Daniella Gallos
Olen Daniella Gallos ja opiskelen Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Työskentelin harjoittelijana KKV:n kilpailuvastuualueella keväällä 2023. Työtehtäväni pyörivät pitkälti kilpailunrajoituksiin liittyvien tehtävien, kuten esiselvityksien ja pidemmälle edenneiden selvitystöiden parissa.
Pääsin esimerkiksi laatimaan asiakirjoja sekä osallistumaan viraston sisäisiin ja sidosryhmien kanssa käytyihin palavereihin.
Viranomaistyöskentely tutuksi
Harjoitteluni aikana opin paljon viranomaistyöskentelystä, joka on hyvin erilaista kuin työ yksityisellä puolella. Opin paljon kilpailuoikeuden substanssista sekä käytännön työstä, jota ei ehkä niinkään opi yliopistossa. Erityisesti viranomaisnäkökulma kilpailuoikeuteen on ollut mielenkiintoinen ja avartava kokemus.
Harjoittelusta tukea gradun kirjoittamiseen ja teoreettisiin opintoihin
Olen tekemässä gradua kilpailuoikeudesta, joten harjoitteluni on ehdottomasti tukenut gradu-urakkaani. Yliopisto-opinnot ovat usein hyvin teoreettisia ja aikaisempi ”kokemukseni” kilpailuoikeudesta on tullut lähinnä kirjoista. Harjoitteluni aikana olen päässyt näkemään, miten opintojen teoreettista puolta sovelletaan käytännössä. On ollut mahtavaa, kun asiantuntijoilta on voinut kysyä matalalla kynnyksellä näkökulmia itseään mietityttäviin asioihin ja myös tästä on ollut apua gradun tekemisessä.
Harjoittelu tarjosi uusia oppeja ja mukavan työyhteisön
Parasta harjoittelussa on ollut uuden oppiminen ja tietysti mukavat työkaverit. KKV:llä on tosi hyvä työilmapiiri ja työkaverit ovat olleet mahtavia.
Kenelle suosittelisit KKV:ta harkkapaikkana? Miksi?
Suosittelisin KKV:tä kaikille niille, jotka haluavat oppia kilpailuoikeuden soveltamista käytännössä. Lisäksi, jos viranomaisnäkökulma kilpailuoikeuteen kiinnostaa, on KKV oiva paikka päästä tutustumaan siihen.