Asianosaiset
Kopiosto ry
Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto
Asian vireilletulo
Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto on toimittanut Kilpailuvirastolle 30. 8.1999 toimenpidepyynnön, jossa se on katsonut, että Kopiosto ry:llä on kilpailunrajoituslain (480/92) 7 §:ssä tarkoitettu määräävä markkina-asema tekijänoikeudellisesti suojatun aineiston valokopioinnin markkinoilla ja pyytänyt virastoa selvittämään, käyttääkö Kopiosto ry väärin määräävää markkina-asemaansa perimällä valokopioinnista kohtuuttoman korkeita korvauksia.
Asian selvittäminen
Järjestelmän kuvaus
Kilpailuvirasto on hankkinut asian johdosta selvityksen Kopiosto ry:ltä. Selvityksestä käy ilmi muun muassa seuraavaa.
Tekijänoikeudellisesti suojatun aineiston valokopiointiin tarvitaan tekijänoikeuden haltijan lupa. Tekijät ja kustantajat perustivat vuonna 1978 Kopiosto ry:n valvomaan puolestaan teosten valokopiointia ja sopimaan puolestaan kopiointilupien ehdoista kopioita käyttävien organisaatioiden kanssa. Kopiosto jakaa valokopiointikorvaukset hallintokulujen vähentämisen jälkeen oikeudenhaltijoille. Kopiostolle siirretyt valokopioinnin valvontavaltuudet eivät ole yksinoikeuksia, vaan valokopiointiluvan voi hankkia joko Kopiostolta tai suoraan tekijänoikeuden haltijalta. Julkaisusta saa Kopioston luvalla kopioida enintään 20 sivua tai korkeintaan puolet koko julkaisusta.
Tekijänoikeuslakiin sisältyy ns. laajennusefektisäännös, jonka mukaan sillä, joka on lukuisia tietyn alan suomalaisia tekijöitä edustavalta järjestöltä saanut luvan valokopioimalla tai vastaavin menetelmin valmistaa julkaistuista teoksista kappaleita, on oikeus sellaisin menetelmin valmistaa kappaleita sellaisestakin saman alan julkaistusta teoksesta, jonka tekijää järjestö ei edusta. Kappaleita valmistettaessa on tällöin noudatettava luvassa määrättyjä ehtoja. Säännöksen perusteella järjestölle syntyy velvollisuus maksaa järjestön ulkopuoliselle tekijälle korvaus hänen teostensa kopioinnista.
Valokopioinnista maksettavat korvaukset on määritelty ns. neuvotteluasiakirjoissa, jotka Kopiosto ja elinkeinonharjoittajien järjestöt ovat allekirjoittaneet. Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto on allekirjoittanut neuvotteluasiakirjan viimeksi vuosille 1995–1996. Sen jälkeen liitto on pitänyt Kopioston esittämiä kopiointikorvausten korotusvaatimuksia liian suurina ja kieltäytynyt allekirjoittamasta asiakirjaa. Kopiosto on tämän jälkeen tehnyt erillissopimuksia valokopioinnin lisensioinnista Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton jäsenyritysten kanssa.
Relevantit hyödykemarkkinat
Kilpailuvirasto on tutkinut vuonna 1994 Kopioston toimintaa ja todennut kirjeessään Kopiostolle 31.1.1994 Dno 595/61/93 muun muassa, että Kopiosto toimii teosten jälkikäytön markkinoilla, jota on pidettävä itsenäisenä hyödykkeenä. Kilpailuviraston em. kirjeessä katsotaan Kopioston olevan itsenäinen elinkeinonharjoittaja, joka valvoo kattavasti teosten jälkikäyttöä ja sillä on sen vuoksi kilpailunrajoituslaissa tarkoitettu määräävä markkina-asema tässä toiminnassa.
Kopiosto on Kilpailuvirastolle antamassaan selvityksessä katsonut, että yritysten valokopiointilupien relevantit markkinat voidaan em. Kilpailuviraston kannanotto huomioon ottaen täsmentää graafisten julkaisujen jälkikäyttömarkkinoiksi. Kopioston oman arvion mukaan sen osuus näistä markkinoista on yli 80 %. Se on arvio Kopioston osuudesta yritysten kaikista valokopioinnin tekijänoikeusluvistaan maksamista korvauksista.
Suomessa ei toimi toista järjestöä tai yritystä, joka myöntäisi yhtä kattavia lupia teosten osittaiseen valokopiointiin.
Relevantit alueelliset markkinat
Kopioston selvityksen mukaan se lisensioi valokopiointia koko Suomen alueella. Lisäksi se solmii tekijöiltä ja kustantajilta saamiensa valtuutusten nojalla vastavuoroisuussopimuksia saman alan ulkomaisten järjestöjen kanssa.
Kopioston korvaustuotot yritysten valokopioinnin lisensioinnista ovat olleet vuonna 1998 noin 4,6 miljoonaa markkaa.
Hankittujen selvitysten perusteella ja Kilpailuviraston edellä selostettuun vuonna 1994 esittämään näkemykseen viitaten virasto katsoo, että Kopiostolla on Suomessa määräävä markkina-asema graafisten julkaisujen jälkikäyttömarkkinoilla.
Kopiointikorvaukset
Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton toimenpidepyynnössä on katsottu, että Kopiosto on vaatinut vuodesta 1997 alkaen liian suuria korotuksia valokopioinnin sivuhintaan ja siten syyllistynyt kilpailunrajoituslain 7 §:ssä tarkoitettuun määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön.
Kopioston perimien kopiointikorvausten suuruus perustuu toisaalta Kopioston ja sen asiakastahojen välisissä neuvotteluasiakirjoissa sovittuihin sivuhintoihin ja toisaalta Kopioston teettämiin tutkimuksiin yritysten valokopioinnin kokonaismääristä vuosittain. Yritysten maksama kopiointikorvaus pyritään näiden tutkimusten avulla saamaan mahdollisimman hyvin vastaamaan niiden todellista kopioinnin määrää. Vuotuinen kopiointikorvaus lasketaan kertomalla tutkimustietoon perustuva vuotuinen kopiointisivumäärä Kopioston sivuhinnalla.
Kopioston mukaan valokopiosivulle määrätyn sivuhinnan tulisi vastata sitä kustannusta, jolla yritys voisi hankkia vastaavan teoksen oikeudenhaltijoiden julkaisemana alkuperäiskappaleena. Valokopiointilupajärjestelmän tulee Kopioston mukaan luoda valintatilanne, jossa alkuperäisjulkaisun hankintaa ja sen kustannuksia verrataan valokopiointikorvauksista aiheutuviin kustannuksiin.
Vaihtoehtona toimialajärjestön hankkimalle valokopiointiluvalle yritys voi hankkia luvan erillissopimuksella suoraan Kopiostolta. Kopiosto tekee tällaisia sopimuksia edellyttäen, että osapuolet sopivat samalla yhteistyössä toteutettavasta valokopioinnin määrää selvittävästä tutkimuksesta ja että järjestely on taloudellisesti kohtuullisin ehdoin toteutettavissa.
Kopiosto myöntää valokopiointilupien hinnoista asiakkaille alennuksia, jotka voivat perustua neuvottelu- ja sopimisjärjestelyissä aikaansaatuihin säästöihin, suureen kopiointivolyymiin tai asiakkaan omaan panokseen kopioinnin määrää koskevassa tutkimuksessa.
Kopioston mukaan kopiointikorvaukset ovat olleet hyvin alhaisia 1980-luvulla, jolloin laaja kopiointilupaverkosto luotiin. Elinkeinoelämän järjestöjen kanssa solmittujen sopimusten mukaan alle 50 toimihenkilön yritykset saivat tuolloin kopiointiluvat korvauksetta. Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton kanssa sovittiin sittemmin vuosille 1995–1996, että tämä raja oli 20 toimihenkilöä. Kopiosto ei ole päässyt Teollisuuden Keskusliiton kanssa sopimukseen siitä, että kaikkien yritysten tulisi maksaa suojattujen teosten valokopioinnista kopiointimääriään vastaava korvaus. Tämä on Kopioston mukaan ollut eräs keskeinen syy siihen, että Kopiosto on vuodesta 1997 lukien pitänyt parhaimpana sopia kopiointiluvista suoraan yritysten kanssa. Kopiosto on neuvotteluissa pitänyt lisäksi tärkeänä, että teollisuuden eri toimialojen kopiointilupien ehdot sovittaisiin toimialakohtaisiksi vastaamaan aikaisempaa paremmin yritysten todellisia kopiointimääriä, koska tutkimusten mukaan eri toimialoilla kopiointimäärät poikkeavat toisistaan. Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto ei ole hyväksynyt tätä Kopioston ehdotusta, vaan on edellyttänyt edelleen yhtä keskimääräistä korvaustasoa kaikille teollisuusyrityksille.
Kopiosto on päättänyt korottaa kopiointilupien sivuhintaa asteittain viiden vuoden aikana vuosien 1997–2001 kuluessa. Korotuksen tarkoituksena on Kopioston mukaan saada sen perimä korvaustaso lähenemään alkuperäisjulkaisujen hintatasoa sekä yritysten valokopioinnin lisensioinnissa noudatettavaa pohjoismaista korvaustasoa. Yritysten vuosilupien sivukohtainen korvaus nousee näin vuosien 1997–2001 kuluessa 13,2 pennistä 22 penniin sivulta. Tästä muutoksesta Kopiosto on sopinut Suomen Pankkiyhdistyksen ja Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton kanssa vuosille 1997–1999. Myös yksittäisten yritysten kanssa tehdyissä erillissopimuksissa on sovittu vastaavista muutoksista.
Kopiointilupien korvaustaso muissa Pohjoismaissa
Eri pohjoismaiden tekijänoikeuslait ovat valokopioinnin sopimusjärjestelyn osalta varsin samankaltaiset keskenään. Perittyjen valokopioinnin sivukorvausten osalta lähinnä Suomeen vertailukelpoisia maita ovat Tanska ja Norja. Ruotsalainen valokopioinnin valvontajärjestö ei lisensioi valokopiointia yrityksissä.
Tanskassa ja Norjassa valokopiointia valvovien järjestöjen vuosina 1996–1999 perimät sivuhinnat ovat Suomen rahaksi muutettuina seuraavat:
| Tanska | Norja | |
| 1996 | 0.48 | 0.39 |
| 1997 | 0.49 | 0.39 |
| 1998 | 0.51 | 0.40 |
| 1999 | 0.53 | 0.41 |
Tanskan hinnat koskevat julkishallintoa ja yrityksiä ja Norjan hinnat ovat yksittäisten organisaatioiden peruskorvauksia.
Kopiointilupien ja alkuperäisjulkaisujen hintatasojen vertailu
Vastaavien pohjoismaisten järjestöjen perimiin valokopiointikorvauksiin vertaamisen lisäksi Kopiosto pitää oikeana verrata perimiään valokopiointikorvauksia vastaavien alkuperäisjulkaisujen hankkimisesta aiheutuviin kustannuksiin. Tällöin tulee Kopioston mukaan verrata yritysten valokopiointikorvausten hintatasoa vastaavien julkaisujen keskimääräiseen vähittäismyyntihintaan.
Kopioston mukaan sen tarjoamat kopiointilupien ehdot ovat kaikkien vertailujen mukaan erittäin kohtuulliset. Tätä näkemystään Kopiosto on perustellut laatimillaan esimerkkilaskelmilla, jotka osoittavat, että valokopiointiluvan 22 pennin sivukorvaustaso merkitsee karkeasti arvioituna enintään puolta siitä hintatasosta, jolla teoksia on ostettavissa julkaistuina kokonaisuuksina.
Kopioston mukaan vertailut pohjoismaiseen sivuhintatasoon sekä vastaavien alkuperäisjulkaisujen hankintakustannuksiin osoittavat riittävän tarkasti sen, mikä on kohtuullinen julkaisujen osittaisen valokopioinnin sallivan lisenssin hintataso, eikä Kopioston yritysten kanssa sopimaa korvaustasoa tai sen perusteita voida pitää miltään osin kohtuuttomina.
Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton vastine
Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto on Kopioston selvityksen johdosta antamassaan vastineessa myöntänyt, että valokopiointilupien korvaustaso ylittänee Norjassa Kopioston perimän hintatason, mutta liiton mukaan on toisaalta huomattava, että korvauksista annetaan sopimuksissa alennuksia ja yleinen hintataso on Norjassa korkeampi kuin Suomessa, eikä Norjan ja Suomen tilannetta voi sen vuoksi verrata toisiinsa.
Tanskan osalta Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto on todennut, että eri maiden keskinäinen suora hintavertailu ei ole perusteltua, koska tekijänoikeusjärjestöjen kustannustaso eroaa niissä yleensä toisistaan ja tekijänoikeusjärjestöt antavat myös muissa maissa eri perustein myönnettyjä alennuksia tariffihinnoista. Eri maiden välillä tehtävä tariffihintojen vertailu ei sen vuoksi ole liiton mielestä luotettavaa, eikä anna kuvaa todellisesta hintatasosta.
Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto on lisäksi tuonut esille, että kopiointikorvausten yhteismäärä on ollut Tanskassa vuonna 1998 yhteensä 10.695 tmk ja Suomessa 27.194 tmk ja tämä suhteutettuna maiden väkilukuihin johtaa Tanskassa alle Kopioston perimän määrän.
Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto pitää Kopioston suorittamia tariffien korotuksia niin suurina, että syntyy olettama hinnoittelun kohtuuttomuudesta. Toisaalta liitto toteaa vastineessaan muun muassa, että immateriaalioikeuksien hyödyntämisen taloudellisen arvon määrittely on kopiomaksujen osalta erittäin vaikeata. Liitto ei hyväksy vertailun lähtökohdaksi suoraa vertaamista alkuperäisen julkaisun hintaan, koska olosuhteet ovat sen mukaan täysin erilaiset.
Päätös ja sen perustelut
Kilpailuvirasto katsoo, että Kopioston päättämiä tekijänoikeudellisesti suojattujen teosten valokopioinnista vuosina 1997–2001 perittäviä korotettuja kopiointikorvauksia ei voida pitää kilpailunrajoituslain 7 §:n 4) kohdassa kiellettynä kohtuuttoman tai kilpailun rajoittamista ilmeisesti tarkoittavan hinnoittelukäytännön soveltamisena. Kilpailuvirasto ei sen vuoksi tee Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton toimenpidepyynnön johdosta kilpailunrajoituslain 8 §:ssä tarkoitettua esitystä kilpailuneuvostolle seuraamusmaksun määräämiseksi Kopiostolle, vaan poistaa asian käsittelystä.
Asian johdosta hankituista selvityksistä käy ilmi, että Kopioston vuosille 1997–2001 päättämät korotetut kopiointikorvaukset ovat edelleen alempia kuin vastaavat korvaukset lähinnä vertailukelpoisissa Pohjoismaissa, joita ovat Tanska ja Norja.
Ainoa kotimainen kustannusvertailu, joka voidaan suorittaa, on Kopioston perimien valokopiointikorvausten vertaaminen niihin kustannuksiin, joita syntyy vastaavien alkuperäisteosten hankkimisesta. Tämän vertailun mukaan kopiointikorvausten kustannus on enintään puolet vastaavien alkuperäisjulkaisujen hankkimisen kustannuksista.
Edellä esitettyjen lisäksi muita tosiasioihin perustuvia kopiointikorvausten kohtuullisuuden arviointiperusteita on vaikea löytää. Kopioston tehtävänä on välittää tekijänoikeuden haltijoille korvaukset valokopioimalla tapahtuvasta tekijänoikeudellisesti suojattujen teosten hyödyntämisestä vähentäen korvauksista omat hallintokulunsa. Todellisiin toiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin perustuvaa hinnoittelua ei voida tässä tapauksessa suorittaa. Kysymys on lähinnä siitä, kuinka suuri on kohtuullinen korvaus tekijänoikeuden käytöstä. Tällöin lähinnä pätevä arviointiperuste on verrata vaadittua korvausta siihen, kuinka paljon vastaavasta hyödykkeestä maksetaan lähinnä vastaavissa olosuhteissa muualla tai millä hinnalla ko. hyödykkeen voi saada käyttöönsä muutoin kuin hankkimalla sen Kopiostolta. Myös Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto on todennut vastineessaan, että immateriaalioikeuksien hyödyntämisen taloudellisen arvon määrittely on kopiomaksujen osalta erittäin vaikeata.
Edellä esitettyä tukee myös kilpailuneuvoston päätös Dno 22/359/96, joka koski Teoston väitettyä määräävässä markkina-asemassa tapahtunutta hintasyrjintää tekijänoikeuskorvausten perimisessä eri asiakkailta. Päätöksessä todetaan muun muassa, että määräävässä asemassa olevan elinkeinonharjoittajan tulee soveltaa asiakassuhteissaan johdonmukaisia ja selkeitä hinnoitteluperusteita, mutta tekijänoikeuskorvauksia kuten immateriaalioikeuksien hyödyntämisestä maksettavia korvauksia yleensäkään ei voida tarkastella pelkistetyn kustannuslaskennan perusteella. Immateriaalioikeuksille on luonteenomaista, ettei käyttökorvaus määräydy hyödykkeen tuottamiskustannusten tai sen luovuttamisesta eri käyttäjäryhmille syntyvien kustannusten perusteella. Immateriaalioikeuksien osalta tarkastelun lähtökohdaksi on ko. kilpailuneuvoston päätöksen mukaan otettava oikeuden hyödyntämisen taloudellinen arvo markkinoilla ja muut relevantit olosuhteet.
Sovelletut säännökset
Laki kilpailunrajoituksista 3 §:n 2 momentti, 7 §:n 4) kohta ja 8 §.
Muutoksenhaku
Kilpailuviraston tässä asiassa antamaan päätökseen saa hakea muutosta kilpailuneuvostolta kilpailunrajoituksista annetun lain 21 §:n mukaan siinä järjestyksessä kuin hallintolainkäyttölaissa (586/96) säädetään.