Asianosaiset
Oriola Oy
Oy Tamro Ab
Asian vireilletulo
Kilpailuvirasto ryhtyi vuoden 1992 syksyllä selvittämään, liittyykö Suomessa käytettävään lääkkeiden yksikanavajakeluun kiellettyä tai vahingollista kilpailun rajoittamista. Lääkkeiden yksikanavajakelulla tarkoitetaan sitä, että kunkin lääketehtaan tuotteita jakelee yksinoikeudella vain yksi tukkumarkkinoilla toimiva yritys.
Yksikanavajakelun kilpailuvaikutusten selvittämiseksi Kilpailuvirasto on kuullut lääkemarkkinoiden eri portailla toimivia yrityksiä ja alaa valvovia viranomaisia. Kilpailuvirasto on kuullut asiassa muun muassa seuraavia tahoja, joista osa on antanut myös kirjallisia selvityksiä: Oy Tamro Ab, Oriola Oy, Yliopiston apteekki, Apteekkariliitto, Lääketeollisuusliitto, Helsingin kaupungin terveysvirasto (Sairaala-apteekki), Medinovum/Instrumentarium Oy, Suomen Lääkäriliitto ja lääkelaitos. Kirjallinen tiedustelu on lähetetty muun muassa seuraaville: Leiras Oy, Oy Algol Ab, Oy Apolab Ab, Suomen Astra Oy, Glaxo Pharmaceuticals Oy, Oy Kabi Pharmacia Ab, Rhone-Poulenc Roer, Novo Nordisk Farma Oy, Roche Oy, Suomen MSD Oy ja Sandoz Oy sekä Kuopion yliopistollinen sairaala ja lääkelaitos.
Alan sääntely
Lääkelain 32 §:n (1046/1993) mukaan lääkkeiden tukkukauppaa saa harjoittaa vain lääkelaitoksen luvalla. Lain mukaan lääketukkukaupasta voidaan myydä tai muutoin luovuttaa lääkkeitä lääketehtaalle, toiselle lääketukkukaupalle, apteekille, sivuapteekille, sotilasapteekille, sairaala-apteekille ja lääkekeskukselle sekä eläinlääkärille eläinlääkintää varten. Vastikkeetta voidaan luovuttaa lääkkeitä näyte- ja päivystystarkoituksiin muun muassa lääkäreille, hammaslääkäreille, eläinlääkäreille ja apteekkareille. Lääketukkukaupan on varmistuttava siitä, että sillä on tarvetta vastaava määrä lääkkeitä myytävänä.
Myös lääkkeiden hinnoittelua säännellään. Lääkkeen, kliinisen ravintovalmisteen ja perusvoiteen korvausperusteeksi hyväksyttävän kohtuullisen tukkuhinnan vahvistaa sairausvakuutuslain 5 a §:n (1644/1993) perusteella sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva lääkekorvauslautakunta. Apteekkien myyntipalkkiot ja korkeimmat sallitut vähittäismyyntihinnat puolestaan määräytyvät valtioneuvoston vahvistaman lääketaksan mukaan. Vähittäismyyntihinta saadaan taksassa määrätyn matemaattisen kertoimen avulla tukkuhinnasta. Lääketaksan perusteella lasketaan myös muiden kuin myyntiluvan saaneiden lääkkeiden vähittäismyyntihinnat. Lääkkeiden vähittäismyynti on muutoinkin tiukasti säänneltyä, sillä apteekkiliikettä saa harjoittaa vain lääkelaitoksen myöntämällä apteekkiluvalla (lääkelain 40 §, 248/1993). Lupien myöntäminen perustuu tarveharkintaan.
Lääkkeiden tukkukauppa
Useimmissa Euroopan maissa lääkkeiden jakelussa käytetään monikanavajärjestelmää, jolloin samaa lääkevalmistetta on useamman kuin yhden tukkuliikkeen myynnissä. Suomessakin monikanavajärjestelmä oli käytössä aina 1970-luvun alkuun asti. Monikanavajärjestelmästä luopumisen voidaan katsoa alkaneen siitä, kun Astra Oy:n omistama lääketukku Oy Distra Ab ilmoitti syyskuussa 1968 ryhtyvänsä itse huolehtimaan edustamiensa tehtaiden lääkkeiden jakelusta. Tämän jälkeen useimmat lääketehtaat poistivat joulukuussa 1970 lääketukkukaupoille myöntämänsä kassa-alennukset. Vuoden 1971 kuluessa kaikki lääketehtaat laskivat jakelupalkkionsa kymmeneen prosenttiin, jolloin lääketukkujen oli etsittävä aiempaa keskitetympiä ja tehokkaampia jakeluratkaisuja. Tämän johdosta lääkkeiden jakelussa alettiin siirtyä yksikanavaratkaisuihin.
Yksikanavajakeluun siirryttäessä markkinoilla toimi useita tukkuliikkeitä. Alan rakenne on kuitenkin keskittynyt vuosien kuluessa siten, että tällä hetkellä markkinoilla toimii ainoastaan kaksi täyden palvelun lääketukkua: Oy Tamro Ab (jäljempänä Tamro) ja Oriola Oy (jäljempänä Oriola). Myös useimmilla Suomessa lääkkeitä markkinoivilla yrityksillä on tukkukauppaluvat. Niillä on siten mahdollisuus jaella omat tuotteensa. Tätä mahdollisuutta on yleensä käytetty vain poikkeustapauksissa, minkä vuoksi pääosa Suomessa myytävistä tuotteista on yksikanavajärjestelmän vuoksi joko Tamron tai Oriolan jakelussa. Monikanavajakelussa on vain muutamia kymmeniä Suomessa myyntiin hyväksyttyjä lääkevalmisteita. Lisäksi teollisuus toimittaa jonkin verran tuotteita suoraan asiakkaille, pääasiassa sairaaloille. Tällöinkin laskutus tavallisesti tapahtuu tukkujen kautta yksikanavasopimusten takia. Samoin tiettyjä erikoistuotteita, kuten lääkkeellisiä kaasuja ja sairaalaliuoksia jaellaan suoraan valmistajalta sairaaloihin. Myös Suomen Punainen Risti ja Kansanterveyslaitos toimittavat lääkevalmisteita, pääasiassa rokotteita, suoraan sairaaloille. Merkittävin osa lääkemarkkinoiden volyymista jaellaan kuitenkin yksikanavajärjestelyin.
Tamron osuus lääketukkukaupasta on ollut viime vuosina noin 60 prosenttia ja Oriolan vastaavasti noin 40 prosenttia. Tamron jakelemista lääkkeistä merkittävä osa on ulkomaisten lääketehtaiden valmisteita. Vuonna 1995 Tamro ja ruotsalainen lääketukku ADA AB yhdistyivät, minkä jälkeen Tamro-konsernilla on ollut merkittävä asema myös Ruotsin lääkejakelussa. Ruotsissa käytetään Suomen tavoin yksikanavajärjestelmää. Tamro harjoittaa lääkejakelua myös Norjassa, Baltian maissa ja Pietarin alueella. Tamron lääkemyynti Suomessa oli vuonna 1995 tukkuhinnoin noin 2,8 miljardia markkaa ja koko Tamro konsernin liikevaihto noin 10,7 miljardia markkaa.
Oriola puolestaan on osa Orion-konsernia, johon kuuluu Oriolan lisäksi muun muassa Orionin kotimainen ja ulkomainen lääketeollisuus. Merkittävä osa Oriolan toimittamista lääkkeistä on Orion-konsernin oman lääketeollisuuden valmisteita. Oriolalla on tytäryhtiöt Baltian maissa ja USA:ssa. Vuonna 1995 Oriolan jakelu- ja tukkukauppasektorin liikevaihto oli yhteensä 752 miljoonaa markkaa ja koko Orion-konsernin liikevaihto vajaat 4,1 miljardia markkaa.
Lääkelaitos
Lääkelaitos pitää lääkkeiden yksikanavajakelun etuina toiminnan taloudellisuutta ja tehokkuutta, helpompaa valvottavuutta viranomaisen kannalta, tehokkaampaa toimintaa tapauksessa, jossa lääkevalmisteen myynti joudutaan keskeyttämään, lääkeväärennösten maahantuonnin vaikeutta ja poikkeusoloja ajatellen toiminnan parempaa suunniteltavuutta ja tehokkuutta. Yksikanavajärjestelmän vakavimpana haittana lääkelaitos pitää jakelijasta johtuvaa toimintahäiriötä, jolloin joidenkin lääkevalmisteiden saatavuus estyy täysin. Järjestelmä mahdollistaa myös sanelupolitiikan. Lääkelaitos on kuitenkin arvioinut, että Suomen lääkejakelua voidaan pitää yhtenä maailman tehokkaimmista. Lääkelaitoksen mukaan tukkumarginaalin osuus lääkkeiden loppuhinnasta on 4-5 prosenttia. Lääkelaitos katsoo myös, että järjestelmä ei rajoita esimerkiksi apteekkien valinnan vapautta, koska lähes kaikille lääkkeille on korvaava tuote.
Lääketukut
Tamro ja Oriola ovat korostaneet muun muassa sitä, että tukun ainoa tuote on jakelu- ja varastointipalvelun tarjoaminen lääkevalmistajille. Tukut eivät osallistu lääkkeiden myyntiin, hinnoitteluun tai markkinointiin, vaan tarjoavat yksinomaan lääkkeiden logistisen käsittelyn lääkevalmistajien lukuun ja puolesta. Tukut katsovat, että yksikanavajakeluun on siirrytty markkinavoimien ja vapaaehtoisuuden pohjalta kustannussyistä. Lääketukut ovat ilmoittaneet kilpailevansa keskenään jatkuvasti lääketehtaiden jakelusopimuksista. Keskinäinen kilpailu saattaa puolestaan johtaa siihen, että asiakas vaihtaa jakelukanavaa.
Tukut pitävät yksikanavajakelun merkittävimpänä etuna alhaisia kustannuksia. Järjestelmä on poistanut Suomesta Keski-Euroopassa edelleen käytössä olevan lääkkeiden maahantuontiagentin tarpeettomana väliportaana. Yksikanavajakelun on arveltu säästävän maahantuonti- ja jakelukustannuksia vuositasolla yli 200 miljoonaa markkaa. Kustannusetujen katsotaan tulevan ennen kaikkea suuresta tuotevolyymista ja volyymitason tasaisuudesta eikä niinkään tietyn nimikkeen toimitusten suuruudesta. Apteekeilla ei ole merkittäviä varastoja, joten toimitustiheys jakeluliikkeeltä apteekkeihin on keskimäärin 4-5 kertaa viikossa. Kustannussäästöjen on ilmoitettu alentaneen tukkuhintoja.
Yksikanavajakelun on katsottu edistävän myös lääketurvallisuutta, koska esimerkiksi tuotevirhetapauksissa jakelu voidaan keskeyttää nopeasti. Myös lääkkeiden toimitusvarmuuden katsotaan paranevan, koska jakeluliikkeet sitoutuvat yleensä pitämään päämiestensä puolesta 2-3 kuukauden myyntiä vastaavaa lääkevarastoa Suomessa. Samoin informaation välittämisestä aiheutuvien kustannusten on todettu vähenevän yksikanavajärjestelmässä. Erityisesti yhteydenpito ulkomaisten päämiesten kanssa vaatii laajan atk-verkoston, jossa myynti- ja varastotilanne on kunkin lääkkeen osalta reaaliajassa. Tällaisen palvelutason ylläpito valmistajiin nähden ei olisi mahdollista, jos samaa lääkettä jakelisi ja varastoisi monta jakeluliikettä.
Kilpailuvirasto on tutkinut myös Tamron ja Oriolan solmimia jakelusopimuksia. Osassa sopimuksista tukku toimii kaupintaperusteisesti jakeluagenttina, jolloin lääketehdas omistaa itse koko tuotevaraston. Toisissa tapauksissa tukku omistaa tuotevaraston ja saattaa myös tuoda maahan ulkomaisen valmistajan tuotteet. Kummassakin sopimustyypissä lääketehdas antaa tukkuliikkeelle tuotteidensa yksinmyyntioikeuden Suomessa. Yleensä valmistaja myös sitoutuu olemaan itse jakelematta samoja tuotteita Suomen alueella. Sopimusten ulkopuolelle on kuitenkin saatettu jättää joitakin, valmistajan itse jakelemia tuotteita.
Muutamissa Kilpailuviraston tarkastamissa jakelusopimuksissa tukulle oli asetettu erillinen vientikielto muihin maihin tai kielto myydä jakelemiaan lääkkeitä muille tukkuliikkeille. Joissakin sopimuksissa tukku oli myös sitoutunut hankkimaan jakelusopimuksen koskemia lääkevalmisteita ainoastaan sopimuskumppaniltaan. Lisäksi on yksittäisiä tapauksia, joissa lääkettä jakavat molemmat tukut (monikanavajakelu). Näissä tilanteissa valmisteita hankitaan kysyntää vastaavasti eikä varsinaisia jakelusopimuksia ole. Oriolan jakelemista valmisteista merkittävä osa on Orion-konsernin omia tuotteita, joiden jakelusta ei myöskään ole tehty kirjallisia sopimuksia.
Lääketeollisuus
Lääketeollisuusliitto on arvioinut, että ulkomaiset valmistajat ovat olleet tyytyväisiä Suomen jakelujärjestelmään. Muun muassa tukkuportaan jakelumarginaali on todettu Suomessa keskieurooppalaista alhaisemmaksi. Esimerkiksi jakelu päivittäistavaratukkujen kautta olisi kalliimpaa kuin lääketukkujen käyttö. Liitto katsoo myös, että teollisuus voi jaella miten haluaa. Teollisuus ei kuitenkaan ole halukas tekemään investointeja esimerkiksi omaan jakeluun. Myös ulkomailla kehitys on johtanut siihen, että tehtaat ostavat tukkupalvelut ulkopuolisilta. Lääketeollisuusliiton edustaja sen sijaan arvioi, että yksikanavajärjestelmä ei ole lääketurvallisuuden kannalta merkittävä tekijä, koska lääkkeet kontrolloidaan luovutettaessa joka tapauksessa.
Myös yksittäiset lääketehtaat pitivät yksikanavajakelua kustannustehokkaana. Yksikanavajakelun valitsemisen jakeluvaihtoehdoksi todettiin perustuvan taloudellisiin laskelmiin ja tarjouksiin. Lääketukkukaupan keskittymisen puolestaan todettiin olevan mittakaavaeduista johtuva luonnollinen kehitys. Uuden tukkuliikkeen perustamisen arvioitiin olevan kannattavaa vasta miljardin markan liikevaihdolla. Kilpailijavaihtoehdon olemassaoloa pidettiin kuitenkin tarpeellisena. Jotkut valmistajat ilmoittivat jakelevansa itse joitakin sairaaloiden tarvitsemia erikoistuotteita. Lääketehtaat mainitsivat myös lääketurvallisuuden ja toimitusvarmuuden yksikanavajärjestelmän etuina.
Muutamat yritykset pitivät Suomen yksikanavajakelun haittana sitä, että Oriola on Orion-yhtymän hallinnassa, minkä vuoksi Tamro jakelee pääosan ulkomaisten tehtaiden tuotteista. Oriolasta esimerkiksi liikesalaisuuksien pelättiin vuotavan Orionin lääketeollisuuden tietoon. Myös apteekkien ja lääkäreiden omistajuutta suomalaisessa lääketeollisuudessa pidettiin alan kilpailua vääristävänä. Eräät yritykset huomauttivat, että jakelun tehokkuudesta saatavat alennukset jäävät apteekkien hyödyksi näkymättä koskaan kuluttajahinnoissa.
Sairaaloiden edustajat
Sairaalat pitävät yksikanavajärjestelmän etuna muun muassa sitä, että asiakas tietää, mistä tukusta mikin tuote on saatavissa. Toimitusvarmuus yksikanavajärjestelmässä ei sen sijaan ole aina hyvä, koska vaihtoehtoista kanavaa ei häiriötilanteessa ole. Yksikanavajärjestelmän suurimpana haittana pidettiin kilpailun puutetta, mikä vaikuttaa muun muassa palvelutasoon. Suuret sairaalat ovat kuitenkin ongelmatilanteissa pystyneet yleensä asioimaan suoraan tehtaiden kanssa. Kilpailun lisääntymisen lääkkeiden toimittajien välillä arveltiin kuitenkin voivan parantaa tukkuportaan varastojen kierrättämistä. Lisäksi monopolilääkkeiden hintojen mainittiin olevan kalliita niin kauan kunnes markkinoille tulee rinnakkaistuotteita.
Apteekit
Apteekki ei voi reseptilääkkeissä päättää hankintakanavaansa, vaan reseptissä mainittu tuote on hankittava siltä tukulta, jonka valikoimaan kyseinen tuote kuuluu. Apteekin on myös pystyttävä täyttämään lääkelain mukainen varastointivelvoitteensa. Nämä tekijät edellyttävät jatkuvia ja häiriöttömiä toimituksia teollisuudelta ja tukuilta. Näin ollen apteekkien näkökulmasta epävarmuus lisääntyy, kun toimituskanavien määrä pienenee. Apteekit arvioivat myös, että yksikanavajakelu ei sinänsä lisää toimitusvarmuutta. Yksikanavajakelun ei katsottu parantavan myöskään lääketurvallisuutta. Tuotteen menekin arvioitiin puolestaan vaikuttavan yksikanavajärjestelmän kustannusetuihin. Jos lääkkeen volyymi on suuri, jakelussa tapahtuu kustannussyistä luontainen keskittyminen. Apteekit ovat todenneet oman maahantuonnin kannattamattomaksi, koska se vaatii investointeja. Tähän on vaikuttanut myös se, että apteekeilla ei ole jälleenmyyntimahdollisuutta ja käyttövolyymit omassa toiminnassa ovat useimmiten liian pieniä kannattavaan maahantuontiin.
Yksikanavajärjestelmän poistumisen arvioitiin johtavan siihen, että apteekit ottaisivat suoria kontakteja teollisuuteen kotimaassa ja ulkomailla. Tällöin ehtoja voitaisiin verrata tukkuportaan tarjoamiin. Kaikkien ulkomaisten valmistajien ei uskottu kannattavan nykyistä yksikanavajakelua, koska joillekin apteekeille on tullut tiedusteluja mahdollisuuksista jaella lääkkeitä. Lisäksi joidenkin valmistajien ilmoitettiin kieltäytyneen yksinoikeussopimusten käytöstä. Tukkuliikkeiden myös uskottiin pyrkivän vahvistamaan asemaansa keskittämällä kaiken tiedon tukkuliikkeisiin. Kaikkein keskeisimpänä yksikanavajakelun haittana apteekit pitivät kuitenkin sitä, että vähittäiskaupalla ei ole mahdollisuutta tukkukauppojen vertailuun ja kilpailuttamiseen. Lieventävänä seikkana todettiin, että tukut kilpailevat valmistajista, jolloin valmistaja voi purkaa sopimuksen, jos tukku kiristää ehtoja.
Lääkemarkkinoiden kilpailutilanne
Suomen markkinoilla myydään useiden keskenään kilpailevien lääkevalmistajien tuotteita. Tietyn valmistajan lääkkeelle on siten yleensä olemassa korvaavia valmisteita, mikä vähentää yksittäisten valmistajien markkinavoimaa ja lisää valmistajien välistä kilpailua asiakkaista. Markkinoilla on kuitenkin myös valmisteita, jotka ovat ainoa vaihtoehto tietyn sairauden hoidossa. Toisaalta yhden lääkevalmisteen monopoliasema on yleensä väliaikainen ja saattaa koskea vain yhtä tietyn lääkevalmistajan monista tuotteista. Lisäksi niiden lääkkeiden määrä, joille ei ole korvaavaa tuotetta, on todettu lääkkeiden kokonaismarkkinoihin nähden pieneksi. Millään yksittäisellä lääkevalmistajalla ei siten voida katsoa olevan sellaista markkinavoimaa, että se pystyisi merkittävästi vaikuttamaan valmistajien väliseen kilpailuun.
Lääkkeitä jakelevia tukkuliikkeitä toimii Suomen markkinoilla ainoastaan kaksi: Tamro ja Oriola. Kummankin asema jakelukanavana on siten vahva. Lääkkeiden valmistaja tai maahantuoja asioi samanaikaisesti vain yhden tukkuliikkeen kanssa. Tukku puolestaan saattaa investoida tietyn valmistajan tuotteisiin muun muassa ylläpitämällä lääkkeiden myynti- ja varastotilanteen seurantaan tarvittavaa järjestelmää. Tukkuliikkeen tekemien investointien varmistamiseksi saatetaan ainakin liikesuhteen alussa solmia useamman vuoden voimassa oleva jakelusopimus. Periaatteessa tukkuliikkeillä olisi tällaisessa tilanteessa mahdollisuus jakaa markkinat sopimalla keskenään siitä, minkä valmistajan tuotteita kukin jakelee. Tukkujen mahdollisuuksia rajoittaa keskinäistä kilpailuaan heikentää kuitenkin se, että lääkevalmistajilla on omat tukkumyyntiluvat, joita ne voisivat ryhtyä käyttämään, mikäli Tamron ja Oriolan tarjoamat sopimusehdot muodostuisivat kohtuuttomiksi. Lääketeollisuuden edustajat ovat myös todenneet, että yksikanavasopimuksiin on siirrytty valmistajien aloitteesta jakelun tehokkuuden lisäämiseksi. Valmistajien niin halutessa monikanavajakeluun palaaminen olisi siten mahdollista eikä lääkkeiden yksikanavajärjestelmää ole Kilpailuviraston selvitysten mukaan pidetty yllä tukkujen vaatimuksesta. Lisäksi valmistaja voi aina jakelusopimuksensa voimassaoloajan umpeutuessa kilpailuttaa tukkuja.
Myös jakelupalveluja käyttävät asiakkaat eli sairaalat ja apteekit voivat hankkia tietyn lääkevalmisteen vain joko Tamrolta tai Oriolalta. Tukkujen mahdollisuus vaikuttaa asiakkaiden maksamiin lääkkeiden hintoihin on kuitenkin melko vähäinen, sillä asiakkaat neuvottelevat hinnoista suoraan valmistajien kanssa. Tukkuliikkeet voivat määrätä itsenäisesti lähinnä lääkkeiden jakeluun liittyvistä toiminnoista, kuten asiakkailta perimistään toimitusmaksuista ja muista toimitusehdoista. Lääkkeiden hintojen sääntely puolestaan aiheuttaa sen, että valmistajien määrittelemät lääkkeiden tukkuhinnat otetaan automaattisesti huomioon määriteltäessä lääketaksan mukaisia lääkkeiden suurimpia sallittuja vähittäismyyntihintoja, jotka käytännössä muodostavat lääkkeiden vähittäishintatason. Kilpailun puute lääkkeiden vähittäismyynnissä taas vaikuttaa siten, että hintaedut, joita mahdollisesti saavutetaan valmistaja- tai tukkuportaan kilpailun lisääntyessä, eivät välity lääkkeiden käyttäjille. Lääkemarkkinoiden sääntely vähentää siten osaltaan tukkuliikkeiden mahdollisuuksia vaikuttaa vähittäisportaan toiminnan kannattavuuteen ja lääkkeiden kuluttajahintoihin.
Pääosa Suomessa myytävistä lääkkeistä jaellaan yksikanavajärjestelyin, mikä tarkoittaa sitä, että tietyn lääkkeitä markkinoivan yrityksen tuotteita toimittaa asiakkaille vain yksi tukkuliike. Järjestelmä perustuu lääkevalmistajien tai näiden suomalaisten edustajien ja lääketukkuliikkeiden välisiin sopimuksiin. Osassa tapauksista tukku ostaa tuotteet omistukseensa, osassa tuotteet ovat valmistajan omaisuutta, kunnes ne siirtyvät tukkukaupalta seuraavaan portaaseen. Molemmissa sopimustyypeissä valmistaja myöntää tukkuliikkeelle yksinoikeuden jaella tuotteitaan Suomessa. Kilpailuoikeudellisesti yksikanavajärjestelmää koskevissa sopimuksissa ovat siten tavallisesti kyseessä yksinmyyntisopimukset, joihin sisältyy koko Suomen kattava yksinmyyntialue. Joissakin tapauksissa tukulle on saatettu asettaa velvoite hankkia sopimuksessa mainitut valmisteet ainoastaan sopimuskumppaniltaan. Tällöin yksinmyyntisopimukseen on yhdistetty yksinostosopimus.
Yksinmyynti- ja yksinostojärjestelyjä tarkastellaan tavallisesti kilpailunrajoituslain 9 §:n väärinkäyttöperiaatteen nojalla. Tämä tarkoittaa, että yksinoikeuksia sisältävien sopimusten ja muiden vastaavien järjestelyjen vaikutuksia arvioidaan tapauskohtaisesti. Tällaisiin järjestelyihin puututaan vain siinä tapauksessa, että niiden kilpailua rajoittavat vaikutukset ovat suuremmat kuin niillä aikaansaatu tehokkuuden lisäys. Mikäli yksinmyynti- ja yksinostosopimusten osapuolena kuitenkin on määräävässä markkina-asemassa oleva yritys, sopimuksia voidaan pitää kilpailunrajoituslain 7 §:ssä kiellettynä määräävän aseman väärinkäyttönä, mikäli niiden käyttämistä ei voida perustella lain 7 §:n 3) kohdassa tarkoitetuilla erityisillä syillä.
Kuten Kilpailuvirasto on edellä todennut, Suomessa myydään useiden keskenään kilpailevien lääkevalmistajien tuotteita. Millään lääkevalmistajalla ei siten voida katsoa olevan Suomen markkinoilla määräävää markkina-asemaa. Myöskään Tamrolla ja Oriolalla ei näytä lääkkeiden jakelun erittäin keskittyneestä rakenteesta huolimatta olevan yleensä sellaista markkinavoimaa, että ne voisivat valmistajista riippumattomasti ohjata lääkkeiden hintatasoa tai toimitusehtoja. Tämän vuoksi virasto on tarkastellut lääkkeiden yksikanavajakelun kilpailuvaikutuksia kilpailunrajoituslain 9 §:n perusteella.
Lääkkeiden jakelua koskevilla yksikanavasopimuksilla on saavutettu kustannussäästöjä. Yksikanavajärjestelmä on parantanut kustannustehokkuutta muun muassa vähentämällä valmistajien neuvottelukustannuksia ja mahdollistamalla lääkkeiden varastoinnin ja menekin seuraamisen reaaliajassa. Valmistajat ovat voineet antaa käyttämälleen tukkuliikkeelle myös maahantuonti- ja varastointitehtäviään, jolloin monikanavajakelussa käytössä olevasta maahantuontiagentti-portaasta on voitu luopua. Tämän vuoksi useimpien lääkevalmistajien ei ole ollut normaalitilanteissa kannattavaa käyttää tukkumyyntilupiaan, jotka mahdollistaisivat valmistajille myös oman jakelutoiminnan Suomen markkinoilla. Lääkkeitä jakelevat tukut ovat puolestaan voineet kehittää jakelutoimintojaan ja saavuttaa merkittäviä mittakaavaetuja. Eräät asiakkaat ovat todenneet yksikanavajärjestelmän eduksi sen, että tietyn lääkkeen toimittaja on aina tiedossa.
Kilpailuviraston tekemissä selvityksissä ei ole sen sijaan saatu osoituksia siitä, että yksikanavajakelu parantaisi merkittävästi toimitusvarmuutta tai lääketurvallisuutta. Yksikanavajakelussa toimitusvarmuuden on päinvastoin todettu olevan häiriötilanteissa huonompi kuin monikanavajakelussa. Viraston tekemien selvitysten perusteella voidaan siten todeta, että lääkkeiden yksikanavajakelun aikaansaamat tehokkuushyödyt perustuvat nimenomaan jakelutoimintojen tehostumiseen. Vaikka merkittävä osa jakelun tehostumisesta olisi voitu saavuttaa myös monikanavajärjestelmässä tukkuportaan luonnollisen kehityksen kautta, yksikanavajärjestelmään siirtymisen voidaan katsoa lisänneen lääkejakelun kustannustehokkuutta.
Vaikka yksinoikeussopimukset lisäisivät tehokkuutta sopijapuolten näkökulmasta, sopimukset saattavat siitä huolimatta vaikuttaa vahingollisesti kolmansien osapuolten toimintamahdollisuuksiin. Yksinoikeussopimusten aikaansaamana vahingollisena vaikutuksena pidetään tavallisesti sitä, ne rajoittavat tuotemerkkien välistä kilpailua ja estävät uusien yritysten alalle tuloa. Lääkkeiden yksikanavasopimuksilla ei kuitenkaan ole vaikutusta uusien valmistajien mahdollisuuksiin tulla Suomen markkinoille, koska lääketukuilla on jakelussaan useiden keskenään kilpailevien valmistajien tuotteita. Tukut ovat ilmoittaneet ottavansa jatkossakin jakeluunsa alalle tulevien uusien yritysten tuotteet. Lisäksi lääkkeiden valmistajat päättävät itsenäisesti lääkkeiden tukkuhinnoista ja asiakkaille mahdollisesti myöntämistään alennuksista, joten yksikanavajärjestelmällä ei ole ollut vaikutusta myöskään markkinoilla jo toimivien valmistajien väliseen kilpailutilanteeseen.
Yksikanavajakelu saattaa sen sijaan vaikeuttaa uuden tukkuliikkeen markkinoille tuloa. Tukkuliikkeen kannattava toiminta edellyttää Kilpailuviraston selvitysten mukaan huomattavaa liikevaihtoa, joten uusi jakelija tarvitsee asiakkaikseen useita merkittäviä valmistajia. Yksikanavajärjestelmässä uusi tukkuliike voi kuitenkin tehdä markkinoilla jo toimivien valmistajien kanssa jakelusopimuksia ainoastaan sitä mukaan kuin vanhojen yksikanavasopimusten voimassaolo lakkaa. Monikanavajärjestelmässä valmistajan käyttämien jakelijoiden määrää ei sen sijaan ole rajoitettu, jolloin uudella tukkuliikkeellä on mahdollisuus välittömästi saada asiakkaikseen markkinoilla jo toimivia valmistajia. Yksikanavasopimukset antavat siten markkinoilla toimiville tukuille merkittävän kilpailuedun. Markkinoilla toimivien tukkujen välinen kilpailu onkin lähinnä keskinäistä kilpailua valmistajien jakelusopimuksista ilman merkittävää uusien jakelijoiden alalle tulon uhkaa. Toisaalta on selvää, että Suomen pienillä markkinoilla ei voi toimia kannattavasti kovin monia täyden palvelun lääketukkuja, joten tukkuyritysten lukumäärä ei välttämättä olisi monikanavajärjestelmässäkään huomattavasti nykyistä suurempi.
Yksikanavajakelu ei ole ongelmatonta myöskään jakelupalveluja käyttäville asiakkaille. Merkittävimpänä järjestelmän kilpailua rajoittavana piirteenä voidaan pitää sitä, että asiakkailla ei yleensä ole valittavanaan vaihtoehtoisia toimituskanavia. Tietty lääke, jonka esimerkiksi lääkäri on määrännyt potilaalleen, on hankittavissa vain yhdestä tukkuliikkeestä. Käytännössä sekä Tamro että Oriola ovat siten asiakkaidensa näkökulmasta pakollisia kauppakumppaneita. Asiakas saattaa esimerkiksi joutua tilaamaan kahdesta tukkuliikkeestä hyvinkin pieniä määriä samaan tarkoitukseen kehitettyä, mutta eri valmistajan lääkettä. Tukkujen jakelussa saavuttamat mittakaavaedut johtavat siten joissakin tapauksissa asiakkaiden näkökulmasta turhiin toimituksiin kahdesta tukusta. Monikanavajärjestelmässä asiakas voisi halutessaan kilpailuttaa tukkuja ja valita tavarantoimittajakseen ainoastaan yhden, tehokkaimpana pitämänsä tukun.
Vaihtoehtoisten jakelukanavien puute on omiaan heikentämään myös palvelun laatua ja nostamaan lääkkeiden hintoja. Kuten edellä todettiin, lääkemarkkinoiden nykyinen sääntely vähentää osaltaan tukkuliikkeiden toiminnan vaikutusta lääkkeiden hintatasoon. Asiakkaiden riippuvuus kahden markkinoilla toimivan tukkuliikkeiden toimituksista lisää kuitenkin jo sinänsä näiden markkinavoimaa. Tukkujen aseman voi myös olettaa säilyvän vahvana, sillä uusien, täyden palvelun tukkuliikkeiden markkinoille tulo ei ole todennäköistä. Tukkuliikkeisiin nähden heikoimmassa neuvotteluasemassa ovat erityisesti vähäisiä määriä lääkkeitä tarvitsevat asiakkaat, kuten apteekit. Suurimmat sairaalat sen sijaan pystynevät neuvottelemaan valmistajien kanssa kilpailukykyiset hinnat ja tukkuliikkeiden kanssa hyvät toimitusehdot. Jotkut sairaalat muun muassa tuovat vähäisessä määrin itse joitakin lääkkeitä ja voivat näin osittain ohittaa tukkuliikkeet. Sairaalasektorin neuvotteluvoima johtuu kuitenkin ennen kaikkea siitä, että valmistajat pyrkivät pääsemään sairaaloiden kautta avohoidossa käytettävien lääkkeiden markkinoille. Yleensä sairaalan käyttämät lääkkeet leviävät avohoitoon helpommin kuin muut lääkkeet.
Koska uusien tukkuyritysten alalle tulo näyttää yksikanavajakelua käyttävillä markkinoilla erittäin epätodennäköiseltä, on tärkeää varmistaa se, että mahdollisimman monilla asiakkailla on mahdollisuus käyttää tukkuliikkeiden sijasta tai niiden rinnalla muita hankintakanavia. Käytännössä tämä mahdollisuus voitaisiin turvata siten, että apteekit ja sairaalat voisivat saada tukkumyyntilupia mahdollisimman joustavasti. Tällöin yksittäisen maahantuojan, jolla on tukkumyyntilupa, omaan käyttöönsä tarvitsemaa pientä tuontimäärää voitaisiin kasvattaa taloudellisesti kannattavalle tasolle siten, että lääkkeitä myytäisiin edelleen esimerkiksi muille vähittäismyyjille.
Rinnakkaistuonnin merkitys lääkemarkkinoiden kilpailun toimivuudelle
Muutamissa Kilpailuviraston vuonna 1993 tutkimissa yksikanavasopimuksissa, joista useimpien voimassaolo on jo päättynyt, tukuille oli asetettu kieltoja myydä valmisteita edelleen toisille tukkuliikkeille. Samoin joihinkin sopimuksiin sisältyi vientikieltolausekkeita, joissa tukku sitoutui siihen, että se ei vie kyseisen valmistajan lääkkeitä edelleen muihin maihin. Tällaisten ehtojen ilmeisenä tarkoituksena on estää valmistajan tuotteiden rinnakkaisvienti Suomesta muihin maihin. Rinnakkaistuonnin ja -viennin estäminen on kielletty EY:n kilpailusäännöissä, minkä vuoksi vientikieltoja ja muita vastaavia lausekkeita ei saa olla myöskään suomalaisissa jakelusopimuksissa. Komission käsittelyssä on ollut useita tapauksia, joissa rinnakkaistuonnin estämistä on pidetty erittäin vakavana kilpailusääntöjen rikkomuksena. Lääkkeiden rinnakkaistuonnista komissio on julkaissut myös erillisen tiedonannon.
Lääkkeen rinnakkaistuojan on Suomen markkinoille päästäkseen voitava yleensä käyttää jo olemassa olevia jakelukanavia, koska uuden jakelukanavan luominen pelkästään joillekin rinnakkaistuoduille valmisteille ei ole kannattavaa. Tällaisessa tilanteessa joissakin yksikanavasopimuksissa esiintyneet yksinostolausekkeet saattavat vaikeuttaa rinnakkaistuontia. Yksinostoehdoilla lääkevalmistaja voi estää omien valmisteidensa rinnakkaistuojaa pääsemästä käyttämäänsä jakelukanavaan. Jos toinen Suomessa toimivista tukkuliikkeistä kieltäytyy solmimansa yksinostosopimuksen vuoksi ottamasta rinnakkaistuojan tuotetta jakeluunsa, jakelukanavavaihtoehdot supistuvat kahden tukun hallitsemilla markkinoilla yhteen. Tällöin sopimuspuolena olevalla tukulla on rinnakkaistuojaan nähden merkittävä neuvotteluvoima, minkä seurauksena sopimusehdot saattavat muodostua kohtuuttomiksi.
Vaikka yksinostolausekkeita ei käytettäisikään, yksikanavajakelu antaa erityisesti suurimmille lääkkeiden valmistajille markkinavoimaa tukkuliikkeisiin nähden, koska tukkuliikkeiden voi olettaa kilpailevan erityisesti suurimpien valmistajien jakelusopimuksista. Tällöin valmistajat saattavat pyrkiä vaikuttamaan siihen, millä ehdoilla rinnakkaistuodut lääkevalmisteet pääsevät jakelukanavaan. Tukut saattavat valmistajien vaatimuksesta erilaistaa jakelusopimusten ehtoja, kuten jakelusta perimiään palkkioita, siten, että markkinoille tulevat uudet lääkevalmisteet joutuvat kilpailullisesti muita heikompaan asemaan. Yksikanavajärjestelmä saattaa siten helpottaa rinnakkaistuonnin vastaisia pyrkimyksiä. Suomen markkinoilla esiintyviin rinnakkaistuonnin estämispyrkimyksiin puolestaan viittaa se, että Lääketeollisuusliitto ja Lääketietokeskus ovat vuoden 1996 lopulla ilmestyneessä vihkosessaan ”Harmaatuonti ja hoitomyöntyvyys” hyökänneet voimakkaasti rinnakkaistuontia vastaan väittäen, että se ei ole lääkkeiden käyttäjien etujen mukaista.
Kilpailuvirasto pitää rinnakkaistuonnin mahdollisuutta lääkemarkkinoiden kilpailun toimivuuden turvaamisessa tärkeänä. Esimerkiksi rinnakkaisvalmisteita voidaan käyttää reseptilääkkeissä vain niissä tapauksissa, joissa lääkäri on antanut mahdollisuuden rinnakkaisvalmisteen käyttöön. Lääkärit ovat toistaiseksi käyttäneet tätä mahdollisuutta hyvin vähän. Lisäksi niiden lääkevalmisteiden hinnat, joille ei ole vielä kehitetty rinnakkaisvalmisteita, ovat perinteisesti olleet erityisen korkeat. Tässä tilanteessa rinnakkaistuonnilla voidaan saada aikaan merkin sisäistä hintakilpailua. Lääkkeiden rinnakkaistuontia onkin pyritty helpottamaan lääkekustannusten alentamiseksi. Lääkelaitos toteaa lääkkeiden toimittamista koskevassa määräyksessään, että apteekin tulee toimittaa halvinta tai siitä vähäisesti poikkeavaa, saatavilla olevaa valmistetta, mikäli samalla kauppanimellä on markkinoilla usean eri myyntiluvan haltijan lääkevalmistetta eikä lääkkeen määrääjä ole ilmoittanut tietyn myyntiluvan haltijan nimeä lääkemääräyksen antamisen yhteydessä. Tällaiset rinnakkaistuotujen valmisteiden markkinoille pääsyä helpottavat toimenpiteet ovat perusteltuja, sillä rinnakkaistuonnin aikaansaama kilpailun lisääntyminen voi olla rinnakkaisvalmisteiden markkinoille tulon ohella merkittävä tekijä lääkemarkkinoiden toiminnan tehostamisessa.
Ratkaisu
Kilpailuvirasto on tekemiensä selvitysten perusteella tarkastellut sitä, liittyykö lääkkeiden yksikanavajärjestelmään kilpailunrajoituslain 9 §:ssä tarkoitettuja vahingollisia vaikutuksia. Yksikanavajärjestelmän on todettu vähentävän asiakkaiden jakelutievaihtoehtoja, koska tiettyä lääkevalmistetta voi hankkia vain yhdestä tukusta. Keskittyneillä, yksikanavajärjestelyjä pääosin käyttävillä markkinoilla on siten tärkeää turvata se, että asiakkaat voivat halutessaan käyttää tukkuliikkeitä korvaavia vaihtoehtoisia lääkkeiden hankintakanavia. Asiakkaiden vaihtoehtojen turvaaminen on erityisen perusteltua siitä syystä, että Suomen markkinoiden pieni koko yhtäältä ja yksikanavasopimukset toisaalta tekevät uuden lääketukkuliikkeen markkinoille tulon epätodennäköiseksi.
Yksikanavajärjestelmän ei ole kuitenkaan havaittu rajoittaneen lääkevalmistajien välistä kilpailua tai estäneen uusien valmistajien alalle tuloa. Myös lääkkeitä jakelevat kaksi tukkuliikettä kilpailevat keskenään valmistajien jakelusopimuksista. Lisäksi yksikanavajärjestelmään siirtyminen on parantanut lääkkeiden jakelun tehokkuutta. Erityisesti jakelun kustannustehokkuus on lisääntynyt. Kilpailuvirasto on selvitystenä perusteella todennut, että yksikanavajärjestelmään liittyvistä kilpailua rajoittavista piirteistä huolimatta yksikanavajakelun kilpailua rajoittavat vaikutukset eivät näytä toistaiseksi olleen suuremmat kuin järjestelmän aikaansaama tehokkuuden lisäys. Virasto poistaa siten asian käsittelystä.
Kilpailuvirasto toteaa kuitenkin, että voimassa oleviin yksikanavasopimuksiin mahdollisesti sisältyvät vientikieltolausekkeet tai kiellot myydä tuotteita toisille tukuille on kilpailulainsäädännön vastaisina poistettava jakelusopimuksista. Virasto kiinnittää huomiota myös siihen, että yksikanavajärjestelyt eivät saa heikentää uusien lääkevalmisteiden alalle tulon mahdollisuuksia. Yksikanavajärjestelmää saatetaan käyttää erityisesti rinnakkaistuonnin estämiseen. Käytännössä lääkkeiden rinnakkaistuonti Suomeen on vasta alkamassa eikä Kilpailuvirasto ole saanut toistaiseksi näyttöä siitä, että valmistajat ja/tai tukut olisivat estäneet rinnakkaistuotujen valmisteiden tulon Suomen markkinoille. Rinnakkaistuonnin estämistä tai vaikeuttamista voidaan kuitenkin aina pitää kilpailunrajoituslain vastaisena. Rinnakkaistuoduilla valmisteilla tulee esimerkiksi olla tasapuoliset mahdollisuudet päästä lääkkeiden jakelujärjestelmään. Mikäli virasto jatkossa havaitsee, että uudet lääkevalmisteet eivät yksikanavajärjestelyjen vuoksi pääse markkinoille, järjestelmän kilpailuvaikutukset on arvioitava uudelleen. Myös Euroopan komissiossa käynnissä olevat lääkkeiden rinnakkaistuontia koskevat selvitykset saattavat antaa aiheen ottaa Suomessa käytettävä yksikanavajakelu uudelleen tarkasteltavaksi.
Kilpailuvirasto korostaa myös, että tämä päätös sisältää lääkkeiden yksikanavajärjestelmän kokonaisarvioinnin, joka siis on tehty kilpailunrajoituslain 9 §:n perusteella. Yksittäistapauksissa saattaa ilmetä tilanteita, joissa lääkkeiden markkinoijalla tai maahantuojalla on käytännössä valittavanaan vain yksi tukkuliike. Tällöin tukkuliikkeellä saattaa olla määräävä markkina-asema, jolloin sen solmimia yksikanavasopimuksia on tarkasteltava kilpailunrajoituslain 7 §:n määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskevan kiellon nojalla. Tällaiset tilanteet on kuitenkin arvioitava tapauskohtaisesti.
Lisäksi virasto on kiinnittänyt huomiota Tamron merkittävään asemaan Pohjoismaiden lääkejakelussa. Mikäli Tamro harjoittaa eri Pohjoismaat käsittävää jakelutoimintojensa yhteismarkkinointia, tukkuliikkeiden välinen kilpailutilanne saattaa muuttua merkittävästi myös Suomen markkinoilla. Tällöin Tamron markkina-asema on arvioitava kokonaisuudessaan uudelleen.
Sovelletut säännökset
Laki kilpailunrajoituksista (480/1992) 3 §:n 2 momentti, 7 § ja 9 §.
Muutoksenhaku
Kilpailunrajoituksista annetun lain 21& §:n 3 momentin mukaan kilpailuviraston tässä asiassa antamaan päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.