpailusääntöjä täytäntöön heikossa neuvotteluasemassa olevien yksinyrittäjien neuvottelemia työehtosopimuksia vastaan. Komissio ei siis lähde tutkimaan tällaisten yksinyrittäjien neuvottelemia kollektiivisia sopimuksia, vaikkeivat nämä olisikaan työntekijään rinnastettavassa asemassa. Komissio katsoo yksinyrittäjien olevan heikossa neuvotteluasemassa esimerkiksi silloin, kun heidän toimeksiantajansa ovat taloudellisesti vahvempia, tai kun sosiaalisiin tavoitteisiin pyrkivä kansallinen tai EU-lainsäädäntö nimenomaisesti mahdollistaa heille kollektiivisen neuvottelemisen.
KKV voi jättää asioita tutkimatta kilpailulakiin kirjatun tutkimattajättämissäännöksen (32§, 2. mom.) perusteella. Sen mukaan kilpailuviranomainen voi jättää asian tutkimatta, jos asian tutkiminen ei ole tarpeen terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun turvaamiseksi vahingollisilta kilpailunrajoituksilta. Säännöksen tavoitteena on varmistaa, että KKV käyttää toimivaltaansa niin, että kilpailulain tavoite toteutuu mahdollisimman hyvin. Lain tavoitteen toteutumisen kannalta on tärkeää, että KKV suuntaa voimavaransa yleisen edun kannalta merkittävien kilpailunrajoitusten selvittämiseen.
Heikossa neuvotteluasemassa olevien yksinyrittäjien työoloja koskevat kollektiiviset neuvottelut eivät mitä ilmeisimmin kuulu yleisen edun kannalta merkittävien kilpailunrajoitusten joukkoon. Komission suuntaviivat tarjoavatkin KKV:lle osuvia pitkospuita yksinyrittäjän neuvotteluaseman ja sitä kautta myös 32 pykälän mukaisen tutkimatta jättämisen arviointiin.