1 Asia
Mariehamns Telefon Ab:n epäilty määräävän markkina-aseman väärinkäyttö
2 Osapuolet
Mariehamns Telefon Ab, toimenpidepyynnön kohde
Mariehamns Centralantenn Ab, toimenpidepyynnön tekijä;
3 Ratkaisu
Toimenpidepyyntö ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin. Asia poistetaan käsittelystä.
4 Asian vireilletulo ja selvittäminen
Mariehamns Centralantenn Ab on jättänyt Kilpailuvirastolle 1.12.2003 toimenpidepyynnön, jossa se on pyytänyt virastoa selvittämään, onko Mariehamns Telefon Ab menetellyt kilpailunrajoituslain vastaisesti kieltäytymällä kaksisuuntaistamasta Maarianhaminan kaapeli-tv-verkkoa.
Kilpailuvirasto on saanut Mariehamns Telefon Ab:lta toimenpidepyyntöä koskevan selvityksen 21.5.2004. Mariehamns Centralantenn Ab on toimittanut virastolle asiassa lisäselvityksiä 25.10.2004 ja 12.7.2005.
Osapuolet ovat pyytäneet Kilpailuvirastoa määräämään toisen osapuolen korvattavaksi niille asian käsittelystä aiheutuvat kulut.
5 Asiaselostus
5.1 Osapuolet ja niiden toiminta
Mariehamns Centralantenn Ab (jäljempänä MCA) on Maarianhaminan kaupungin omistama yhtiö, joka tarjoaa kaapelitelevisiopalveluja lähinnä Maarianhaminan kaupungin alueella. Kaapelitelevisiopalvelujen tarjoamiseen MCA käyttää kaapeli-tv-verkkoa, joka on Mariehamns Telefon Ab:n omistuksessa. MCA on myös käynnistänyt pienellä alueella kokeilun laajakaistapalvelujen tarjoamiseksi kaapeli-tv-verkon kautta.
Mariehamns Telefon Ab (jäljempänä MT) on FINNET-ryhmään kuuluva paikallinen puhelinyhtiö, joka tarjoaa telepalveluja kotitalous- ja yritysasiakkaille Ahvenanmaalla. MT:n kiinteä paikallinen puhelinverkko kattaa pääasiassa Maarianhaminan kaupungin sekä Föglön, Jomalan ja Lemlandin kunnat. MT ei itse tarjoa Internet-palveluja loppukäyttäjille. Sen sijaan MT omistaa 25 prosenttia Ålcomista (Ålands Datakommunikation Ab), joka on Ahvenanmaan suurin Internet-yhteyksien tarjoaja. Yhtiön muut omistajat ovat Ålands Nättjänster Ab ja Ålands Telefonandelslag.
MCA haluaisi tarjota Maarianhaminassa laajakaistapalveluja kaapelitelevisioverkon kautta. Tämä edellyttää kaapelitelevisioverkon kaksisuuntaistamista. MCA on tilannut kaapeliverkon omistavalta MT:ltä verkon kaksisuuntaistamisen samalla tavoin kuin minkä tahansa muun verkon täydennys- tai lisärakennustyön. MCA on myös tarjoutunut tekemään tai teettämään työn omalla kustannuksellaan, kunhan siihen saadaan MT:n lupa.
MT on kieltäytynyt ryhtymästä kaapeliverkon kaksisuuntaistamiseen, eikä se ole sallinut MCA:n suorittaa kaksisuuntaistamista itse. MT katsoo, että Internet-palvelujen tarjoamisen kannalta ei ole välttämätöntä kaksisuuntaistaa verkkoa, koska MT:n puhelinverkko muodostaa vaihtoehdon kaapeli-tv-verkolle.
MCA:n mukaan laajakaistapalvelujen tarjoaminen vuokraamalla MT:ltä puhelinverkkoon perustuvia ADSL-tukkutuotteita ei ole sen kannalta taloudellisesti järkevää tai tarkoituksenmukaista. Sille olisi kustannuksiltaan edullisempaa tilata kaapeliverkon kaksisuuntaistaminen kuin vuokrata puhelinverkkoon perustuvia tukkutuotteita. Toiseksi MCA on vuosien aikana kehittänyt osaamistaan kaapeli-tv-verkkotoiminnassa. MCA:n kannalta ei olisi siten kustannustehokasta soveltaa toiminnassaan kahta eri tekniikkaa rinnakkaisesti. Lisäksi MCA katsoo, että tekniseltä kannalta tv-kaapelin kaksisuuntaistaminen on parempi vaihtoehto kuin puhelinverkon vuokraaminen.
5.2 MCA:n ja MT:n sopimus vuonna 1980
Kun Maarianhaminan kaupunki perusti vuonna 1980 MCA:n, päätettiin kaapeli-tv-verkon rakentaminen kustannusten minimoimiseksi tehdä yhteistyössä MT:n kanssa. MCA:n mukaan osapuolten alkuperäinen tarkoitus oli, että MCA:sta tulisi verkon omistaja. Suunnitelma kuitenkin muuttui ja osapuolet tekivät sopimuksen, jonka mukaan MT rakentaa verkon siten, että sen omistus jää MT:lle itselleen. Sopimuksen perusteella MCA kuitenkin disponoi yksin kaapelitelevisiotoiminnasta: MCA harjoittaa kaapelitelevisiotoimintaa yksinoikeudella, kun MT vain passiivisesti omistaa verkon.
Vuonna 1996 selvitettiin välimiesmenettelyssä MT:n ja MCA:n välisen sopimuksen kattavuutta. Välimiesoikeus totesi, että vuonna 1980 tehty sopimus koskee vain radio- ja tv-ohjelmien lähettämistä kaapeli-tv-verkossa ja että MCA:n käyttöoikeus verkkoon koskee vain näitä. Sopimuksen perusteella MCA:n käyttöoikeus verkkoon ei siis ulotu Internet-palvelujen tarjoamiseen. Välimiesoikeuden mukaan sopimus tarkoittaa, että muunlainen toiminta pitäytyy MT:llä, tosin niin, että sen täytyisi ensin tehdä sopimus MCA:n kanssa.
6 Oikeudellinen arviointi
Viestintävirasto antoi 17.9.2004 päätöksen (Dnro 138/934/2004), jonka mukaan MT:lla on viestintämarkkinalain 17 §:ssä tarkoitettu huomattava markkinavoima laajakaistapalvelujen tukkumarkkinoilla alueella, jolla MT:lla oli rajoitukseton oikeus paikallisen teletoiminnan harjoittamiseen 31.12.1993 saakka.
Viestintäviraston päätöksessä relevanteiksi hyödykemarkkinoiksi on määritelty laajakaistapalvelujen tukkumarkkinat. Markkinaan kuuluvat päätöksen mukaan kaikki tukkutason laajakaistapalvelut tekniikasta riippumatta.
Viestintävirasto asetti päätöksessään kilpailun esteiden poistamiseksi ja kilpailun edistämiseksi laajakaistapalvelujen tukkumarkkinoilla MT:lle tarvittavat velvollisuudet. Päätöksen mukaan MT:n tulee muun muassa vuokrata teleyrityksille tukkutason laajakaistapalveluna tilaajayhteyden siirtokapasiteettia. Päätöksessä on todettu, että asetettu vuokrausvelvollisuus ei sisällä verkon rakentamista tai muita investointeja koskevaa velvollisuutta, vaan rajoittuu verkkoyrityksellä jo olevan verkon mahdollistamiin toteutustapoihin. Lisäksi yhtiöllä on päätöksen mukaan velvollisuus hinnoitella tukkutason laajakaistapalvelusta perityt korvaukset siten, että korvaus on syrjimätön sekä muutoinkin noudattaa syrjimättömiä ehtoja.
6.2 Kilpailunrajoituslaki
6.2.1 Relevantit hyödyke- ja maantieteelliset markkinat ja MT:n asema näillä markkinoilla
Määräävän markkina-aseman olemassaolon ja sen mahdollisen väärinkäytön arvioinnin perusteena ovat tapauskohtaisesti määriteltävät relevantit hyödyke- ja maantieteelliset markkinat. Sellaiset hyödykkeet, joita asiakkaat pitävät toi-siaan kohtuullisesti korvaavina, luetaan mukaan relevantteihin hyödykemarkki-noihin johtuen siitä, että yritys ei voi merkittävästi vaikuttaa hintoihin ja toimi-tusehtoihin, jos kauppakumppanit voivat siirtyä helposti käyttämään korvaavia hyödykkeitä tai hankkimaan hyödykkeitä muualla sijaitsevilta tavarantoimittajil-ta. Tarjonnan korvattavuus otetaan relevanttien markkinoiden määrittelyssä huomioon sellaisissa tapauksissa, joissa sen vaikutukset ovat yhtä välittömiä kuin kysynnän korvattavuuden. Korvattavuutta arvioitaessa selvitetään, voisi-vatko muut toimittajat lisätä valmistustaan tai muuttaa tuotantoaan taikka ja-keluteitään siten, että ne voisivat valmistaa kilpailevia hyödykkeitä ja saattaa kuluttajan tarjolle näitä vaihtoehtoja suhteellisen vaivattomasti ja nopeasti il-man merkittäviä lisäkustannuksia tai riskiä.
Maantieteellisiä markkinoita määriteltäessä otetaan huomioon tarkastelun kohteena olevan yrityksen toiminta-alue ja sellaiset alueet, joilla asiakkaiden on mahdollista solmia taloudellisesti ja teknisesti realistisia vaihtoehtoisia liikesuhteita. Samoilla relevanteilla maantieteellisillä markkinoilla kilpailuolosuhteet ovat riittävän yhtenäiset, ja toisaalta ne voidaan erottaa lähimarkkinoista kilpailuolosuhteiden erilaisuuden perusteella.
Edellä mainitun Viestintäviraston päätöksen mukaan MT:llä on huomattava markkinavoima laajakaistapalvelujen tukkumarkkinoilla yhtiön perinteisellä toimialueella. Koska kaapelitelevisioverkkoa ei ole kaksisuuntaistettu, laajakaistaisten Internet-palvelujen tarjoaminen on tällä hetkellä käytännössä mahdollista vain ostamalla DSL-tukkutuotetta MT:ltä. Viestintäviraston päätöksen mukaan MT:n markkinaosuus loppukäyttäjille tarjottavista vähittäistuotteista oli syksyllä 2003 noin 90 prosenttia ja TeliaSoneran osuus noin 10 prosenttia. MT hallitsee suurelta osin perinteisen toimialueensa laajakaistatukkupalvelun tarjontaa sekä kiinteän puhelinverkon tilaajayhteyksiä, mikä antaa sille mahdollisuuden kontrolloida palveluntarjoajien pääsyä markkinoille.
Sen ohella, että MT hallitsee laajakaistaisten tukkuyhteyksien tarjontaa kiinteässä puhelinverkossa, MT omistaa kaapelitelevisioverkon, jota MCA on alusta alkaen käyttänyt kaapelitelevisiopalvelujen tarjontaan. Vaikka MCA on käytännössä maksanut verkon rakentamisen ja yhtiö harjoittaa verkossa kaapelitelevisiotoimintaa, sillä ei osapuolten välisen sopimuksen perusteella ole mahdollisuutta tehdä muutoksia tai päivityksiä verkkoon ilman MT:n myötävaikutusta.
Edellä todetulla tavalla MT siis hallitsee ADSL-tukkuyhteyksien tarjonnan markkinoita Maarianhaminassa. Kaapeli-tv-verkon omistuksen kautta MT:lle muodostuu merkittävä asema myös tarkasteltaessa laajakaistaisten tukkuyhteyksien markkinoita laajemmin. Näin ollen on yrityksen toimintaa perusteltua tarkastella lähtökohtaisesti mahdollisen määräävän markkina-aseman väärinkäytön näkökulmasta. Tämän asian ratkaisemiseksi ei kuitenkaan ole välttämätöntä ottaa lopullista kantaa relevanttien hyödykemarkkinoiden määrittelyyn eikä MT:n markkina-asemaan niillä.
6.2.2 Epäilty määräävän markkina-aseman väärinkäyttö
Kilpailunrajoituslain (480/1992) 6 §:ssä (318/2004) on kielletty määräävän markkina-aseman väärinkäyttö. Väärinkäyttöä ovat 6 §:n mukaan muun muassa kohtuuttomien osto- tai myyntihintojen määrääminen; tuotannon, markkinoiden tai teknisen kehityksen rajoittaminen kuluttajien vahingoksi sekä erilaisten ehtojen soveltaminen eri kauppakumppanien samankaltaisiin suorituksiin.
MCA on vedonnut kilpailunrajoituslain 6 §:n 2 kohtaan, jonka mukaan määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä on tuotannon, markkinoiden tai teknisen kehityksen rajoittaminen kuluttajien vahingoksi. Lainkohta vastaa EY:n perustamissopimuksen 82 (2) artiklan b kohtaa. Kilpailuvirastolle ei ole kuitenkaan esitetty riittävää selvitystä esimerkiksi siitä, missä mielessä kaksisuuntainen kaapeli-tv-verkko olisi teknisesti edistyneempi Internet-palvelujen tarjoamiskanava kuin ADSL-verkko. Kyseisen lainkohdan soveltaminen edellyttäisi lisäksi, että kuluttajille aiheutuisi vahinkoa tuotannon, markkinoiden tai teknisen kehityksen rajoittamisesta. Kuluttajille aiheutuvaa vahinkoa ei ole käsillä olevassa tapauksessa selkeästi osoitettu, sillä vähittäismarkkinoilla on jo nyt vaihtoehtoista laajakaistapalvelun tarjontaa, joka tapahtuu MT:n puhelinverkkoa vuokraamalla.
Kilpailunrajoituslain entisessä, 1.5.2004 voimaan astuneella muutossäädöksellä (318/2004) kumotussa 7 §:ssä oli yhtenä väärinkäytön muotona mainittu liikesuhteesta pidättäytyminen ilman asiallista syytä. Uudessa, EY:n perustamissopimuksen 82 artiklaa vastaavassa 6 §:ssä ei kyseistä väärinkäyttömuotoa ole enää nimenomaisesti mainittu. Liikesuhteesta kieltäytymistä ilman asiallista syytä on kuitenkin EY:n tuomioistuimen tapauskäytännön nojalla pidettävä tietyissä tilanteissa kiellettynä 82 artiklan ja siten myös kilpailunrajoituslain perusteella. Liikesuhteista kieltäytymistä ja ns. essential facility -doktriinia EY:n tuomioistuimen tapauskäytännön valossa käsitellään seuraavassa kappaleessa.
6.3 Essential facility -doktriini
Euroopan yhteisöjen oikeudellisessa ratkaisukäytännössä määräävän markkina-aseman väärinkäyttönä on pidetty myös sitä, että määräävässä asemassa oleva yritys kieltää ilman objektiivisesti hyväksyttävää syytä kilpailijoitaan tai asiakkaitaan hyödyntämästä omistamaansa tai hallinnoimaansa välttämättömyyshyödykettä tai olennaista toimintaedellytystä (essential facility). Oikeuskäytännön mukaan yrityksen omistamaa tai hallinnoimaa hyödykettä on pidettävä välttämättömyyshyödykkeenä, mikäli asiakkaat tai kilpailijat eivät voi tarjota palvelua omille asiakkailleen ilman välttämättömyyshyödykettä tai pääsyä välttämättömyyshyödykkeenä pidettävään infrastruktuuriin. Kilpailuoikeudellisessa ratkaisukäytännössä on katsottu, että välttämättömyyshyödyke voi olla esimerkiksi lentokenttä, televerkko, sähkö- tai kaasuverkko, tietokoneistettu lennonvarausjärjestelmä tai pankkien maksujärjestelmä.
Komissio totesi päätöksessään asiassa B & I Line v. Sealink IV/34.174 (1992), että määräävässä markkina-asemassa oleva yritys, joka omistaa tai kontrolloi välttämättömyyshyödykettä sekä itse käyttää sitä ja joka kieltää kilpailijoitaan hyödyntämästä hyödykettä tai antaa kilpailijoidensa käyttää hyödykettä epäedullisemmin ehdoin kuin mitä se itse noudattaa ja asettaa kilpailijansa siten epäedullisempaan kilpailuasemaan, syyllistyy 86 artiklan (nykyisin 82 artikla) tarkoittamaan väärinkäyttöön. Välttämättömyyshyödykkeenä pidettiin komission mukaan hyödykettä, jota ilman kilpailijat eivät voisi tarjota palveluja asiakkailleen. Tapauksessa komissio katsoi, että satamapalveluja, mukaan lukien laivaväylät, laiturit, lastaukseen ja purkuun käytetyt laitteet sekä muut liitännäiset laitteistot, oli pidettävä välttämättömyyshyödykkeenä. Commercial Solvents -tapausta (yhdistetyt asiat 6‐7/73, (1974) voidaan pitää ensimmäisenä toimituksista kieltäytymistä koskevana tapauksena. EY:n tuomioistuin totesi, että määräävässä asemassa oleva Commercial Solvents Corporation, joka valmisti sekä raaka-ainetta että lopputuotetta, syyllistyi 86 artiklan (nykyisin 82 artikla) rikkomukseen kieltäytymällä toimittamasta raaka-ainetta lopputuotemarkkinoilla toimivalle kilpailijalleen.
EY:n tuomioistuimen on katsottu ottaneen ensimmäistä kertaa kantaa essential facility -doktriiniin Oscar Bronneria koskevassa ennakkoratkaisussa C-7/97. Tapauksessa oli kysymys siitä, oliko Itävallan suurimmalla päivälehdellä velvollisuus ottaa pienemmän kilpailijan lehdet jakelukanavaansa. Vastaajana asiassa ollut yritys, Mediaprint, oli kieltäytynyt tarjoamasta korvausta vastaan lehtien kotiinkantojärjestelmänsä palveluja kilpailevaa päivälehteä kustantavalle Bronnerille. Tuomioistuin totesi päätöksessään, että Mediaprintin toiminnan katsominen määräävän markkina-aseman väärinkäytöksi edellyttäisi ensinnäkin sitä, että kieltäytymisellä kotiinkantopalvelun tarjoamisesta saatettaisiin poistaa palvelua kysyneen kaikki mahdollisuudet kilpailla päivälehtimarkkinoilla ja ettei kieltäytymistä voida objektiivisesti perustella. Lisäksi edellytettäisiin, että palvelu sinänsä on välttämätön kyseisen yrityksen toiminnan harjoittamisen kannalta siten, että kyseistä kotiinkantojärjestelmää ei voida tosiasiallisesti eikä mahdollisesti korvata millään toisella järjestelmällä. Näin ei kuitenkaan tuomioistuimen mukaan ollut tässä asiassa, sillä tuomioistuimen mukaan oli olemassa muitakin päivälehtien jakelutapoja, kuten jakelu postin välityksellä ja myynti kaupoissa ja lehtikioskeissa. Ei myöskään ollut olemassa teknisiä, lainsäädännöllisiä tai taloudellisiakaan esteitä, jotka olisivat tehneet mahdottomaksi tai edes kohtuuttoman vaikeaksi sen, että muut päivälehtien kustantajat perustaisivat yksin tai yhteistyössä muiden kustantajien kanssa oman valtakunnallisen kotiinkantojärjestelmänsä. Lisäksi tuomioistuin korosti sitä, että sen osoittamiseksi, ettei tällaisen järjestelmän perustaminen ole realistisesti mahdollinen vaihtoehto ja että järjestelmän palvelut ovat siten välttämättömiä, ei riitä, että vedotaan siihen, ettei perustaminen ole taloudellisesti kannattavaa jaettavan päivälehden tai jaettavien päivälehtien pienen levikin vuoksi.
Myös oikeuskirjallisuudessa[1] on katsottu, ettei määräävässä markkina-asemassa olevalla yrityksellä ole yleistä velvollisuutta ryhtyä liikesuhteeseen toisen yrityksen kanssa. Yleisesti katsotaan, että sopimusvapautta on pidettävä pääsääntönä ja sopimuspakkoa poikkeustilanteena, joka tulee kysymykseen ainoastaan erityisissä olosuhteissa. Essential facility -doktriinissa olennaista on se, millaisia vaikutuksia määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen käyttäytymisellä on kilpailulle ‐ ei yksittäiselle kilpailijalle tai kilpailijoille.
6.3.1 Komission tiedonanto kilpailusääntöjen soveltamisesta telealan liittymäsopimuksiin
Komissio on 22.8.1998 antanut tiedonannon kilpailusääntöjen soveltamisesta telealan liittymäsopimuksiin. Tiedonannossa on todettu, että jotta pääsy välttämättömyyshyödykkeenä pidettävään infrastruktuuriin, kuten verkkoon voidaan määrätä myönnettäväksi kilpailusääntöjen perusteella, on pääsyn verkkoon oltava välttämätön, jotta yritykset voisivat kilpailla kyseisillä markkinoilla. Tiedonannon mukaan ei riitä, että verkkoon pääsyä pyytävän yrityksen asema paranee liittymän myöntämisen myötä, vaan pääsyn epäämisen on johdettava siihen, että ehdotettu toiminta on joko mahdotonta tai huomattavan ja väistämättömän epätaloudellista. Jotta pääsy verkkoon määrättäisiin pakolliseksi, on välttämätöntä osoittaa, että se on tarpeellista kaikille paitsi satunnaisille kilpailijoille ja ettei pääsyn kieltämiselle ole objektiivisia perusteita.
6.4 Kilpailuviraston Kalmers-päätös vuodelta 2003
Kilpailuvirasto on antanut vuonna 2003 MT:n kaapeliverkkoon pääsyä koskevan ratkaisun. Virasto totesi päätöksessään, että viestintämarkkinalaki ei velvoita yhtiötä kaksisuuntaistamaan koaksiaalikaapeliverkkoaan. Päätöksessä todettiin myös, että MT:n puhelinverkko muodostaa kaapeli-tv-verkolle vaihtoehtoisen kanavan Internet-palvelujen tarjontaan, minkä vuoksi toimenpidepyynnön tehneelle Kalmers Oy:lle ei ollut palvelujen tarjoamisen kannalta välttämätöntä saada MT:n kaapeli-tv-verkko kaksisuuntaistetuksi.
Kilpailuviraston arvion mukaan Kalmers-tapaus ja MCA:n toimenpidepyynnön perusteella tutkittava tapaus eroavat kuitenkin toisistaan eräiltä kohdiltaan. Kalmers-tapauksessa toimenpidepyynnön tekijä oli kaapeli-tv-verkkotoimintaan nähden täysin ulkopuolinen toimija. MCA sen sijaan on sopimussuhteessa verkon omistavaan MT:hen ja käytännössä maksanut MT:lle kaapeli-tv-verkon rakentamisen. Kilpailuvirasto ei kuitenkaan katso, että näillä eroavaisuuksilla olisi merkittävää vaikutusta asian ratkaisun kannalta.
6.5 Johtopäätökset
Kuten edellä on jo todettu, pääperiaatteena elinkeinotoiminnassa on yritysten sopimusvapaus, johon puuttuminen edellyttää erityisiä olosuhteita. Tämä koskee myös määräävässä markkina-asemassa olevia yrityksiä. Kun otetaan huomioon MT:n verkon kaksisuuntaistamisen kieltämisestä aiheutuvat rajalliset kilpailuvaikutukset, olisi MT:n velvoittamista kaapeliverkon kaksisuuntaistamiseen ja puuttumista MT:n ja MCA:n välisen sopimuksen sisältöön pidettävä kohtuuttomana viranomaistoimenpiteenä.
Jotta MT:n menettely olisi edellä esitetyn essential facility -doktriinin mukaisesti määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä, verkon kaksisuuntaistamisen epäämisen olisi johdettava siihen, että MCA:n toiminta Internet-palvelujen tarjoamisessa muodostuisi mahdottomaksi tai huomattavan epätaloudelliseksi. Laajakaistapalveluja on kuitenkin mahdollista tarjota Maarianhaminan alueella vaihtoehtoisesti muun muassa MT:n puhelinverkkoa vuokraamalla, kuten MT:n osakkuusyhtiö Ålcom ja Sonera Abp tekevät. Suomesta löytyy useita esimerkkejä markkina-alueista, joilla alueen puhelinverkon omistamalla yhtiöllä on Viestintäviraston päätöksen mukainen huomattava markkinavoima laajakaistapalvelujen tukkumarkkinoilla ja joilla kilpailu siitä huolimatta toimii ilman kaapeliverkon välityksellä tarjottavia palveluja.
MCA on esittänyt, ettei laajakaistapalvelujen tarjoaminen vuokraamalla MT:ltä puhelinverkkoon perustuvia ADSL-tukkutuotteita olisi sen kannalta taloudellisesti järkevää tai tarkoituksenmukaista. Tämän vaihtoehtoisen tavan tarjota laajakaistapalveluja ei voida kuitenkaan katsoa olevan MCA:n kannalta mahdoton tai huomattavan epätaloudellinen siten kuin essential facility -doktriinia koskevassa oikeuskäytännössä on edellytetty.
Viestintävirasto on huomattavaa markkinavoimaa koskevassa päätöksessään asettanut MT:lle ne velvoitteet, jotka se on arvioinut kilpailun edistämisen kannalta tarpeellisiksi. Viestintämarkkinalain perusteella MT:lle asetetut velvollisuudet lieventävät kilpailun puutteesta aiheutuvia ongelmia laajakaistapalvelujen tukkumarkkinoilla sekä ovat omiaan edistämään kilpailua vähittäismarkkinoilla.
Kilpailunrajoituslain nojalla ei siis voida edellä kuvatuista syistä velvoittaa MT:tä kaksisuuntaistamaan koaksaalikaapeli. MCA on tuonut selvityksissään lisäksi esille, että jatkossa myös kaapeli-tv-toiminnan harjoittaminen edellyttää kaksisuuntaistamista, sillä interaktiivisten palvelujen tarjoaminen vaatii kaksisuuntaisen verkon. Kilpailuvirasto katsookin, että jos jo pelkkä kaapeli-tv-toiminnan harjoittaminen edellyttää kaksisuuntaistamista, MT:n tulisi hoitaa asia jo nykyisten sopimusvelvoitteiden perusteella ja mikäli näin ei tapahdu, kysymyksessä on normaali sopimusrikkomus, jonka korjaamista tulisi vaatia alioikeudessa tai välimiesmenettelyssä.
Kilpailuvirastolla ei ole toimivaltaa määrätä asian käsittelystä osapuolille aiheutuvien kulujen korvaamisesta.
7 Sovelletut säännökset
Laki kilpailunrajoituksista (480/1992) 6 § (318/2004)
8 Muutoksenhaku
Kilpailunrajoituslain 21§:n 1 momentin nojalla tähän päätökseen saa hakea muutosta markkinaoikeudelta siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.
9 Lisätiedot
Lisätietoja antaa Timo Mattila.
[1] Ks. mm. John Temple Lang: Defining Legitimate Competition: Companies’ Duties to Supply Competitors and Access to Essential Facilities, 1994, Fordham Corporate Law Institute 245.