Willka Reyes
Olen Willka Reyes ja työskentelin korkeakouluharjoittelijana KKV:n vaikutusarviointiyksikössä keväällä 2023. Opiskelen taloustiedettä Aalto-yliopistossa ja opinnoista minulla on jäljellä enää gradu.
Harjoitteluni aikana olen ollut mukana julkisia hankintoja tutkivassa hankkeessa. Työtehtäviini kuuluu muun muassa julkisia hankintoja koskevien aineistojen keräys, käsittely ja analysointi. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi datan siivoamista käytettävään muotoon ja analyysia kilpailun tilanteesta julkisissa hankinnoissa.
Harjoittelusta käytännön oppeja työelämään
Harjoitteluni aikana olen saanut paljon hyviä käytännön oppeja tulevaisuuden työelämää ajatellen. Olen oppinut paljon datan siivoamisesta, joka tarkoittaa datan käsittelyä muokkausten, järjestelyjen ja täydentämisten kautta. Datan siivoaminen on keskeistä, sillä se mahdollistaa myöhemmän analyysin.
Yliopistokursseilla datan siivoamista ei opeteta niin tarkasti kuin esimerkiksi datan analyysia. Harjoitteluni ansiosta en joudu aloittamaan asian opettelua alusta, mistä on suuri apu tulevaisuuden työtehtävissä. Pääsin myös soveltamaan yliopistosta oppimiani analyysitaitoja yhteiskunnallisesti merkittävän aiheen parissa, ja tutustumaan datan keruuseen kyselytutkimuksen kautta.
Harjoittelu on tukenut gradun työstämistä
Opinnoistani minulla on jäljellä vain gradu ja harjoitteluni on kulkenut käsi kädessä gradun kanssa. Opintojeni näkökulmasta harjoittelu on tarjonnut erittäin hyvän mahdollisuuden päästä oppimaan datan käsittelystä käytännössä, ja projektin aihe on myös läheisesti liittynyt graduuni.
Tämä on helpottanut omien aineistojeni muodostamista gradun varsinaista analyysiä varten. Nyt tiedän, miten on järkevää käsitellä gradussa käytettäviä aineistoja, ja mitä joudun ottamaan huomioon tutkimuksen tekemisessä.
Parasta harjoittelussa olivat tapaamiset työkavereiden kanssa ja taloustieteilijän työhön tutustuminen. Koronaepidemian eristyksen jälkeen harjoittelussa parasta on ollut mukavat työkaverit, joiden kanssa on päässyt tekemään töitä yhdessä virastolla. Lisäksi viikoittaiset sulkapallopelit ovat olleet kiva tapa tutustua omiin työkavereihin.
On ollut hienoa päästä näkemään, millaista työtä taloustieteilijän työ oikeasti on. On ollut mahtavaa jutella samanhenkisten työkavereiden kanssa sekä tehdä yhteistyötä muiden tahojen, kuten valtiovarainministeriön, kanssa.
Kenelle suosittelisit KKV:tä harjoittelupaikaksi?
Suosittelen KKV:tä harjoittelupaikaksi kaikille niille, joita kiinnostaa taloustiede ja julkishallinnossa työskentely. KKV on paras paikka päästä oppimaan ja soveltamaan yliopistossa opittuja asioita käytännössä. KKV:llä olen myös päässyt tutkimaan sellaisia aineistoja, joihin ei tavallisesti olisi pääsyä.