Osapuolet
Suomen Hiihtoliitto ry
Toimenpidepyynnön tekijät:
Matti ja Jussi Hautamäki, asiamiehenään varatuomari Olli Rauste
Ratkaisu
Toimenpidepyyntö ei anna aihetta enempiin selvityksiin. Asia poistetaan käsittelystä.
Asian vireilletulo
Kilpailuvirasto vastaanotti 30.8.2004 sähköpostiviestin, jossa Matti ja Jussi Hautamäki asiamiehenään Olli Rauste pyysivät Kilpailuvirastoa ryhtymään kiireellisiin toimenpiteisiin, koska he katsoivat Suomen Hiihtoliiton (jäljempänä Hiihtoliitto) käyttävän väärin määräävää markkina-asemaansa ja estävän Hautamäkiä harjoittamasta ammattiaan mäkihyppääjinä sponsoritoiminnassa syntyneiden erimielisyyksien vuoksi.
Asian selvittäminen ja ratkaisun perustelut
Kilpailuvirasto pyysi Hiihtoliittoa antamaan asiassa lausunnon 7.9.2004 voidakseen arvioida, antaako tapaus aihetta yksityiskohtaisempaan selvittämiseen. Lausunto saapui 22.9.2004. Kilpailuvirasto on myös tapaamisissaan Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n (jäljempänä SLU) kanssa 8.10.2004 ja 28.10.2004 tutustunut SLU:n liittojen, seurojen ja urheilijoiden käyttöön tarkoittamiin sopimusmalleihin. Toimenpidepyynnön tekijöiden asiamies on toimittanut Kilpailuvirastoon asiakirjoja 2.9.2004, 3.9.2004, 5.10.2004 ja 11.10.2004.
Toimenpidepyynnön tekijöiden näkemys
Toimenpidepyynnön tekijät pitävät Hiihtoliiton menettelyä kilpailunrajoituslain vastaisena määräävän markkina-aseman väärinkäyttönä.
Toimenpidepyynnön tekijöiden mukaan Hiihtoliitolla on Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n (jäljempänä Kansainvälinen hiihtoliitto) sääntöihin perustuva monopoliasema hiihtourheilussa ja sen hallinnoimisessa Suomessa. Mäkihyppääjän ammatin harjoittaminen ei ole käytännössä mahdollista ilman Hiihtoliiton myötävaikutusta, koska vain Hiihtoliitto tarjoaa Suomessa maajoukkuetason valmennus- ja tukipalveluita ja vain Hiihtoliitto voi ilmoittaa suomalaisia mäkihyppääjiä kansainvälisiin kilpailuihin. Hiihtoliitolla on monopoliasema sekä kilpailutoiminnan hallinnoimisessa että huipputason valmennuspalveluiden tuottajana Suomessa.
Hiihtoliitto on perinteisesti solminut maajoukkuevalmennettaviin kuuluvien mäkihyppääjien kanssa kirjalliset sopimukset, joissa on yksityiskohtaisesti sovittu kummankin sopijapuolen kaupallisten oikeuksien, lähinnä mainospaikkojen, jaosta. Lähtökohtana on toimenpidepyynnön tekijöiden mukaan ollut, että mäkihyppääjä omistaa oikeudet omiin suksiinsa ja hyppykypäräänsä. Mäkihyppääjä on siten voinut vapaasti myydä mainostilan näihin suoritusvälineisiinsä, ellei Hiihtoliiton ja urheilijan välillä ole toisin sovittu. Sopimuskäytäntönä on viime vuosina ollut, että mäkihyppääjä on luovuttanut Hiihtoliitolle oikeuden myydä mainoksen mäkihyppääjän kypärään maajoukkuetoiminnasta aiheutuvien kulujen rahoittamiseksi. Mäkisuksissa oleva mainospaikka on ollut hyppääjän vapaasti myytävissä. Kaudelle 2004–2005 tämä järjestely ei kuitenkaan ole neuvotteluista huolimatta toteutunut Hiihtoliiton sekä Matti ja Jussi Hautamäen välillä.
Hiihtoliitto ei ole hyväksynyt mäkihyppääjien hankkimia sponsoreita, saksalaista autonvalmistajaa ja olutpanimoa sekä englantilaista rahapeliyhtiötä, koska Hiihtoliitolla itsellään oli samoilla toimialoilla toimivat yhteistyökumppanit. Hiihtoliitto oli lisäksi ilmoittanut sulkevansa toimenpidepyynnön tekijät maajoukkuetoiminnan ulkopuolelle ja estävänsä heidän osallistumisensa kansainväliseen mäkihyppykilpailuun, mikäli he yrittäisivät osallistua muiden sponsorien kuin Hiihtoliiton yhteistyökumppanien mainoksissa.
Hiihtoliiton näkemys
Hiihtoliitto korostaa kohtelevansa kaikkia A-maajoukkueen hyppääjiä samoin ehdoin ja panostavansa lupaavaan urheilijaan vuosia. Kaikki ryhmään kuuluvat hyppääjät saavat menestystaustastaan riippumatta samat valmennus- ja tukipalvelut käyttöönsä, eikä etuuksia kavenneta kesken kauden, vaikka menestystä ei tulisikaan. Hiihtoliitto ei pidä mahdollisena, että maajoukkueen sisällä huiput saisivat sopia asioistaan ja tukijoistaan oman mielensä mukaan, ja heikommista urheilijoista liiton olisi kannettava vastuu.
Hiihtoliitto painottaa myös sidonnaisuuttaan Kansainvälisen hiihtoliiton sääntöihin, joiden mukaan Hiihtoliitto on velvoitettu valvomaan ja hyväksymään urheilijoiden käytön mainostamistarkoituksessa. Hiihtoliitto on Kansainvälisen hiihtoliiton ainoa jäsen Suomessa ja vain Hiihtoliitto voi ilmoittaa kilpailijoita kansainvälisiin kilpailuihin. Ilmoitettavien kilpailijoiden on noudatettava Kansainvälisen hiihtoliiton sääntöjä, ja heillä on oltava sekä kansallinen että FIS-lisenssi.
Hiihtoliitolla ei näkemyksensä mukaan ole monopoliasemaa mäkihypyn valmennuspalveluiden tuottajana Suomessa. Kuka tahansa voi valmentaa mäkihyppääjiä. Kymmenet Hiihtoliiton jäsenseurat valmentavatkin urheilijoita, jotka eivät kuulu maajoukkueisiin. Hiihtoliitto on ilmoittanut kaikissa lajiryhmissään, että vain ne urheilijat, jotka allekirjoittavat valmentautumissopimuksen, kuuluvat valmennus- ja leiritystuen piiriin. Muut voivat urheilla omin avuin maajoukkueiden ulkopuolella. Jos he kilpailunäyttöjensä perusteella tulevat valituiksi kansainvälisiin kilpailuihin harjoituskauden jälkeen, heidän tulee noudattaa samoja sääntöjä kuin muidenkin joukkueeseen valittujen.
Mäkihyppääjän varusteista mäkisukset ja hyppykengät ovat Hiihtoliiton mukaan urheilijan käytössä tämän ja valmistajan välisen sopimuksen perusteella. Varusteet omistaa niiden valmistaja. Mäkihyppääjän kypärä ja hyppypuku tulevat maajoukkueurheilijoille liiton kautta, joten nekin ovat vain hyppääjän käytössä. Suksien mainospaikka on luovutettu hyppääjän tai hänen seuransa myytäväksi valmentautumissopimuksessa rajatuin ehdoin (toimialarajaus).
Hiihtoliitto katsoo, että sen vuosikausia noudattamalla menettelyllä on yhdessä urheilijoiden, seurojen ja liiton kesken kyetty luomaan huippu-urheiluun menestysmalli, jossa myös menestyneiden urheilijoiden taloudelliset ansaintamahdollisuudet ovat kohtuudella varmistetut.
A-maajoukkueen leiritykseen, kilpailutoimintaan ja henkilöstökuluihin Hiihtoliitto käyttää vuodessa ainakin 750 000 euroa. Mäkihypyn koko budjetti, joka käsittää nuorisotoiminnan ja muut valmennusryhmät sekä mäkihypyn kehitystoiminnan, on 1 050 000 euroa. Yhteistyösopimuksista yritysten kanssa kertyvät sopimustulot vuonna 2004 ovat noin 400 000 euroa.
SLU:n näkemys
SLU:n jäseninä on 75 lajiliittoa, 37 muuta valtakunnallista liikuntajärjestöä ja 15 aluejärjestöä. Liikuntajärjestöt käyttävät vuositasolla toimintaansa noin 100 miljoonaa euroa. Valtion myöntämä tuki on 26 miljoonaa euroa. Loppuosa hankitaan jäsenmaksuilla, palvelujen myynnillä sekä yhteistoimintasopimuksilla yritysten kanssa. Sponsorituen määrä on noin 40 miljoonaa euroa. Urheilijoiden sponsorirahoituksen määräksi SLU arvioi noin pari miljoonaa euroa.
Lajiliitot tekevät usein jäsenseuroja ja urheilijoita sitovia sopimuksia, jotka koskevat valmennustuen piirissä olevia urheilijoita, maajoukkuetoimintaa ja yleensä lajin edustustoimintaa. Sopimuksissa edellytetään, että urheilijalla tai joukkueilla ei ole liittoa edustaessaan liiton sopimusten kanssa kilpailevia sopimuksia. Kansainvälisessä toiminnassa rajoituksia saattaa syntyä kansainvälisen liiton omista sopimuksista.
SLU on yhteistyössä eri lajiliittojen ja muiden asiantuntijoiden kanssa luonut sopimusmalleja liittojen, seurojen ja urheilijoiden käyttöön. Myös SLU:n sopimusmallissa rajataan urheilijan mahdollisuus omiin sopimuksiin ulkopuolelle liiton sopimuskumppanien kanssa samalla toimialalla toimivien kilpailevien yritysten, ellei asiasta ole erikseen sovittu liiton kanssa. Liiton määräämissä ja muissa edustustehtävissä urheilija sitoutuu käyttämään liiton määräämiä edustus- ja urheiluasuja. Olympiakisoissa urheilija käyttää Olympiakomitean virallisia olympia-asuja ja Olympiakomitean ja lajiliiton sopimaa kilpailuasua. Muuten urheilijalla on oikeus käyttää itse valitsemiaan urheiluasuja ja -välineitä.
Kilpailuviraston kanta
Komission urheilua koskeva selvitys Eurooppa-neuvostolle vuodelta 1999 sisältää komission alustavat suuntaviivat kilpailusääntöjen soveltamiseksi urheilun alalla. Selvityksessä korostetaan urheilun yhteiskunnallisia ja kulttuurisia näkökohtia sekä sen jatkuvasti lisääntyvää taloudellista merkitystä. Urheilun taloudelliseen ulottuvuuteen sovelletaan kilpailusääntöjä ottaen huomioon alan erityispiirteet.[1] Urheilujärjestöjen sääntöjärjestelmät, joissa vahvistetaan urheilulajin olemassaololle, urheilulajin organisoimiselle tai kilpailujen järjestämiselle välttämättömät säännöt, eivät suuntaviivojen mukaan kuulu kilpailusääntöjen soveltamisalaan. Sen sijaan urheilun synnyttämässä taloudellisessa toiminnassa käytössä olevat kilpailua rajoittavat käytännöt ovat periaatteessa kilpailusääntöjen kieltämiä. Näitä ovat muun muassa urheilualan tuotteiden rinnakkaistuonnin estäminen ja sponsorointisopimukset, jos niillä suljetaan markkinoiden ulkopuolelle muut toimittajat ilman objektiivisia perusteita.
Mäkihypyn rahoitukseen liittyvä sponsorointitoiminta on vastikkeellista taloudellista toimintaa, jota voidaan arvioida artiklojen 81 ja 82 perusteella. Toimenpidepyynnössä on kysymys merkittävistä kansainvälisistä mäkihyppykilpailuista ja maajoukkuetason mäkihyppytoiminnasta sekä Kansainvälisen hiihtoliiton sitovista säännöistä ja niihin perustuvista sopimusehdoista. Kansainvälisen hiihtoliiton säännöt eivät koske vain Hiihtoliittoa. Toimenpidepyynnössä viitataan lisäksi sopimuskäytäntöön, joka ilmeisesti on käytössä useissa jäsenmaissa.
Kilpailuviraston tehtävänä on terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun turvaaminen. Kilpailuvirastosta annetun lain perusteella virasto tutkii kilpailuolosuhteita, selvittää kilpailunrajoituksia, ryhtyy toimenpiteisiin kilpailunrajoitusten vahingollisten vaikutusten poistamiseksi ja tekee aloitteita kilpailun edistämiseksi ja kilpailua rajoittavien säännösten ja määräysten purkamiseksi sekä huolehtii muista sille säädetyistä tai määrätyistä tehtävistä. Virasto voi olla ryhtymättä toimenpiteisiin, jos kilpailunrajoituksesta huolimatta kilpailua kyseisillä markkinoilla voidaan kokonaisuudessaan pitää toimivana.
Kilpailuvirasto on päätöksessään 10.1.1997 (dnro 949/61/96) katsonut Hiihtoliitolla olevan kilpailunrajoituslaissa (480/1992) tarkoitettu määräävä markkina-asema kansallisten hiihtokilpailulupien myöntäjänä. Urheilijan toiminnan puolestaan voidaan katsoa täyttävän ammatinharjoittamisen vaatimukset, jos hän pystyy maksamaan urheilusta saamillaan tuloilla ainakin osan omista elantomenoistaan. Toimenpidepyynnön tehneitä mäkihyppääjiä voidaan näin ollen pitää myös kilpailunrajoituslain tarkoittamina elinkeinonharjoittajina. Tämän vuoksi tapausta voidaan arvioida mahdollisen määräävän markkina-aseman väärinkäytön näkökulmasta.
Markkinatalous rakentuu pääosin sopimusvapauden, yksityiseen omistusoikeuteen perustuvan yritystoiminnan ja kilpailun varaan. Kilpailuoikeudella rajoitetaan sopimusvapautta silloin, kun yritykset pyrkivät päämääriin, jotka ovat ristiriidassa kilpailun toimivuuden kanssa. Määräävässä markkina-asemassa olevalla elinkeinonharjoittajalla on esimerkiksi erityinen velvollisuus pidättäytyä toimenpiteistä, jotka syrjivät keskenään samassa asemassa olevia asiakasyrityksiä. Tällaisen yrityksen on myös pidättäydyttävä yksinoikeussopimuksista, ellei näihin ole erityistä syytä.
Saatujen selvitysten mukaan Hiihtoliitto pyrkii edistämään hiihtourheilua ja tarjoaa esimerkiksi kaikille A-maajoukkueen urheilijoille samat valmennus- ja tukipalvelut useiden vuosien rahallisin panostuksin. Hiihtoliiton toiminnan rahoitukselle sponsoritulot ovat tärkeä osa. Toimenpidepyynnössä väitetään Hiihtoliiton vääristävän sopimusehdollaan sponsorimarkkinat. Sponsorien näkökulmasta tarjolla on kuitenkin runsaasti vaihtoehtoja.[2] Urheilussakin on vaihtoehtoisia sponsorointikohteita, ja käytännössä sama sponsori tukee usein myös kulttuuria tai muuta toimintaa, josta uskoo saavansa vastinetta tekemälleen sijoitukselle. Hiihtoliiton ja mäkihypyn tarjoama mainospaikka ei myöskään ole sponsorille ainoa kanava; näkyvyyttä yritykselle ja sen tuotteille voi saada muun muassa television, elokuvien, lehdistön, radion, Internetin ja messujen kautta. Lisäksi on huomattava, että toimenpidepyynnön mukaan sekä Hiihtoliiton että toimenpidepyynnön tekijöiden sponsoreina on ulkomaisia yrityksiä, joiden on vaikea nähdä olevan Hiihtoliiton markkinavoiman käytöstä riippuvaisia.
Urheilijoilla on Kilpailuviraston käsityksen mukaan käytettävissään niin ikään potentiaalisia sponsoreita riippumatta Hiihtoliiton sopimukseen ottamasta toimialarajauksesta. Hiihtoliiton sponsoreita koskeva toimialarajaus on saatujen selvitysten mukaan pitkäaikainen käytäntö ja Hiihtoliiton toimintaa tukevan yrityksen intressissä, ja toimitettujen selvitysten perusteella sponsorien vaatima. Toimialarajauksella estetään vapaamatkustusta, jonka on yleisesti todettu haittaavan innovatiivisuutta ja kehittämistyötä. Toimialarajauksen poistamisen vaatiminen saattaisi siten vaarantaa koko varainhankintajärjestelmän.
Johtopäätös
Edellä todettu huomioon ottaen Hiihtoliiton ja mäkihyppääjän välisen valmennussopimuksen yhteistyökumppania koskevaan sponsorimarkkinoihin vaikuttavaan toimialarajaukseen ei näytä liittyvän Kilpailuvirastolle toimitettujen tietojen perusteella kilpailunrajoituslain kannalta ongelmallisia piirteitä. Koska Kilpailuviraston tietoon ei ole tuotu näkökohtia, joiden perusteella kilpailun toimivuutta sponsorisopimusten markkinoilla olisi syytä epäillä, Kilpailuvirasto ei pidä kilpailunrajoituslain 12 §:n nojalla aiheellisena ryhtyä enempiin toimenpiteisiin asiassa.
Kilpailuvirasto katsoo myös, että Euroopan komissiolla on parhaat edellytykset selvittää Kansainvälisen hiihtoliiton sääntöjen aiheuttamia mahdollisia kilpailunrajoituksia niiden laajasti kansainvälisen luonteen vuoksi.
Kilpailuvirasto poistaa asian käsittelystä.
Sovelletut säännökset
Laki kilpailunrajoituksista (480/1992) 3 §:n 2 mom.,7 §, (laissa 318/2004) 6 § ja 12 §
Muutoksenhaku
Kilpailuviraston tässä asiassa antamaan päätökseen saa hakea muutosta markkinaoikeudelta kilpailunrajoituksista annetun lain 21 §:n mukaan siinä järjestyksessä kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.
Lisätiedot
Lisätietoja antaa johtaja Juhani Jokinen.
[1] Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio 30.9.2004, asiassa T-313/02, vahvistaa viimeksi suuntaviivoissa esitettyjen periaatteiden soveltamisen
[2] Mainostajien Liiton sponsoribarometrin 2004 mukaan yritykset sponsoroivat erilaisia kohteita esimerkiksi vuosina 2002–2003. Urheilussa tukea saivat joukkueurheilu, yksilöurheilu ja urheilutapahtumat, Lisäksi tuettiin muun muassa kulttuuria, taidetapahtumia, yksittäisiä taitelijoita, viihdetapahtumia, tiedettä, koulutusta, sosiaalisia kohteita, medioita ja yhteiskunnallisia hankkeita