Asianosaiset
Semel Oy, Helsinki
Helsingin Taksidata Oy, Helsinki
Toimenpidepyynnön tekijät
Arto Heinonen, Sven-Elmer Jakobsson, Pentti Kääntä, Emil Lehtonen ja yhdeksän muuta taksiautoilijaa
Asian vireilletulo
Taksiautoilijat Arto Heinonen, Sven-Elmer Jakobsson, Pentti Kääntä, Emil Lehtonen ja yhdeksän muuta taksiautoilijaa lähettivät Kilpailuvirastolle 30.9.1999 ja 18.10.1999 toimenpidepyynnöt, jotka koskivat taksien maksupäätelaitteita myyvän Semel Oy:n (jäljempänä Semel) hinnoittelurakenteen muuttamista.
Hinnoittelurakennetta muutettiin siten, että taksamittarijärjestelmiin kuuluvien laitteiden ja laitteisiin liittyvien ohjelmistojen hinnat eriytettiin. Aikaisemmin ohjelmistojen hinnat oli sisällytetty laitteiden hintaan. Eriyttämisen seurauksena ohjelmistot tulivat maksullisiksi ja taksamittarijärjestelmän kokonaishinta nousi.
Toimenpidepyynnön tekijöiden mielestä hintojen nousun syynä oli Semelin määräävän markkina-aseman väärinkäyttö. Lisäksi taksiautoilija Pentti Kääntä katsoi toimenpidepyynnössään, että Helsingin Taksi-Data Oy (jäljempänä HTD) ja Semel ovat saaneet yhdessä aikaan kartellin uusien ylläpitosopimusten markkinoimisessa taksiautoilijoille.
Yritykset
Semel Oy
Semel Oy myy ja kehittää taksamittarijärjestelmiä, joihin kuuluu taksamittarit, taksikuittiprintterit, taksamittareihin liittyvät kortinlukijalaitteet ja niihin liittyvät ohjelmistot. Semelin suunnittelema taksamittarijärjestelmä hyödyntää viimeisimmät tietoliikenteen ratkaisut.
Semelin liikevaihto tilikaudella 1.7.2000–30.6.2001 oli noin 23 miljoonaa markkaa. Yrityksen palveluksessa on 40 henkilöä, joista 10 toimii tuotekehityksessä.
Helsingin Taksidata Oy
HTD on vuonna 1989 perustettu 1246 taksiautoilijan ja HTA ry:n omistama yhtiö, jonka toimialaan kuuluu muun muassa harjoittaa taksiliikenteen kuljetuspalvelujen välitystoimintaa, tuottaa tähän toimintaan liittyviä data- ja radiopalveluja, vuokrata, myydä, tuoda maahan, välittää sekä edustaa radio- ja taksilaitteita sekä huoltaa niitä. Yhtiön tilausvälitysjärjestelmässä on mukana 1350 autoa. HTD Oy:n taksintilausvälitysjärjestelmään kukin autoilija pääsee mukaan osake- tai vuokraliittymällä ja tekemällä tilausvälityspalvelusopimuksen HTD:n kanssa.
Maksuliikennejärjestelmään autoilija pääsee mukaan tekemällä HTD:n kanssa korttimaksujen välityssopimuksen. Ennen maksuliikenteen aloittamista pitää autoilijalla olla sopimus oman pankkinsa kanssa maksuliikenteen hoitamisesta sekä jäsenliikesopimukset eri luottokorttiyhtiöiden kanssa (Luottokunta, Diners, Amex). Lisäksi autoilijalla on oltava sopimus HTD:n kanssa, jos maksuvälineenä halutaan käyttää sen yritysasiakkaille kehittämää Taksi Helsinki-korttia.
HTD ylläpitää ja varmistaa yritysasiakkaille tarkoitetut Taksi Helsinki- kortit ja vastaa niihin kuuluvista velvoitteista ja välittää autoilijoiden vastaanottamat pankki- ja luottokorttimaksut pankin jatkokäsittelyä varten.
HTD:n liikevaihto vuonna 2000 oli noin 19 miljoonaa markkaa, josta noin 84 % muodostuu taksikyytien välityspalveluista ja 16 % taksilaitteiden ja niiden huollon myynnistä.
Kilpailunrajoituksen selvittäminen
Hankitut selvitykset
Kilpailuvirasto on selvittänyt asiaa neuvottelemalla virastossa 19.10.1999 HTD:n edustajien kanssa sekä 25.10.1999 ja 14.2.2001 Semelin edustajan kanssa. Lisäksi Kilpailuvirasto on saanut osapuolilta kirjallisia selvityksiä asiasta.
Virasto on myös kuullut 28.11.2000 liikenne- ja viestintäministeriön edustajaa, joka selvitti Likuma-projektin mukanaan tuomia uudistuksia ja ministeriön mahdollisuuksia helpottaa omilla toimenpiteillään uusien maksupäätteitä toimittavien yritysten alalle tuloa.
Taksikyytien maksaminen
Suomessa on noin 9000 taksiliikenneluvan haltijaa ja heillä yhteensä noin 9500 taksiautoa. Tavallisimmin taksiliikenteen harjoittaja on yhden taksiauton omistaja. Taksielinkeinon kokonaisliikevaihto on 2,3 miljardia markkaa vuodessa ja taksiyrittäjien keskimääräinen autokohtainen liikevaihto on 400.000–800.000 markkaa vuodessa, pääkaupunkiseudulla jonkin verran korkeampi. Pääkaupunkiseudulla toimii 2200 taksia eli noin 25 % koko maan takseista. Näistä HTD:n tilausvälitysjärjestelmään kuuluu edellä mainitut 1350 autoa ja Helsingin Ympäristön Taksikeskus Oy:n (Lähitaksi) tilausvälitysjärjestelmään 850 autoa.
Taksien liikevaihto muodostuu yksityishenkilöiden, yritysten ja julkisyhteisöjen ostamista taksipalveluista. Yhä suurempi osa taksikyydeistä maksetaan erilaisilla maksukorteilla. Vuonna 2000 asiakkaat maksoivat taksimatkoista 45 % käteisellä ja 55 % erilaisilla maksukorteilla. Tällä hetkellä pääkaupunkiseudun tilausvälitysjärjestelmien piirissä olevissa taksiautoissa otetaan vastaan erityyppisiä maksukortteja seuraavasti: pankkikortti 100 %, luottokortit 99 %, Taksiliiton kortti 98.8 %, Lähitaksikortti 97.7 %, Taksi Helsinki-kortti 99 % ja kaupunkikortti 88 % (Likuma).
Osa taksin käyttäjistä on henkilöitä, esimerkiksi vanhuksia ja koululaisia, joiden taksimatkan maksavat kuntien sosiaali- ja kouluvirastot. Aikaisemmin käytössä olleista taksiseteleistä on luovuttu, ja käyttöön on otettu taksikortit, joilla sosiaali- ja kouluvirastojen asiakkaat voivat maksaa taksimatkansa. Siten taksissa tulee olla asianmukaiset laitteet myös näiden taksikorttien käsittelyä varten, mikäli autoilija aikoo kuljettaa tällaisilla korteilla maksavia asiakkaita.
Pääkaupunkiseudulla aloitettiin vuonna 1996 kuntien ja YTV:n Likuma-projekti, jonka tarkoituksena oli suunnitella ja toteuttaa maksujärjestelmäuudistus pääkaupunkiseudun kuntien kuljetustuen saajien käyttöön siten, että taksisetelit ja magneettiraitaisen maksukortin käyttöön perustuvat järjestelmät muutetaan älykorttijärjestelmän vaatimuksia vastaaviksi. Keskeisenä tavoitteena oli helpottaa asiakkaiden liikkumista. Tavoitteena oli myös saada kunnille aikaan kustannussäästöjä taksisetelien painatuskulujen poisjäännin ja pankkipalvelumaksujen vähenemisen ansiosta sekä samalla tehostaa seurantajärjestelmää. Lisätavoitteena oli myös saada parempaa seurantatietoa suunnittelua varten. Semel oli mukana projektissa suunnittelemassa tarvittavia laitteistoja ja ohjelmistoja.
Taksiliiton oma toimikorttipohjainen maksuväline X-card on saanut lisää asiakkaita vuoden 2000 jälkeen ja se tulee teknisesti käyttöön pääkaupunkiseudulla 1.1.2002 alkaen. Kortin vastaanottoa varten on luotu manuaalinen varajärjestelmä, jotta autoilijat, joilla ei ole autoissaan lukijalaitteita, voivat ajaa kyseisiä kuljetuksia. Lisäksi Tampereella on käytössä SOTE-kortti, joka vastaa ominaisuuksiltaan Likuma-korttia.
Taksamittarijärjestelmä
HTD:n maksuliikennejärjestelmässä mukana olo edellyttää, että taksiautoissa on oltava asianmukainen taksamittari, johon on integroitu magneetti- ja toimikorttien lukijalaite tarvittavine ohjelmineen. Tällä hetkellä HTD:ssä vastaanotetaan ja välitetään maksutapahtumia molemmista Suomessa käytössä olevista taksamittarijärjestelmistä, Semelistä ja Trancometeristä, joista jälkimmäisen tapahtumat muutetaan Semelin järjestelmän vaatimaan muotoon.
Taksiautoilijan liikevaihdosta laskettuna taksamittarilaitteistojen kustannukset (hankintahinta ja ohjelmistojen ylläpitomaksut) ovat enintään muutaman prosentin suuruusluokkaa.
Semelin antamat selvitykset
Semel selosti Kilpailuviraston edustajille taksamittareihin liittyvien ohjelmistojen ylläpitosopimusten sisältöä, hinnoittelua ja Semelin tuotekehittelymenoja sekä käsityksiään yksittäisten taksiautoilijoiden kustannuksista. Lisäksi Semel kuvasi yksityiskohtaisesti taksamittarijärjestelmää, joka muodostuu taksamittareiden, taksikuittiprinttereiden, kortinlukijoiden ja ohjelmistojen kokonaisuudesta.
Semelin Kilpailuvirastolle antaman selvityksen mukaan uudessa hinnoittelurakenteessa ohjelmistot ja laitteet on hinnoiteltu erikseen kustannusvastaavista syistä. Aikaisemmin Semel oli tarjonnut taksiautoilijoille ilmaiseksi tiettyjä ohjelmistopalveluja siitä huolimatta, että se oli viime vuosina investoinut merkittävästi ohjelmistojen kehittämiseen. Tästä aiheutui Semelille huomattavaa tappiota. Tilinpäätöstietojen mukaan yritys oli sijoittanut ohjelmistojen ja laitteiden kehitystyöhön vuosina 1995–1998 noin 7 milj. mk, josta noin 2 milj. mk oli yrityksen omaa kehityspanosta ja 5 milj. mk ulkopuolisilta ostettuja kehityspalveluja. Semelin vuoden 1997 tilinpäätös oli tappiollinen.
Semelin uudistettu hinnoittelurakenne ja sen mukainen hinnoittelu koskee kaikkia Suomen taksikeskuksia ja taksiyrittäjiä, joille Semel toimittaa tuotteitaan ja palvelujaan. Hinnastohintoihin on tosin mahdollista neuvotella alennuksia.
Semelin perimät ohjelmistojen ylläpitomaksut eri vaihtoehdoille ovat:
- taksiautoilijan ylläpitosopimus HTD:n kautta: 922 mk/auto/vuosi tai 77 mk/kk;
- taksiautoilijan ylläpitosopimus suoraan Semelin kanssa 1 353 mk/auto/vuosi tai 112 mk/kk; tai
- kertapäivitys ilman sopimusta 8 552 mk/auto.
Hinnat on laskettu siten, että ne sisältävät tavallisten maksukorttien (pankki- ja luottokortit) lisäksi yhden erityisen maksukorttisovelluksen, joka on pääkaupunkiseudulla Likuma-kortti. Semelin mukaan Likuma-projektista saatu taloudellinen hyöty on mennyt alueen kunnille. Semel ei ole suoraan hyötynyt projektista, mutta saanee vähitellen tuotekehittelyyn uhraamansa kustannukset katettua laitteiden ja ohjelmistojen myynnillä.
HTD:n antamat selvitykset
HTD:n Kilpailuvirastolle antaman selvityksen mukaan HTD neuvotteli Semelin kanssa uudesta ylläpitosopimuksesta, jonka se halusi saada autoilijoille mahdollisimman edulliseen hintaan. Jos taksiautoilijoiden yhtiöt, kuten HTD, neuvottelevat keskitetysti kaikille autoilijoilleen ylläpitosopimuksen, niin Semel tarjoaa alennusta. Lisäksi HTD:n ja Semelin neuvotteleman ylläpitosopimuksen hinnassa on huomioitu se, että Semel säästää laskutuskustannuksissa voidessaan laskuttaa autoilijoita HTD:n kautta yhdellä laskulla kaksi kertaa vuodessa. Semel kuitenkin tekee sopimuksen jokaisen taksiyrittäjän kanssa erikseen. Käytännössä laskutus hoidetaan siten, että HTD kerää osakasautoilijoiltaan laskujen maksamiseen tarvittavat rahat noin kuukauden ennen eräpäivää.
Liikenne- ja viestintäministeriön antamat selvitykset
Kilpailuvirastolle antamiensa tietojen mukaan liikenne- ja viestintäministeriö pyrkii omilla toimenpiteillään avaamaan tärkeimpien maksupäätelaitteiden ja ohjelmistojen rajapinnat, mikä mahdollistaa muidenkin valmistajien kuin Semelin maksupäätelaitteiden ja ohjelmistojen käyttämisen ja niiden yhteensopivuuden takseissa. Tämä merkitsee, että Suomessa taksipäätelaitteiden ja ohjelmistojen markkinat pyritään pitämään avoimina ja vapaana kilpailun esteistä, jotta uusien yritysten alalle tulo mahdollistuu. Yhteensopivuutta liikenne- ja viestintäministeriö on edistämässä mm. siten, että se on perustanut äskettäin ohjelmistoja käsittelevän ”rajapintakirjaston”, jota alalle haluavat yritykset voivat selailla.
Kilpailuoikeudellinen arviointi
Relevantit markkinat ja Semel Oy:n määräävä markkina-asema
Kilpailunrajoituksista annetun lain (480/92) 3§:n 2 momentin mukaan määräävä markkina-asema katsotaan olevan elinkeinonharjoittajalla tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymällä, jolla koko maassa tai tietyllä alueella on yksinoikeus tai muu sellainen määräävä asema tietyillä hyödykemarkkinoilla, että se merkittävästi ohjaa hyödykkeen hintatasoa tai toimitusehtoja taikka vastaavalla muulla tavalla vaikuttaa kilpailu-olosuhteisiin tietyllä tuotanto- tai jakeluportaalla.
Määräävä markkina-asema ilmenee aina tietyillä asiallisilla ja alueellisilla hyödykemarkkinoilla. Nämä relevantit markkinat määritellään kussakin tapauksessa toisaalta tuotteiden ja toisaalta markkina-alueen maantieteellisen laajuuden mukaan. Hyödykemarkkinoiden asiallisessa määrittelyssä on selvitettävä, mitkä hyödykkeet ovat asiakkaiden näkökulmasta siinä määrin samanarvoisia, että niitä voidaan pitää toisiaan korvaavina hyödykkeinä. Maantieteellisesti määräävä markkina-asema voi kattaa koko maan tai jonkin alueen. Markkinoiden alueellisen eriytymisen suhteen ratkaisevan kriteerin muodostavat todelliset taloudelliset kilpailuolosuhteet.
Määräävä markkina-asema ei edellytä täydellistä monopoliasemaa ja täydellistä kilpailun puuttumista. Määräävän markkina-aseman olemassaolon arvioinnissa tarkastellaan muun muassa alalla toimivien yritysten markkinaosuuksia, alalle pääsyn esteitä (mm. toimiluvat), yrityksen taloudellisia voimavaroja ja kokoa, kilpailuetuja (esim. tekninen tietämys, patentit) ja kilpailukäyttäytymistä (mm. hinnoittelu) sekä markkinoiden yleistä kehitystä. Vaikka markkinaosuuksien tarkastelu on erittäin tärkeä osa määräävän markkina-aseman määrittelyä, se ei tavallisesti siten yksinään riitä osoitukseksi kyseisestä asemasta. Toisaalta kuitenkin hyvin korkeaa markkinaosuutta voidaan useissa tapauksissa pitää jo sinänsä osoituksena määräävästä asemasta.
Saamiensa selvitysten perusteella Kilpailuvirasto toteaa, että relevantit hyödykemarkkinat käsittävät takseissa käytettävät taksamittarijärjestelmät. Maantieteellisesti nämä markkinat ovat valtakunnalliset, koska näitä tuotteita myydään ja ostetaan samantyyppisin ehdoin koko Suomen alueella.
Semelin osuus taksamittarijärjestelmien markkinoilla on sen oman ilmoituksen mukaan yli 95 %. Tällä perusteella Semelillä on määräävä markkina-asema näillä markkinoilla. Halda Trancometer Oy on tällä hetkellä Semelin ainoa kilpailija taksamittarijärjestelmien markkinoilla Suomessa. Trancometerin päämarkkina-alueet ovat Ruotsi, Norja ja Englanti.
Semel Oy:n menettelyn arviointi
Kilpailunrajoituslain 7 §:n mukaan elinkeinonharjoittajan tai näiden yhteenliittymän määräävän markkina-aseman väärinkäyttö on kielletty. Säännöksen 2)-kohdan mukaan väärinkäyttönä pidetään muun ohella hyvään kauppatapaan perustumattomien asiakkaan toimintavapautta rajoittavien liikesuhteen ehtojen käyttämistä ja 4)-kohdan mukaan kohtuuttoman tai kilpailun rajoittamista ilmeisesti tarkoittavan hinnoittelukäytännön soveltamista.
Kilpailuvirastolle tehdyt toimenpidepyynnöt koskevat laitteiden ja ohjelmistojen hinnoittelun eriyttämistä ja siitä seurannutta hintojen nousua.
Saamiensa selvitysten perusteella Kilpailuvirasto toteaa, että Semelin markkinoimaan taksamittarijärjestelmään kuuluvien laitteiden ja niihin liittyvien ohjelmistojen hinnoittelu perustuu toteutuneisiin kustannuksiin. Semelin ohjelmistojen ylläpitohinnat ovat noin 16% ohjelmistojen arvosta/vuosi. Ohjelmistojen ylläpitokustannukset vaihtelevat normaalisti 10–30%:n välillä ohjelmistojen arvosta/vuosi, joten voidaan todeta, että Semelin hinnoittelu sijoittuu asteikon edullisempaan päähän.
Riippumatta siitä, onko taksiautoilijalla käytössään Semelin vaiko Trancometerin taksamittarijärjestelmä, hän voi purkaa eri maksukorttitapahtumat taksikeskuksen clearingjärjestelmään eli Semelin taksamittarijärjestelmän käyttö ei sulje pois kilpailevia järjestelmiä. Kilpailuvirasto ei myöskään ole saanut mitään todisteita siitä, että Semel pyrkisi toimenpiteillään estämään uusien toimijoiden alalle pääsyn tai vaikeuttamaan kilpailijansa toimintaa.
Kilpailuvirasto katsoo, että Semel ei ole käyttänyt väärin määräävää markkina-asemaansa soveltamalla kilpailunrajoituslain 7 §:n 4 kohdassa kiellettyä kohtuutonta hinnoittelukäytäntöä. Semel ei myöskään ole pyrkinyt kilpailunrajoituslain 7 §:n 2 kohdassa kielletyllä tavalla sitomaan asiakkaitaan tai muulla tavoin rajoittamaan heidän toimintavapauttaan kilpailun poissulkemiseksi.
HTD Oy:n menettelyn arviointi
Kysymyksessä olevassa tapauksessa HTD on osakasautoilijoidensa puolesta neuvotellut Semelin kanssa taksamittarijärjestelmien ja niiden ylläpito-ohjelmistojen hinnoista. Hintaneuvottelutuloksen pohjalta jokainen autoilija hankkii itse tarvitsemansa laitteet ja ohjelmistot suoraan Semeliltä.
HTD:n toiminta on ollut luonteeltaan ostoyhteistyötä. Ostoyhteistyötä arvioidaan kilpailunrajoituslain 9 §:n väärinkäyttöperiaatteen mukaisesti, tai jos siihen sisältyy hintayhteistyötä tai siinä sovitaan hankintalähteiden jakamisesta, se voi kuulua myös 6 §:n kiellon alaisuuteen. Kilpailunrajoituslain 6 §:n 1 kohdan mukaan samalla tuotanto- tai jakeluportaalla toimivat elinkeinonharjoittajat tai näiden yhteenliittymät eivät saa sopimuksella, päätöksellä tai niihin rinnastettavalla menettelyllä määrätä tai suosittaa elinkeinotoiminnassa perittäviä tai maksettavia hintoja tai vastikkeita.
Hallituksen esitöissä laiksi kilpailunrajoituksista selvennetään 6§:n sisältöä. Esitöissä keskitytään tämän lainkohdan osalta lähes kokonaan sellaiseen hintayhteistyöhön, jota tekevät hyödykkeitä tuottavat ja tarjoavat elinkeinonharjoittajat. Ostoyhteistyötä ei mainita, eikä esitöissä esitetä perusteluja ostoyhteistyön kiellettävyydelle tai haitallisuudelle. Itse lainkohta kuitenkin kieltää myös ostoyhteistyön ”..määrätä tai suosittaa elinkeinotoiminnassa perittäviä tai maksettavia hintoja tai vastikkeita”.”
Analysoitaessa ostoyhteistyötä ei ole riittävää, että todetaan sen vähentävän yhteistyöosapuolten välistä kilpailua, vaan lisäksi on arvioitava, voidaanko tämän olettaa vaikuttavan kielteisesti hintoihin, tuotantomääriin, hyödykkeiden valikoimaan tai laatuun. Ostoyhteistyöllä voidaan näet saavuttaa tehokkuusetuja, kuten esimerkiksi suuremmat ostovolyymit, markkinavoiman kasvu, kuljetusten ja varastojen käytön rationalisointi ja yleensä ostoprosessiin liittyvien vaihdantakustannusten väheneminen. Etenkin pienten ja keskisuurten yritysten väliset ostoyhteistyösopimukset ovat usein kilpailua edistäviä, koska ne lisäävät ostajien markkinavoimaa ja ostajat pääsevät samanlaisiin määriin ja alennuksiin kuin suuremmat kilpailijansa.
Elinkeinonharjoittajien yhteisostosopimukset ja vastaavat järjestelyt saattavat kuitenkin rajoittaa kilpailua vahingollisella tavalla. Näin on, jos mukana olevat yritykset edustavat merkittävää osaa markkinoista ja jos sopimukset sisältävät velvoitteita täydellisestä tai osittaisesta ostouskollisuudesta. Mikäli ostoyhteistyön pääasiallisena tarkoituksena on tehokkuusetujen saavuttamisen sijaan ostajien neuvotteluvoiman lisääminen, seurauksena on haitallinen kilpailun rajoittuminen. Ostoyhteistyön kilpailua rajoittavat vaikutukset ovat kuitenkin vähäisemmät, jos alalle pääsy on avointa, mukana olevien elinkeinonharjoittajien markkinaosuus ei ole merkittävä tai tuotantopanosten toimittaja on määräävässä asemassa.
Ostoyhteistyö saattaa myös olla keino yhteistoiminnan toteuttamiseksi lopputuotemarkkinoilla kilpailevien yritysten välillä, jos sen avulla voidaan sopia esimerkiksi tuotannon rajoittamisesta, hinnoista tai markkinoiden jakamisesta. Tällaisissa tapauksissa ostoyhteistyön kilpailua rajoittavat vaikutukset ovat selvät.
HTD:n tapauksessa ostoyhteistyötä tehdään hintaneuvotteluin, joiden tarkoituksena on lukuisten yksittäisten ostajien markkinavoimaa yhdistämällä saavuttaa ostajien kannalta parempi neuvottelutulos ja toisaalta vähentää molemmilta osapuolilta neuvotteluihin tarvittavia panoksia. Näiden vaikutusten voidaan arvioida olevan pääasiassa positiivisia kilpailun kannalta ja edistävän yritysten toiminnan tehokkuutta.
Tuotetta myyvä osapuoli Semel on hyödykkeen tarjoajana määräävässä markkina-asemassa Suomen markkinoilla, joten ostajien yhteistyö toimii jopa tarpeellisena vastavoimana Semelin
asemalle. Toisaalta ostajien HTD:n avulla saavuttama markkinavoima ja -osuus taksamittarijärjestelmien ostomarkkinoilla ei kasva niin suureksi, että ne pystyisivät yhteistyöllä saavuttamansa neuvotteluvoiman avulla saattamaan Semelin riippuvaiseksi itsestään. HTD:lle ei siten synny sellaista neuvotteluvoimaa, että se voisi ajaa Semelin hinnat alle kilpailukykyisen tason tai sulkea ostomarkkinat kilpailijoilta.
Ostoyhteistyön arvioinnissa on myös huomioitava kyseessä olevan hyödykkeen merkitys yhteistyön harjoittajien liiketoiminnassa. Jos hankittava hyödyke edustaa vähäistä osaa tuotantokuluista, ei yhtenäisellä ostohinnalla voida vaikuttaa merkittävässä määrin tuotantokulujen yhdenmukaistumiseen tai tuotettavien hyödykkeiden hintaan, eli sillä ei voida yhdenmukaistaa yritysten hinnoittelua. Taksamittarijärjestelmien hankinta- ja ylläpitokulut eivät ole huomattava menoerä taksiyrittäjien toiminnassa (vain 1–3 % liikevaihdosta) eikä sama ostohinta siten vaikuta merkittävästi itsenäisten yrittäjien kulurakenteen yhdenmukaistumiseen. Lisäksi taksialalla tuotettavan hyödykkeen myyntihinta on yhteiskunnan sääntelemää, eikä yksittäisen yrittäjän hankkiman tuotantopanoksen hinnalla ole siihen juurikaan vaikutusta. Toisaalta voidaan kuitenkin ajatella, että ostoyhteistyön avulla hankintakulu taksamittarijärjestelmien osalta saadaan pidettyä edullisempana, jolloin alan yleinen kulurakenne pysyy alhaisempana eikä ole tarvetta sääntelyllä nostaa kuluttajien maksamaa hintaa. Täten ostoyhteistyöstä saatava tehokkuusetu viime kädessä siirtyy kuluttajille.
Kilpailuvirasto toteaa, että HTD on harjoittanut osakasautoilijoiden puolesta kilpailunrajoituslain 6§:n 1 momentin tarkoittamaa ostoyhteistyötä. Edellä selostetuilla perusteilla Kilpailuvirasto kuitenkin katsoo, että tämä taksiautoilijoiden elinkeinon harjoittamisen kannalta välttämättömän taksamittarijärjestelmän hankinta ostoyhteistyöllä ei aiheuta sellaisia kilpailua haitallisesti rajoittavia vaikutuksia, että ostoyhteistyötä voitaisiin pitää kilpailunrajoituslain 1 ja 12 §:ssä tarkoitettuna Kilpailuviraston toimenpiteitä vaativana vahingollisena kilpailunrajoituksena.
Päätös ja asian poistaminen käsittelystä
Semelillä on taksien käyttämien taksamittarijärjestelmien markkinoilla kilpailunrajoituslain 3 §:n 2 momentin tarkoittama määräävä markkina-asema. Kilpailuviraston selvitysten mukaan Semel ei ole käyttänyt tätä asemaansa kilpailunrajoituslain 7 § 4 kohdassa kielletyllä tavalla väärin hyväkseen, koska laitteiden ja ohjelmistojen hinnoittelu on kustannusvastaavaa. Semel ei ole myöskään pyrkinyt sitomaan asiakkaitaan tai muulla tavoin rajoittamaan kilpailunrajoituslain 7 §:n 2 kohdan vastaisesti heidän toimintavapauttaan estääkseen tai vaikeuttaakseen kilpailua taksamittarijärjestelmien markkinoilla.
HTD:n harjoittamassa ostoyhteistyössä ei ole kyseessä kilpailunrajoituslain 1 ja 12 §:ssä tarkoitettu Kilpailuviraston toimenpiteitä vaativa vahingollinen kilpailunrajoitus.
Kilpailuvirasto poistaa asian käsittelystä.
Sovelletut säännokset
Laki kilpailunrajoituksista (480/92) 1 §:n 1 momentti, 3§:n 2 momentti, 6§:n 1 momentti, 7§:n 2) ja 4) kohdat sekä 12 §:n 1 momentti.
Muutoksenhaku
Kilpailuviraston tässä asiassa antamaan ratkaisuun saa hakea muutosta kilpailunrajoituslain (480/92) 21 §:n mukaan kilpailuneuvostolta siinä järjestyksessä kuin hallintolainkäyttölaissa (586/96) säädetään.