Peruuttaminen ja palauttaminen kotimyynnissä
Valtaosalla kotimyyntituotteista on 14 päivän peruuttamisoikeus, jonka kuluessa voit perua kaupan ilman erityistä syytä. Peruuttamisoikeuteen on kuitenkin tiettyjä poikkeuksia. Peruuttamisajan laskeminen ja peruuttamisoikeuden sisältö riippuvat siitä, onko kyseessä tavaran kauppa vai palvelusopimus.
-
14 päivän peruuttamisaika lasketaan tavaran tai viimeisen tavaraerän vastaanottamisesta. Jos kyse on tavaroiden säännöllisestä toimittamisesta, peruuttamisaika on 14 päivää ensimmäisen tavaraerän vastaanottamisesta.
Peruuttamisoikeus ei koske:
- tavaraa, joka valmistetaan tai jota muunnellaan juuri sinun vaatimustesi tai tarpeittesi mukaisesti, esimerkiksi tavara, johon on tehty kaiverrus tai nimikointi. Jos tuotetta ei voida myydä edelleen ilman huomattavia tappiota, sinulla ei ole peruuttamisoikeutta. Tällaisilla tuotteilla on kuitenkin peruuttamisoikeus siinä tapauksessa, että tavaran myyntisopimus on tehty ilman sinun pyyntöäsi tehdyn kotikäynnin yhteydessä.
- tavaraa, joka voi nopeasti pilaantua tai vanhentua tai on luonteensa vuoksi sen toimittamisen jälkeen erottamattomasti sekoittunut muiden tavaroiden kanssa, esim. multakuorma, joka on jo levitetty maahan.
- sinetöitynä toimitettua tavaraa, jota paketin avaamisen jälkeen ei terveydellisistä tai hygieniasyistä voida palauttaa.
-
14 päivän peruuttamisaika lasketaan palvelusopimuksen tekemisestä. Peruuttamisoikeutta voi käyttää, vaikka palvelu olisi pyynnöstäsi aloitettu jo ennen peruuttamisajan päättymistä.
Jos palvelun suorittaminen on peruuttamisaikana aloitettu ja se peruutetaan, sinun on maksettava yrittäjälle kohtuullinen korvaus. Korvaus lasketaan suhteellisena osuutena sopimuksen mukaisesta kokonaishinnasta.
Jos elinkeinonharjoittaja on peruuttamisaikana aloittanut suoritukset ilman sinun pyyntöäsi tai sinulle ei ole kerrottu ennen peruuttamista suoritettua palvelua koskevasta korvauksesta, sinun ei tarvitse maksaa peruuttamisaikana suoritetusta palvelusta.
Peruuttamisoikeutta ei ole muun muassa silloin, kun palvelu on kokonaan suoritettu sinun nimenomaisesta pyynnöstäsi ja olet antanut hyväksyntäsi sille, että peruuttamisoikeutta ei ole suorituksen valmistuttua. Tämä poikkeus ei kuitenkaan sovellu palvelusopimuksiin, jotka on tehty ilman sinun pyyntöäsi tehdyn kotikäynnin yhteydessä. Sinulla on siten oikeus peruuttaa palvelusopimus, joka on tehty ilman pyyntöäsi tehdyn kotikäynnin yhteydessä, vaikka palvelu olisikin kokonaan suoritettu.
-
Jos sopimus koskee sekä tavaraa että palvelua, katsotaan sopimuksen päätarkoitusta. Sopimusta pidetään tavaran kauppasopimuksena, jos sopimuksen päätarkoitus on tavaran omistusoikeuden luovuttaminen ja tavaran arvo on suhteellisesti suurempi kuin työn osuus, esim. sopimus keittiökalusteiden ostamisesta asennuksineen.
Kotimyyntikaupan peruuttamisilmoitus
Voit peruuttaa kaupan peruuttamisaikana syytä ilmoittamatta. Pelkkä tavaran palauttaminen ei riitä, vaan peruuttamisesta tulee ilmoittaa myyjälle peruuttamislomakkeella tai esimerkiksi sähköpostilla. Myyjän pitää antaa sinulle peruuttamislomake ja muu ohjeistus kaupan peruuttamisesta ennen sopimuksen tekoa. Sinun on tarvittaessa voitava osoittaa, että peruuttamisilmoitus on tehty.
Peruuttamisajan piteneminen
Jos sinulle ei ole annettu ennakkotietojen yhteydessä tietoja peruuttamisoikeutta koskevista ehdoista, määräajoista ja menettelyistä, peruuttamisaika päättyy 12 kuukauden kuluttua normaalin peruuttamisajan päättymisestä. Jos yritys korjaa puutteelliset tiedot, peruuttamisaika päättyy 14 päivän kuluttua päivästä, jolloin sait korjatut tiedot.
Peruuttaminen peruuttamisajan jälkeen tai peruuttamisoikeuden puuttuessa
Lähtökohtaisesti sopimukset sitovat kumpaakin osapuolta. Voit perua tavaran tai palvelun tilauksen ennen sen luovutusta, vaikka peruuttamisoikeutta ei olisikaan, mutta silloin kyseessä on sopimuksen rikkominen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että myyjällä olisi oikeutta pysyä sopimuksessa ja vaatia kauppahinnan maksamista. Sen sijaan myyjällä on oikeus korvaukseen hänelle aiheutuneesta vahingosta.
Jos elinkeinonharjoittaja on kotimyynnissä laiminlyönyt antaa sinulle tiedon peruuttamisoikeuden puuttumisesta tai olosuhteista, joissa sen voi menettää, sopimus ei sido sinua. Tiedot tulee antaa ennen sopimuksen tekemistä selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla paperilla tai suostumuksellasi muulla pysyvällä tavalla.
Tavaran palauttaminen
Jos peruutat kotimyyntisopimuksen, sinun on palautettava tavara viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä, jollei myyjä ole sitoutunut noutamaan tavaraa itse.
Sinun tulee maksaa kotimyynnissä ostamasi tavaroiden palauttamisesta johtuvat välittömät kulut, jollei myyjä ole sitoutunut vastaamaan niistä. Jos tavarat on toimitettu kotiisi sopimuksenteon yhteydessä, myyjän on kuitenkin noudettava tavarat omalla kustannuksellaan, jos tavarat eivät ole luonteensa, kuten kokonsa tai painonsa vuoksi palautettavissa helposti postitse.
Maksun palauttaminen
Myyjän on viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuaan palautettava maksamasi rahat lukuun ottamatta ylimääräisiä kustannuksia, jotka ovat aiheutuneet valitsemastasi muusta kuin myyjän tarjoamasta edullisimmasta toimitustavasta.
Myyjällä on kuitenkin oikeus pidättyä maksujen palautuksesta, kunnes hän on saanut tavaran takaisin tai kunnes olet osoittanut esimerkiksi palautuskuitilla lähettäneesi tavaran takaisin, ellei myyjä ole velvollinen noutamaan tavaraa itse.
Reklamaatioapuri – Peruuttamisoikeuden ja maksunpalautuksen ongelmat tavaran kaupassa
Apurin avulla voit reklamoida myyjälle, jos kaupan peruuttaminen ei ole onnistunut tai rahojasi ei ole palautettu.