Hakija
Liha-alan Kuljetusvaliokunta LIHAVA
Hakemus
Liha-alan Kuljetusvaliokunta LIHAVA on hakenut 5.2.1997 kilpailunrajoituslain 19 §:n tarkoittamaa poikkeuslupaa horisontaalisena yhteistyönä tapahtuvalle kuljetuskustannusten määrittämiselle ja kustannusselvitysten laatimiselle. Poikkeuslupaa on haettu viideksi vuodeksi.
Kilpailuviraston pyynnöstä LIHAVA on täydentänyt hakemustaan 30.11.1998 ja 15.3.2000 päivätyillä lisäselvityksillään.
Poikkeusluvan hakija
Liha-alan Kuljetusvaliokunta LIHAVAn ovat perustaneet vuonna 1975 Suomen Kuorma-autoliitto ry ja sen erikoisjärjestö Karja- ja Lihaliikennöitsijät ry[1] sekä osuusteurastamot (Itikka osuuskunta, Tuottajain Lihakeskuskunta, Lounais-Suomen Osuusteurastamo, Satahämeen Osuusteurastamo, Savonlinnan seudun Osuuskunta Tuote, Lihakunta, Karjaportti ja Pohjanmaan Liha).
LIHAVA on kuljetusmaksuneuvottelukunta, jota ei ole rekisteröity ja jonka toiminta on perustunut vapaaehtoisuuteen. LIHAVAn kokouksissa valittavien jäsenten tärkein valintaperuste on liha-alan kuljetusten asiantuntemus. LIHAVAn kokoonpanoon 1999–2000 kuuluu edustajia Atria Oyj:stä, Itikka osuuskunnasta[2], HK Ruokatalo Oyj:stä (tytäryhtiöt LSO Foods Oy ja Food Kuljetus Oy), Osuusteurastamo Karjaportista, Pouttu Oy:stä ja Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry:stä. Edustajia on yhteensä 23 ja heistä valitaan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä sihteeri. Lisäksi on olemassa 13 henkilön LIHAVAn työryhmä sekä kahden henkilön pientyöryhmä, jotka muodostuvat pääosin LIHAVAn varsinaiseen kokoonpanoon kuuluvista henkilöistä.
Kustannuslaskentayhteistyöhön osallistujat
Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry (jäljempänä EKY) on Suomen Kuorma-autoliiton suoritealajärjestö. EKY aloitti varsinaisen toimintansa vuoden 1995 alussa, kun Liha-alan Autoliikenne ry (ent. Karja- ja Lihaliikennöitsijät ry) ja Maitolinjat ry yhdistettiin. EKY:n jäseninä ovat meijeri- tai liha-alan kuljetuksia kuorma-autoilla, pakettiautoilla ja niihin rinnastettavilla ajoneuvoilla harjoittavat liikenteenharjoittajat.
EKY:n sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on yrittäjäjärjestönä kehittää jäsentensä ja koko alan yhteisiä ammatillisia ja sivistyksellisiä etuja, valvoa jäsentensä etuja työmarkkina-asioissa, edistää maanteitse tapahtuvan liikenteen taloudellisesti terveen kehityksen edellytyksiä sekä edistää alan kuljetusten tuntemusta yleisön ja kuljetusasiakkaiden keskuudessa.
EKY:n jäsenmäärä on 590 kuljetusliikettä, joilla on yhteensä 735 autoa ammattiliikenteessä. Jäsenyritysten koko vaihtelee yhden auton yrityksistä yhdentoista auton yrityksiin. Alan järjestäytymisaste on n. 75 %.
Lihateollisuusyrityksistä LIHAVAssa ovat mukana Atria Oyj, HK Ruokatalo Oyj, Osuusteurastamo Karjaportti ja Pouttu Oy. Niiden yhteenlaskettu liikevaihto oli 7.500 Mmk vuonna 1999. Atria Oyj ja HK Ruokatalo Oyj ovat alan selvästi suurimmat yritykset ja niiden osuudet lihan kokonaismarkkinoista volyymin mukaan ovat: Atria Oyj 24 % ja HK Ruokatalo Oyj 19 %[3].
Kilpailunrajoitus
LIHAVA on määritellyt toimenkuvansa seuraavasti: liha-alan kuljetuskustannusselvitysten tekeminen, kuljetussuorite- ja maksuperusteiden laatiminen, kuljetusjärjestelmien suunnittelu ja kehittäminen, tulkintaerimielisyydet, joita ei ole onnistuttu kuljetuksenostajakohtaisesti selvittämään ja jotka LIHAVA on päättänyt ottaa jommankumman osapuolen pyynnöstä käsiteltäväkseen, sekä muut LIHAVAn osapuolten ja jäsenten esille ottamat asiat. LIHAVA osallistuu myös kuljetusten laadun kehittämiseen.
LIHAVAn toimenkuvaan kuuluvia tehtäviä valmistelee 13-jäseninen LIHAVAn työryhmä, joka alistaa esityksensä LIHAVAn käsiteltäväksi. Työryhmän tekemät tutkimukset ovat laajoja ja perusteellisia. LIHAVA hyväksyy kokouksessaan vuosittain kustannusselvitykset karjankuljetuksista sekä jakelu- ja siirtokuljetuksista. Edelleen LIHAVA hyväksyy karjankuljetusten, jakelukuljetusten ja siirtokuljetusten maksuperusteet. Edellä mainitut selvitykset ilmestyvät erillisinä niteinä.
Kustannuslaskelmat
LIHAVA laatii kustannustekijöiden ja maksuperusteiden sekä niiden hintakehityksen perusteella yksityiskohtaiset kustannuslaskelmat kustannuslajeittain ja autoluokittain tiettyjen ajosuoritteiden määrän mukaan. Niissä on otettu huomioon eri kustannustekijät sekä niiden vuotuinen hintakehitys. Kustannuslaskelmien avulla saadaan kokonaiskustannusten prosentuaalinen muutos vuositasolla (ks. liite 1). Edellä mainitut laskelmat ovat LIHAVAn maksuperusteita.
Edelleen LIHAVAn julkaisemissa kustannusselvityksissä kustannuslaskelmien tuloksia analysoidaan tilastotieteellisten menetelmien avulla. Lopputuloksena saadaan kilometrikustannustaulukot (ks. liite 2), joista on luettavissa kustannuslaskelmiin perustuva kilometrikustannusosuus mille tahansa kuukausittaiselle ajosuoritteelle ajoneuvoluokittain. Tilastotieteellistä analyysiä varten tarvittavat ATK-käyttöön soveltuvat laskentayhtälöt ovat niin ikään mukana kustannusselvityksissä.
Hakijan esittämät tehokkuusperustelut
LIHAVAn kustannusselvitykset ottavat huomioon eri kustannustekijät sekä niiden vuotuisen hintakehityksen. Kustannusselvitys on hyödyksi laadittaessa uutta kuljetussopimusta sekä silloin, kun tarkistetaan useampivuotisen kuljetussopimuksen hintoja kustannuskehitystä vastaavaksi. LIHAVAn mukaan on todennäköistä, että ilman asiantuntijavoimin ja matemaattisin mallein laadittuja kustannusselvityksiä osapuolet eivät todennäköisesti itse kykenisi sopimaan kuljetuspalvelun hinnasta todellisten kustannusten ja niissä tapahtuneiden muutosten pohjalta. Selvitykset helpottavat neuvottelutoimintaa ja täten ne säästävät kuljetusyrityksen sekä asiakkaan aikaa ja rahaa.
Kuljetusyritysten ja lihanjalostusteollisuuden välisellä yhteistyöllä varmistetaan kuljetusten laadun kehittäminen, mikä on etenkin eläinkuljetuksissa tärkeätä. Laatutaso, vaatimukset ja tehokkuus tuovat hyötyjä koko järjestelmään.
Poikkeusluvan hakijan mukaan ilman LIHAVAn yhteistyötä ei päästä kustannussäästöihin ja tehokkuusetuihin nykyisessä mitassaan eikä liha-alan kuljetusten pitkäjänteinen kehittäminen ole mahdollista. LIHAVA arvioi, että kustannusselvitysten laatimisen lopettamista saattaisi seurata niitä hyödyntäville kuljetusyrityksille ja kuljetusasiakkaille oman ja ilmeisesti karkeamman kustannustekijöiden seuranta- ja laskentajärjestelmän luominen. Tämä puolestaan toisi kullekin osapuolelle lisäkustannuksia, jotka mitä ilmeisimmin siirtyisivät jossain muodossa asiakkaiden maksettaviksi. Tämä merkitsisi myös toiminnan tehokkuuden vähenemistä.
Kustannusselvityksistä luopuminen edellyttäisi LIHAVAn mukaan myös selvästi nykyistä parempaa kustannuslaskennallista tietämystä, niukkojen henkilöresurssien suuntaamista LIHAVAn nykyään hoitamiin tehtäviin sekä erilaisia laiteinvestointeja pienissä kuljetusyrityksissä. Kuljetusyrityksen tulisi esimerkiksi määritellä kuljetuskustannukset ja kuljetustehtävään sisältyvän ajo- ja työmäärän vaihtelu eri kuljetussuoritteilla niin, että kustannusten muutos seuraisi mahdollisimman tarkoin kuljetusten tehokkuuden muutosta. LIHAVAn mukaan edellä mainittu hajauttaminenkaan ei järkeistä tai rationalisoi toimintaa.
LIHAVA toteaa lisäksi, että kustannuksiin perustuva kuljetusmaksutaso on taannut pitkäjänteisen toiminnan, asiakkaille on tullut merkittäviä kustannussäästöjä, päällekkäisiä toimintoja on pystytty karsimaan ja kuljetusten suorittamiseen ja kuljetuskalustoon liittyvät laatuvaatimukset otetaan huomioon.
Kuljetusalan markkinat[4]
Maantiekuljetuksia hoidetaan kuorma-autojen ja pakettiautojen avulla. Kuorma-autojen kokonaismäärä vuonna 1999 oli 54.903, joista varsinaisia kuorma-autoja oli 38.369, varsinaisen perävaunun vetoon tarkoitettuja 11.581 ja puoliperävaunun vetoautoja 4.954. Kuorma-autoliikenteen vuotuinen kuljetussuorite vuonna 1999 oli 25.575 milj. tkm ja alan yhteinen liikevaihto n. 19,5 mrd.mk.
Kuorma-autokuljetusten markkinat voidaan jaotella kuljetettavan tavaralajin mukaan. Neljä merkittävintä tavaralajia olivat kuljetussuoritteiden mukaan tukki- ja kuitupuu; maa-ainekset; muut tavarat sekä liha- ja meijeriteollisuuden tuotteet.
Kuorma-autoliikenteen tavaralajeista liha- ja meijeriteollisuuden kuljetussuorite oli vuonna 1999 yhteensä 1.472 milj. tkm ja osuus alan kuljetussuoritteesta n. 6 %. Edellä mainitun tavaralajin kuljetusten alaryhmänä ovat edelleen liha-alan kuljetukset: karjankuljetukset sekä jakelu- ja siirtokuljetukset. EKY:n 590 jäsenliikettä, joilla on 735 autoa ammattiliikenteessä, kuljettavat n. 300 milj.kg teuraseläimiä, n. 1.500.000 kpl välityseläimiä sekä n. 520 milj.kg lihaa ja lihajalosteita. Kuljetettavat tavarat edellyttävät ominaisuuksiensa ja vaatimustasonsa puolesta erikoisvarusteltua kuljetuskalustoa, jonka hankintahinta on keskimääräistä kuljetuskalustoa kalliimpi. Vaikka autojen määrä LIHAVAn järjestelmässä on suhteellisen vähäinen, liha-alan kuljetusten osuus alan kokonaisliikevaihdosta on n. 10 % kuljetusten vaativuuden takia. Lihan tuottajilta lihateollisuuteen tapahtuvissa eläinkuljetuksissa, lukuun ottamatta siipikarjakuljetuksia, hyödynnetään lähes yksinomaan LIHAVAn kustannusselvityksiä. Lihateollisuuden jakelukuljetuksista 40 % hoidetaan LIHAVAn selvityksiä hyödyntäen.
Päätös
Kilpailuoikeudellinen arviointi
Kilpailunrajoituslain 6 §:n 1 kohdan mukaan elinkeinonharjoittajien tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymien horisontaaliset hintoja tai vastikkeita koskevat sopimukset, suositukset tai vastaavat järjestelyt ovat kiellettyjä.
Elinkeinonharjoittajien yhteistyö voi perustua kirjalliseen tai suulliseen sopimukseen, mutta kilpailua rajoittava yhteistoiminta voi toteutua myös ilman nimenomaista sopimustakin hiljaiseen yhteisymmärrykseen perustuvana toiminnan suunnitteluna ja yhdenmukaistamisena. Kiellon piiriin kuuluvat myös toimialajärjestöjen jäsenistönsä elinkeinotoimintaa koskevat päätökset tai suositukset, jos niillä yhdenmukaistetaan tai ohjataan kilpailukeinojen käyttöä.
Kilpailunrajoituslain 6 §:n 1 kohdan hintayhteistyön kielto koskee paitsi tavaroista ja palveluista perittäviä tai maksettavia hintoja myös alennuksia tai erilaisia toimitusmaksuja sekä vastaavia toimitusehtoja, kuten esimerkiksi maksuaikoja, viivästyskorkoja, takuita, kuljetusmaksuja taikka yksityiskohtaisia hinnoittelumenetelmiä ja laskentakaavoja. Myös yritysten tilastoyhteistyö voi olla lain kieltämää kilpailun rajoittamista, jos siihen liittyy mukana olevien elinkeinonharjoittajien toimintaa ohjaavaa yksityiskohtaisten hinta- ja kustannustietojen vaihtamista kilpailijoiden kesken. Kilpailunrajoituslain perusteluissa on todettu, että suositusluonteisten hinnoitteluohjeiden antaminen ja niiden soveltaminen johtaa käytännössä lähes aina samaan lopputulokseen kuin nimenomainen hintoja koskeva sopimus. Samanlaisia vahingollisia vaikutuksia on myös yhteisillä yksityiskohtaisilla hinnoitteluperusteilla ja laskentakaavoilla, joita käytetään elinkeinonharjoittajien hintayhteistyön välineinä.
Kilpailunrajoituslain 19 §:n 1 momentin mukaan Kilpailuvirasto voi elinkeinonharjoittajan tai niiden yhteenliittymän hakemuksesta määrätä, että lain 6 §:n 1 kohdan säännöstä ei sovelleta kilpailunrajoitukseen, jos se osaltaan tehostaa tuotantoa tai hyödykkeiden jakelua taikka edistää teknistä tai taloudellista kehitystä ja jos hyöty pääosaltaan tulee asiakkaille tai kuluttajille.
Selvitys kuorma-autoliikenteen erikoisalojen neuvottelukunnista[5]
Kilpailuvirasto teetti vuonna 1992 selvityksen puutavaran, liha-alan, meijerialan, panimoalan, tielaitoksen ja öljyalan kuljetuksista. Selvityksen mukaan kuorma-autokuljetusten erikoisalojen neuvottelukunnat ovat suomalainen erikoisuus. Neuvottelukunnat syntyivät vuonna 1970 valtiovallan edustajien suosituksesta ratkaista kuljetusten seisautuksiin johtaneet kuljetusmaksujen tasosta syntyneet kuljetuksen ostajien ja myyjien väliset kiistat. Tuolloin Suomessa harjoitettiin laajaa hintavalvontaa, joka oli osa tulopoliittista kokonaisratkaisua.
Selvityksen mukaan kuljetuksen ostajien omien toimialojen muutokset olivat vähentäneet ostajien halua olla mukana neuvottelukunnissa. Lähes kaikilla neuvottelukunta-aloilla kuljetuksen ostajien keskittyminen oli lisääntynyt ja ostajien keskinäinen kilpailu kiristynyt. Tätä kautta kuljetusten ostajien neuvottelukunnista saamat hyödyt olivat vähentyneet. Painavin peruste neuvottelukuntien säilyttämiselle oli kuljetusten seisautusten väheneminen. Kilpailuoikeudellisessa arvioinnissa jonkin osapuolen käyttäytymistä on kuitenkin vaikea hyväksyä syyksi, joka oikeuttaa korvaamaan markkinamekanismin kahden kartellin välisillä neuvotteluilla.
Edellä mainitun vuoksi selvityksen tekijät pitivät perusteltuna, että neuvottelukunta-alojen hintayhteistyö lopetetaan. Suomen Kuorma-autoliitto ry on todennut kirjeessään 25.5.1989 Kilpailuvirastolle, että öljyalan neuvottelukunnan toiminnan lopettamisen jälkeen kaikki rahdit ovat neuvottelukunnan suosittelemia kuljetusmaksuja alempia. Selvitys osoittaa kiistattomasti, että neuvottelukuntien toiminnalle ei ole olemassa sellaisia etuja, jotka koituisivat ostajien tai kuluttajien eduksi.
Kilpailuviraston ja kilpailuneuvoston aiemmat ratkaisut
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry haki Kilpailuvirastolta 29.1.1999 päivätyllä kirjeellään poikkeuslupaa metsänomistajien yhteistyölle raakapuukaupassa. Hakemuksessa virastoa pyydettiin jatkamaan 15.1.1997 myönnettyä poikkeuslupaa. Kilpailuvirasto totesi asiassa 6.8.1999 antamassaan päätöksessä[6] muun muassa seuraavaa:
”MTK:n hakemuksessa tarkoitetut raakapuukauppaa koskevat neuvottelut käydään yrityskohtaisesti yhteiseen käsitykseen pääsemiseksi markkinoilla vallitsevasta tilanteesta ja hintaodotuksista. Neuvotteluissa metsänomistajia edustavat tilapäiset neuvottelukunnat, joille MTK:n metsävaltuuskunta antaa valtuutuksen neuvottelujen käymiseen ja päätöksentekoon. Tilapäisiin neuvottelukuntiin osallistuvat metsänomistajat ovat keskenään kilpailevia elinkeinonharjoittajia ja neuvottelukuntia voidaan siten pitää tällaisten elinkeinonharjoittajien yhteenliittyminä. Neuvottelukunnissa metsänomistajat muodostavat metsäteollisuusyritysten kanssa käytäviä neuvotteluja varten yhteisen näkemyksen keskeisten puutavaralajien tukki- ja kuitupuiden hintataso-odotuksista. Tällainen yhteistyö on kilpailunrajoituslain 6 §:n 1 kohdassa kiellettyä kilpailukeinojen käytön horisontaalista ohjaamista.”
”MTK ei ole poikkeuslupahakemuksessaan osoittanut, että metsänomistajien käymiin yrityskohtaisiin neuvotteluihin sisältyvällä kilpailunrajoituslain 6 §:n 1 kohdan vastaisella yhteistyöllä saavutettaisiin tehokkuusetuja, jotka ylittävät yhteistyöstä aiheutuvat kilpailun rajoittumisen haitat. MTK ei ole myöskään osoittanut, että asiakkaat hyötyisivät yhteistyöstä. Päinvastoin yrityskohtainen neuvottelujärjestelmä on lisännyt neuvottelukustannuksia ja raakapuukaupan epävarmuutta, yhtenäistänyt keinotekoisesti raakapuun hintoja ja vähentänyt kilpailua sekä puun myynnissä että puuta hankkivien yritysten välillä.
Kilpailuvirasto katsoo saamiensa selvitysten perusteella, että yrityskohtainen neuvottelujärjestelmä ei ole lisännyt raakapuukaupan tehokkuutta eikä hyödyttänyt asiakkaita kilpailunrajoituslain 19 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Poikkeusluvan myöntämisen edellytykset eivät siten täyty eikä Kilpailuvirasto myönnä metsänomistajien väliselle yrityskohtaisiin neuvotteluihin sisältyvälle hintayhteistyölle poikkeuslupaa.”
Vaatetusteollisuuden Keskusliitto VATEVA ry:n ja Tekstiilikauppiaiden Liitto ry:n poikkeuslupahakemus koski lupaa antaa jäsenyrityksille suosituksia maksuaikojen ja niitä vastaavien kassa-alennuksien yhdenmukaistamisesta. Kilpailuvirasto päätti 25.1.1996 olla antamatta poikkeuslupaa. Hakijat veivät asian kilpailuneuvostoon, joka antoi asiassa 16.6.1997 hylkäävän päätöksen. Kilpailuneuvoston päätöksessä[7] todettiin muun muassa seuraavaa:
”Kilpailuneuvosto on ratkaistessaan kysymystä poikkeusluvan myöntämisen edellytyksistä ottanut ensinnäkin huomioon, että suosituksessa on yksityiskohtaisesti määritelty alennusten perustana käytettävät maksuajat ja alennusprosentit. Vaikka maksuehtosuositus myös riidanalaisilta osiltaan sinänsä voi alentaa neuvottelukustannuksia ja tiedon etsintäkustannuksia, kilpailuneuvosto on pitänyt merkittävämpänä sitä, että kuvatunlainen yksityiskohtainen myönnettäviä alennuksia koskeva suositus on omiaan yhdenmukaistamaan alan hinnoittelua ja vähentämään kassa-alennusten käyttämistä hinnoitteluun liittyvänä kilpailukeinona.”
”Kilpailuneuvosto toteaa, ettei estettä olisi sen kaltaisen suosituksen antamiselle, jossa vain yleisesti suositettaisiin sitä, että kassa- ja muut alennukset selkeästi ilmenevät maksuehdoista. Sen sijaan yksityiskohtaisten maksuaikojen ja prosenttimäärien suosittamiselle ei ole esitetty perusteita.”
Turun Linja-autoilijain Osakeyhtiö (myöh. TLO) haki Kilpailuvirastolta 30.10.1993 poikkeuslupaa TLO:n ja sen osakasyritysten Turun sisäisessä henkilölinjaliikenteessä harjoittamalle yhteistoiminnalle. Kilpailuvirasto ei myöntänyt TLO:lle poikkeuslupaa. Viraston 7.3.1997 antamassa päätöksessä[8] todettiin muun muassa seuraavaa:
”Liikennöintikorvauksen perusteet määräytyivät liikennöitsijöiden yhteistyön tuloksena. Tällainen hintayhteistyö vähentää toiminnan tehokkuutta, koska kartellissa mukana olevien elinkeinonharjoittajien kustannukset ovat erilaiset ja koska kartellin piirissä yhteisesti sovitut hinnat määräytyvät tavallisesti tehottomimman ja korkeimmin kustannuksin toimivan elinkeinonharjoittajan mukaan. Tämä saa aikaan sen, että joillekin kartellissa mukana oleville tehokkaasti toimiville yrityksille saattaa syntyä kohtuuttoman suuria voittoja. Tällaisten yritysten olisi mahdollista myydä palvelujaan halvemmalla, mutta yhteistyön takia ne eivät sitä tee. Toisaalta kartellissa osallisina olevat tehottomat ja korkeilla kustannuksilla toimivat yritykset saavat tehottomuudestaan huolimatta yhteisesti sovitun tulon. Tämä saa aikaan sen, että tehottomimmillakaan kartellissa mukana olevilla yrityksillä ei ole tarvetta tehostaa toimintaansa. Tämän vuoksi yhtenäisestä liikennöintikorvauksesta sopimisella ei ole voitu osoittaa olevan sellaisia tehokkuutta lisääviä vaikutuksia, joiden perusteella poikkeuslupa voitaisiin myöntää.”
”Olennainen edellytys kilpailunrajoituksella mahdollisesti saavutettavan hyödyn välittymiselle asiakkaille tai kuluttajille on, että yhteistoimintaa harjoittavat yritykset joutuvat kilpailemaan muita yrityksiä tai yhteenliittymiä vastaan. Yhteistariffiliikennettä harjoittavat Turussa ainoastaan TLO:n osakasyritykset ja kaupungin omistama liikennelaitos. Liikennelaitos harjoittaa liikennettä omilla reiteillään ja omien liikennelupiensa ja sopimustensa nojalla eikä se kilpaile TLO:n osakasyritysten kanssa. TLO:n osakasyritykset eivät siten ole sopimusta tehtäessä eivätkä myöhemminkään kilpailleet muiden yritysten kanssa tai yhteenliittymien kanssa. Kilpailuvirasto katsoo, että tämä vaarantaa laissa kielletyn hintayhteistyön sallimisella saavutettavan hyödyn välittymisen asiakkaille tai kuluttajille siinä tapauksessa, että tällaista hyötyä saavutettaisiin.”
Koneyrittäjien Liitto ry ei saanut 9.6.1993 poikkeuslupaa Kilpailuvirastolta puunkorjuuta ja metsänparannusta koskevien urakointisopimusten tekemiseen liittyvälle hintayhteistyölle. Asianosainen haki asiassa muutosta kilpailuneuvostolta, joka kuitenkin pysytti Kilpailuviraston päätöksen.[9]
Yhteistyö Liha-alan Kuljetusvaliokunta LIHAVAssa
LIHAVAn piirissä harjoitettava kuljetusten maksuperusteita ja kustannusselvityksiä koskeva toiminta on kahden horisontaalisen kartellin yhteistyötä. Kustannustietojen laskeminen ja julkaiseminen on kilpailunrajoituslain 6 §:n 1 kohdan vastaista erityisesti, jos sillä tähdätään yritysten välistä hintakilpailua rajoittavan yhteisymmärryksen saavuttamiseen. LIHAVAn hintayhteistyö lisää tehottomuutta liha-alan kuljetusten markkinoilla. Järjestely vaikuttaa terveeseen ja toimivaan taloudelliseen kilpailuun rajoittaen vapaata hinnanmuodostusta sekä kuljetusyrittäjä- että kuljetusasiakaspuolella. Yksityiskohtaisesti laaditut maksuperusteet ja kustannusselvitykset jäykistävät hinnoittelua.
Kilpailunrajoituslain 19 §:n 1 momentin mukaisen poikkeusluvan myöntämisedellytysten täyttymistä arvioitaessa on erityistä huomiota kiinnitettävä olosuhteisiin niillä markkinoilla, joilla kilpailunrajoitusta on tarkoitus soveltaa.
Hakemusta on perusteltu muun muassa sillä, että hintayhteistyö parantaa liha-alan kuljetusyrittäjien neuvotteluasemaa suhteessa lihateollisuusyrityksiin. Kuljetuspalveluita ostavista yrityksistä osa on suuria, mutta alalla on myös paljon erikoistuneita pienyrityksiä. Liha-alan kuljetuksia tarjoavat pääasiassa pienet 1–2 kuljetusauton yritykset. Liha-alan kuljetuksia tarjoavien yrittäjien neuvotteluaseman ei voida kuitenkaan katsoa poikkeavan niin merkittävästi esimerkiksi metsänomistajien tai teollisuuden alihankkijoiden asemasta, että pelkästään kuljetusyrittäjien erityiskohtelu olisi perusteltua. Metsäkonealallakin on toimittu vuoden 1992 alusta ilman neuvottelukuntaa.[10] Myös muiden kuljetusalojen neuvottelukunnat on lopetettu kuljetusten ostajien niistä saaman hyödyn vähennyttyä. Virasto viittaa myös aiempiin vastaavien neuvottelukuntajärjestelyjen kilpailunrajoituslain vastaisuutta koskeviin päätöksiinsä.[11]
Kuljetussopimusten syntymiseen liha-alalla ei tarvita LIHAVAn maksuperusteiden ja kustannusselvitysten ohjaamaa toimintaa. Kilpailuviraston Oy Snellman Ab:lta (myöh. Snellman) hankkiman selvityksen mukaan esimerkiksi Snellman neuvottelee itse LIHAVAan kuulumatta ja sen selvityksiä käyttämättä yksityiskohtaiset sopimukset kuljetusyritysten kanssa. Snellman käyttää lähialueilla liikennöitsijöitä ja muualla Suomessa liikennöitsijöiden ohella keskusliikejakelua ja Valion kuljetuksia. Kuljetusresurssien täysipainoinen hyödyntäminen ei Snellmanin käsityksen mukaan toteudu LIHAVAssa. Snellmanin mukaan kuljetusyrittäjät valittavat toisinaan siitä, että Snellman ei käytä kuljetuspalveluita ostaessaan apunaan LIHAVAn taksoja.
Vaikka LIHAVAn mukaan sen ylläpitämässä järjestelmässä on kysymys kustannuslaskelmista, joita ei ole pakko noudattaa, Kilpailuvirasto pitää LIHAVAn kustannuksiin ja hintoihin liittyvää yhteistoimintaa kilpailunrajoituslain vastaisena menettelynä. LIHAVAn järjestelmän ohjaava vaikutus hinnoitteluun näkyy vapaaehtoisuudesta huolimatta, sillä valiokunnassa on liha-alan kuljetusten kokonaismarkkinat huomioon ottaen edustettuna merkittävä osa sekä kuljetuksia tarjoavista että niitä ostavista yrityksistä.
LIHAVAn maksuperusteisiin ja kustannusselvityksiin saatetaan käytännössä tukeutua hinnoittelussa laajemminkin kuin LIHAVAn piirissä. Tämä osaltaan edelleen rajoittaa vapaata hinnanmuodostusta ja estää tervettä ja toimivaa taloudellista kilpailua.
Kilpailuvirasto toteaa, ettei yleisten hinta- ja kustannustasoa kuvaavien tietojen kokoaminen ja julkaiseminen ole kilpailunrajoituslain 6 §:n vastaista edellyttäen, ettei tällaisen toiminnan tarkoituksena ole elinkeinonharjoittajien hintojen tai hinnanasetannan yhdenmukaistaminen.
Ratkaisu
LIHAVA ei ole poikkeuslupahakemuksessaan osoittanut, että sen piirissä harjoitetulla lupahakemuksessa kuvatulla kilpailunrajoituslain 6 §:n 1 kohdan vastaisella hintayhteistyöllä saavutettaisiin tehokkuusetuja, jotka ylittävät yhteistyöstä aiheutuvat kilpailun rajoittamisen haitat. LIHAVAn harjoittamalle hintayhteistyölle ei siten ole olemassa kilpailunrajoituslaissa poikkeusluvan saamiselle asetettuja edellytyksiä.
Kilpailuvirasto hylkää LIHAVAn poikkeuslupahakemuksen ja pyytää LIHAVAa ilmoittamaan 31.12.2000 mennessä, mihin toimenpiteisiin se ryhtyy muuttaakseen toimintansa kilpailunrajoituslain mukaiseksi.
Sovelletut säännökset
Laki kilpailunrajoituksista (480/1992) 6 § ja 19 §:n 1 momentti.
Muutoksenhaku
Kilpailuviraston tässä asiassa antamaan päätökseen saa hakea muutosta kilpailuneuvostolta kilpailunrajoituksista annetun lain 21 §:n mukaan siinä järjestyksessä kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.
Liitteet:
1 LIHAVA: Karjankuljetusten maksuperusteet 1.5.1997 alkaen (jäljennös/kustannuslaskelma nro 1)
2 LIHAVA: Karjankustannusten kustannusselvitys 1.5.1998 alkaen (jäljennös/sivut 8–9)
3 Valitusosoitus
[1] Toiminut vuodesta 1995 lähtien nimellä Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry.
[2] Omistaa äänimäärän mukaan laskettuna 49,81 % Atria Oyj:stä (lähde: Atria Oyj:n vuosikertomus 1999).
[3] Lähde: A.C. Nielsen 1999 (Atria Oyj) ja 1998 (HK Ruokatalo Oyj).
[4] Lähteet: Tilastokeskus ja SKAL.
[5] Jouni Kaipainen ja Jarkko Joki, Kilpailuviraston selvityksiä 2/1992.
[6] Kilpailuviraston päätös 6.8.1999, Dnro 94/67/99.
[7] Kilpailuneuvoston päätös 16.6.1997, d:o 5/359/96.
[8] Kilpailuviraston päätös 7.3.1997, Dnro 975/67/95.
[9] Kilpailuneuvoston päätös 16.6.1997, d:o 5/359/96.
[10] Jouni Kaipainen ja Jarkko Joki, Kilpailuviraston selvityksiä 2/1992.
[11] Ks. edellä kohta ”Kilpailuviraston ja kilpailuneuvoston aiemmat ratkaisut”.