Ohjeet yrityksille ympäristömarkkinointiin
Yritysten on huolehdittava markkinoinnissa käytettyjen ympäristöväitteiden lainmukaisuudesta. Ympäristöteoista kertominen vaatii tarkkuutta ja ymmärrystä, ettei lipsu viherpesun tai yleistämisen puolelle.
Markkinoinnissa ei saa antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja, eikä olennaisia tietoja saa jättää kertomatta. Tämä koskee myös ympäristöväittämiä.
Väitteiden on oltava selviä, täsmällisiä ja ymmärrettäviä, eikä niillä saa johtaa kuluttajia harhaan. Yrityksellä on myös oltava näyttöä väittämiensä tueksi. Viherpesulla tarkoitetaan sitä, että ympäristöväitteet eivät ole totuudenmukaisia.
Periaatteet on vahvistettu Euroopan komission ohjeissa ja kuluttaja-asiamiehen ympäristömarkkinointilinjauksessa.
Kuluttaja-asiamiehen ohjeet ympäristömarkkinoinnista tiivistetysti
- Kerro ympäristöominaisuuksista selkeästi ja yksiselitteisesti. Markkinoinnissa on vältettävä yleisiä, epämääräisiä ja monitulkintaisia ilmaisuja ympäristövaikutuksista. Markkinoinnissa on käytettävä termejä, joita kuluttajat ymmärtävät. Väittämien on oltava täsmällisiä.
- Korosta vain merkityksellisiä ja olennaisia asioita tuotteen ympäristövaikutuksista. Ympäristöväittämän olennaisuutta arvioidaan suhteessa tuotteen kaikkiin ympäristövaikutuksiin. Toisarvoisten seikkojen korostaminen voi olla harhaanjohtavaa.
- Huolehdi markkinoinnin kokonaiskuvan ja yleisvaikutelman totuudenmukaisuudesta. Ympäristömarkkinointia arvioidaan sillä perusteella, millaisen välittömän kokonaiskuvan se luo. Ympäristöväittämä voi olla harhaanjohtava, jos siitä ei käy ilmi koskeeko väittämä koko tuotetta vai ainoastaan sen osaa, koko yritystä vai tiettyjä sen toimintoja, tai mihin ympäristövaikutukseen tai prosessiin väittämä liittyy.
- Anna totuudenmukainen kuva ympäristöhyödyn laajuudesta ilman liioittelua. Markkinoinnissa käytettyjen kuvien, värien ja yleisen esitystavan on annettava totuudenmukainen ja tarkka kuva ympäristöhyödyn laajuudesta, eikä niillä saa liioitella saavutettavaa hyötyä.
- Varmista, että tosiasiaväitteen ja markkinoinnissa luodun mielikuvan tueksi on näyttöä. Yrityksellä on näyttövastuu markkinoinnissa annettujen tietojen oikeellisuudesta. Tosiasiaväitteen paikkansapitävyys on voitava todentaa luotettavasti. Myös markkinoinnissa luotujen mielikuvien on vastattava todellisuutta.
Harhaanjohtavan ympäristömarkkinointiin puututaan
Vaikka markkinoinnissa annetut tiedot olisivat sinänsä oikeita, voi kokonaisuudesta silti muodostua harhaanjohtava kuva. Ratkaisevaa on kuluttajalle mainoksesta syntyvä kokonaismielikuva.
Kuluttaja-asiamies on ratkaisukäytännössään kiinnittänyt huomiota esimerkiksi siihen, että tulevaisuuden toivetilaa yleisesti kuvaavat tavoitteet ja lupaukset ovat aina alttiita muutoksille ja epävarmuudelle.
-
Jos ympäristöväittämällä halutaan viitata tulevaisuuteen, on väittämän kohdistuttava sellaiseen ajanjaksoon, jolle yrityksen jo toteuttamien toimien vaikutukset kohdistuvat ja näkyvät. Esimerkiksi ilmaisu ”puhtaamman ympäristön puolesta” oli markkinatuomioistuimen mukaan autojen markkinoinnissa täsmentämätön ja yleistävä.
Lue lisää markkinatuomioistuimen ratkaisusta MT:1992:26
Markkinaoikeus kielsi ratkaisussaan harhaanjohtavan menettelyn, jossa annettiin ymmärtää, että ostamalla markkinoitavaa tuotetta kuluttaja voi välittömästi vaikuttaa yhtiön antamaan rahalliseen tukeen ympäristökampanjalle. Tapauksessa oli kyse siitä, että yhtiö oli kertonut kuluttajille, että ostamalla kolme makeispussia ja lähettämällä näiden viivakoodit yhtiölle, yhtiö istuttaa yhden puun.
Lue lisää markkinatuomioistuimen ratkaisusta MAO 157/11 -
- Kuluttaja-asiamies kiinnitti EU:n kuluttajansuojaa valvovien viranomaisten yhteistyöverkoston valvontakampanjan tuloksena huomiota Fortum Oyj:n Äiti Maa -televisiomainokseen, jonka luoma kokonaisvaikutelma oli harhaanjohtava, sillä se antoi liian myönteisen ja yksipuolisen kuvan yrityksen ympäristövaikutuksista.
- Kuluttaja-asiamies tarkasteli Vattenfallin tv-mainosta, joka luo mielikuvaa yrityksen ympäristöystävällisyydestä muun muassa ilmauksella ”fossiilivapaa elämä yhden sukupolven aikana”. Yritys ei voi markkinoinnissaan esittää, että toiminta olisi tietyn ajan kuluessa fossiilivapaata, jollei se pysty näyttämään väitettä toteen jo markkinointihetkellä.
- Kuluttaja-asiamies tarkasteli väitteitä Arlan pakkauksen ympäristöystävällisyydestä. Väite pakkauksen ilmastovaikutuksesta oli liian yleistävä ja markkinointi kaipasi täsmennystä.
- Yritykset sitoutuivat muuttamaan markkinointiaan kuluttaja-asiamiehen edellyttämällä tavalla.
- Lue lisää kuluttaja-asiamiehen päätöksestä 29.7.2022: Ympäristöväitteiden harhaanjohtava käyttö markkinoinnissa
- Lue lisää tiedotteesta 15.12.2022: Kuluttaja-asiamies puuttui Vattenfallin ympäristömarkkinointiin: lupaukset fossiilivapaudesta liian laveita
- Lue lisää tiedotteesta 17.11.2021: Miten niin pienempi ilmastovaikutus? Kuluttaja-asiamies peräänkuuluttaa tarkkuutta markkinoinnin ympäristöväittämiin
Ympäristömarkkinoinnin sääntelyyn tulossa tiukennuksia
EU:ssa halutaan parantaa kuluttajien mahdollisuuksia kestäviin kulutusvalintoihin, torjua viherpesua ja edistää täsmällisempien ympäristöväittämien käyttämistä harhaanjohtavien yleistysten sijaan. Myös tuotteiden kestävyydestä ja korjattavuudesta on annettava jatkossa täsmällistä tietoa.
Muutoksia on tulossa kuluttajaoikeusdirektiiviin sekä sopimattomia kaupallisia menettelyitä koskevaan direktiiviin.
Näiden lisäksi EU:n komissio on antanut direktiiviehdotuksen vihreistä väittämistä, jolla tarkennetaan ympäristömainonnan pelisääntöjä entisestään.
Direktiiviehdotuksen tavoitteena on antaa kuluttajille ja eri toimijoille yhdenmukaista tietoa tuotteen tai palvelun ympäristöominaisuuksista sekä vähentää viherpesua. Komissio on antanut myös tavaroiden korjausta edistävän ehdotuksen.
Lue lisää
- Ympäristöväittämät Suomen markkinoilla -tutkimus, Työ- ja elinkeinoministeriö (2022) Linkki avautuu uuteen ikkunaan on ulkoinen linkki
- Komission ehdotus vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiiviksi osana EU:n laajempaa kiertotalouspakettia (2022) Linkki avautuu uuteen ikkunaan on ulkoinen linkki
- Vihreät väittämät -direktiivi 2023 (englanniksi) Linkki avautuu uuteen ikkunaan on ulkoinen linkki
- Korjauttamisoikeutta koskeva komission ehdotus 2023 (englanniksi) Linkki avautuu uuteen ikkunaan on ulkoinen linkki