Metsäliitto Osuuskunta / Vapo Oy

Asian vireilletulo

Metsäliitto Osuuskunta (Metsäliitto) ilmoitti 20.12.2000 Euroopan yhteisöjen komissiolle yrityskeskittymien valvontaa koskevan asetuksen (ETY) N:o 4064/89 (sulautuma-asetus) nojalla yrityskaupan, jossa Metsäliitto ostaa Suomen valtiolta 33,3 % Vapo Oy:n (Vapo) osakkeista. Samalla Vapo siirtyy Suomen valtion ja Metsäliiton yhteiseen määräysvaltaan muun muassa näiden välisen osakassopimuksen sisältämien vähemmistöosakasta suojaavien veto-oikeuksien vuoksi.

Kilpailuvirasto teki 23.1.2001 komissiolle sulautuma-asetuksen 9 artiklan mukaisen ilmoituksen, jolla se pyysi asian osittaista siirtämistä Kilpailuviraston käsiteltäväksi. Komissio siirsi 8.2.2001 tekemällään päätöksellä asian Suomen toimivaltaisten viranomaisten käsiteltäväksi puupolttoaineiden markkinoiden, turpeen markkinoiden tai yhdistetyn puupolttoaineiden ja turpeen markkinoiden osalta.

Osapuolet ja niiden harjoittama liiketoiminta

Metsäliitto

Metsäliitto-Yhtymä on puukauppaan ja metsäteollisuuteen keskittynyt yritys, joka toimii Euroopassa ja markkinoi tuotteitaan kaikkialle maailmaan. Metsäliitto-Yhtymä muodostuu emoyhtiö Metsäliitto Osuuskunnasta ja sen tytäryhtiöistä. Metsäliitto-Yhtymän liikevaihto vuonna 1999 oli noin 34 miljardia markkaa.

Metsäliitto Osuuskunta vastaa yhtymän teollisuuslaitosten puunhankinnasta ja toimii metsäteollisuutta omistavana holding-yhtiönä. Kemiallinen metsäteollisuus on yhtymässä keskitetty Metsä-Serla –konserniin. Metsä-Serla kehittää, valmistaa ja markkinoi painopapereita, kartonkeja, aaltopahvia, pakkausraaka-aineita, sellua ja pehmopapereita. Metsä-Serlan tytäryhtiö Oy Metsä-Botnia Ab, josta Metsä-Serla omistaa 52,3 %, Metsäliitto Osuuskunta 0,7 % ja UPM-Kymmene 47 %, huolehtii omistajiensa paperi- ja kartonkitehtaiden sellunsaannista. Metsäliitto-yhtymän Selluryhmään kuuluu Metsä-Botnian lisäksi yhtiön osuus Oy Metsä-Rauma Ab:ssa, josta Metsäliitto Osuuskunta omistaa 24 %, Metsä-Serla 29 % ja UPM-Kymmene 47 %. Metsäliitossa mekaaninen metsäteollisuus on keskitetty Finnforest-konserniin, joka valmistaa vaneria, sahatavaraa ja muita puuvalmisteita sekä harjoittaa vanerien ja muiden puulevyjen tukkukauppaa.

Biowatti

Biowatti Oy (Biowatti) on Metsäliitto-yhtymään kuuluva valtakunnallinen bioenergiayhtiö. Yhtiön pääomistaja on Metsäliitto Osuuskunta ja muina osakkaina ovat Metsä-Serla, Metsä-Botnia ja Finnforest. Biowatti on puupolttoaineisiin erikoistunut energiayhtiö, jonka toiminta-ajatuksena on hyödyntää teollisuuden puunkäytön ulkopuolelle jäävien metsien ja metsäteollisuuden puusivutuotteiden puubiomassan käyttöä puupolttoaineeksi. Tärkeimmät puupolttoaineet ovat purut, kuoret, metsähakkeet, polttohakkeet ja pelletit. Yhtiön pääasiakkaina ovat teollisuuden ja kaupunkien voimalaitokset ja aluelämpölaitokset. Biowatti vastaa myös puupolttoainetoimituksista Metsäliitto-Yhtymän laitoksille.

Toimituksiin tarvittava raaka-aine hankitaan puusivutuotteina Metsäliitto-Yhtymän laitoksilta sekä yksityisiltä sahoilta ja muilta puunjalostuslaitoksilta. Metsähake valmistetaan metsiin hakkuiden jälkeen jäävistä hakkuutähteistä. Biowatti tekee tarvittavat raaka-aineiden haketukset, murskaukset ja muut tuotekäsittelyt. Hankinta- ja kehittämistoimintaa Biowatti toteuttaa yhteistyössä Metsäliiton puunhankintaorganisaation kanssa. Biowatin liikevaihto vuonna 1999 oli noin 165 miljoonaa markkaa. Viennin määrä Ruotsiin oli [1–4][1] miljoonaa markkaa, josta noin puolet toimitettiin Virosta. Puupolttoaineiden toimitusmäärä oli [2000–3000] GWh. Esimerkiksi puruja Biowatti toimitti teollisuuden raaka-aineeksi noin [1–2 miljoonaa] kuutiometriä. Henkilöstön määrä oli vuoden 1999 lopussa 32.

Vapo

Vapo Oy on Vapo-konsernin emoyhtiö. Emoyhtiöön kuuluvat Vapo Oy Energian biopolttoaineiden, lämmön, sähkön, tuulivoiman ja ympäristöturpeiden tuotanto sekä Vapo Oy Biotechin ympäristöliiketoiminta. Tytärkonserni Vapo Timber Oy jalostaa puuta ja Kekkilä Oyj markkinoi kasvualustoja ja lannoitteita.

Vapo on toiminut valtion omistamana osakeyhtiönä vuodesta 1984 lähtien. Tätä ennen se oli valtion liikelaitos. Aloittaessaan toimintansa osakeyhtiömuodossa Vapon omistukseen siirtyi Valtion polttoainekeskuksen suuri turvesuo-omaisuus. Vapo on kasvattanut energiaturveliiketoimintaansa yritysostoin. Vuonna 1992 Vapo osti Metsäliitto Osuuskunnan turveliiketoiminnan ja vuonna 1995 Kemira Chemicals Oy:n turveliiketoiminnan. Vapo Oy on laajentanut toimintaansa myös energiantuotantoon. Vuonna 1998 se perusti Sucros Oy:n ja ABB Service Oy:n kanssa yhteisen energiatuotantoyhtiön Voimavasu Oy:n. Samana vuonna Vapo osti Lieksan Lämpö Oy:n ja vuonna 1999 Forssan Energia Oy:n. Tämän jälkeen Vapo on hankkinut muun muassa Tampereen sähkölaitoksen turveliiketoiminnan.

Vapo-konsernin liikevaihto vuonna 1999 oli noin 2 miljardia markkaa, josta turvetoimitusten liikevaihto oli [500–800] miljoonaa markkaa ja puupolttoaineiden liikevaihto [40–80] miljoonaa markkaa. Energiaturpeen ja puupolttoaineen liikevaihto kertyy Suomesta ja Ruotsista, joissa yhtiöllä on tuotantoa. Poikkeuksen muodostaa pelletti, jonka Ilomantsin tuotantolaitoksen valmistuksesta noin [ ] menee vientiin Tanskaan ja Ruotsiin. Konsernin palveluksessa oli vuonna 1999 noin 1 300 henkilöä. Vapon energialiiketoiminnasta vastaa Vapo Oy Energia -liiketoimintayksikkö.

Vapo Energia

Vapon energialiiketoiminnan vuoden 1999 liikevaihdosta [50–75] % tuli energiaturpeen myynnistä. Vapo toimitti energiaturvetta [14 000–20 000] GWh:n edestä. Energiaturpeen toimittajana Vapolla on Suomessa noin [70–90] %:n markkinaosuus. Vapo omistaa itse tai vuokraa suot, joilta se tuottaa turvetta. Turvetta ei ilman paluukuljetusmahdollisuuksia ole pääsääntöisesti taloudellista kuljettaa pitkiä matkoja, minkä vuoksi Vapo tuottaa turvetta noin 300 pisteessä ympäri Suomea. Turpeen tuotanto tapahtuu vain kesäaikaan. Tuotanto on osittain riippuvainen säästä. Toimitussopimusten mukaan säistä johtuvien tuotantovaihtelujen tasaamiseksi Vapo pitää ylivuotisia turvevarastoja. Turpeen tuotannosta ja kuljetuksesta vastaavat yksityiset yrittäjät.

Kasvava osa Vapon energialiiketoiminnassa ovat puupolttoaineet: metsähake sekä sahojen sivutuotteena syntyvä kuori, hake, puru ja myös sivutuotteista tehtävät puupelletit. Vuonna 1999 Vapo Oy Energian puupolttoainetoimitukset, sisältäen Vapon voimalaitosten oman käytön, olivat yhteensä [1000–2000] GWh, josta metsähakkeen osuus oli noin [vajaa kolmannes]. Kaupallisilla markkinoilla puupolttoaineen toimitus kasvoi [yli 50] % vuoteen 1998 verrattuna.

Vapo kerää hakkuutähteitä metsänhoitoyhdistysten, Metsähallituksen ja metsäyhtiöiden kanssa sopimiltaan hakkuutyömailta. Jatkuvampi yhteistyö on käynnistymisvaiheessa [ ] kanssa. Vapo pystyy hyödyntämään puupolttoainetoimituksissa turpeen kuljetuslogistiikkaa sekä turveorganisaatiota ja -yrittäjiä.

Vapo Energian palveluksessa vuonna 1998 oli 430 henkilöä. Lisäksi turvetuotanto ja kuljetukset työllistivät noin 3 000 yrittäjää ja heidän palveluksessaan olevaa.

Yrityskeskittymä

Yrityskaupassa Metsäliitto ostaa Suomen valtion kokonaan omistamasta Vaposta 33,3 %:n vähemmistöosuuden. Metsäliitto on ilmaissut tavoitteekseen kasvattaa omistustaan Vapossa 49,9 %:iin, jos tämä tulee myöhemmin mahdolliseksi. Kaupan osapuolet ovat sitoutuneet kauppakirjan yhteydessä solmimaan osakkaiden välisiä suhteita ja niiden toimintaa yhtiössä säätelevän yksityiskohtaisen osakassopimuksen, joka sisältää määräykset muun muassa yhtiön hallinnosta ja sen strategisista linjauksista.

Yhtiön hallintoneuvoston ja hallituksen paikat jaetaan Suomen valtion (kauppa- ja teollisuusministeriö, KTM) ja Metsäliiton osakeomistusten suhteessa. Yhtiön hallituksen puheenjohtajan nimeää [ ] ja varapuheenjohtajan [ ]. Puheenjohtajan valintaan tarvitaan kuitenkin [ ] etukäteissuostumus; vastaavasti varapuheenjohtajan valintaan tarvitaan [ ] etukäteissuostumus.

Päätökset Vapon hallituksessa tehdään osakeyhtiölain mukaisesti enemmistöperiaatteella lukuun ottamatta osakassopimuksessa erikseen sovittavia asioita [ ]. Veto-oikeudet antavat siten vähemmistöosakkaalle mahdollisuuden vastustaa yhteisyritykselle strategisesti ratkaisevia päätöksiä.

Edellä olevan perusteella osapuolet käyttävät yhteisyrityksessä yhteistä määräysvaltaa. Vapolla on lisäksi oma operatiivinen johto sekä riittävästi voimavaroja, joihin kuuluvat muun muassa rahoitus, henkilökunta sekä aineellinen ja aineeton omaisuus. Yhteisyritys hoitaa pysyvästi kaiken itsenäiselle taloudelliselle yksikölle kuuluvan toiminnan, joten ilmoitettu yrityskeskittymä on yrityskauppa kilpailunrajoituslain 11 §:n 4 kohdan tarkoittamassa merkityksessä.

Kilpailuoikeudellinen arviointi

Yrityskauppasäännösten soveltuminen järjestelyyn

Metsäliitto ilmoitti 20.12.2000 suunnitellun yrityskeskittymän sulautuma-asetuksen mukaisesti komissiolle. Osapuolten yhteenlaskettu koko maailmasta kertynyt kokonaisliikevaihto on yli 5 miljardia euroa (Metsäliitto 5 698 miljoonaa euroa, Vapo 333 miljoonaa euroa). Molempien osapuolten yhteisön alueelta kertynyt kokonaisliikevaihto on yli 250 miljoonaa euroa (Metsäliitto [yli 4 000] miljoonaa euroa, Vapo [yli 300] miljoonaa euroa). Metsäliiton yhteisön alueelta kertyneestä kokonaisliikevaihdosta yli kaksi kolmasosaa ei ole kertynyt yhdestä ja samasta jäsenvaltiosta. Keskittymällä on siten sulautuma-asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yhteisönlaajuinen ulottuvuus.

Kilpailuvirasto teki 23.1.2001 komissiolle sulautuma-asetuksen 9 artiklan mukaisen anomuksen, jolla se pyysi puupolttoaineiden markkinoiden, turpeen markkinoiden tai yhdistetyn puupolttoaineiden ja turpeen markkinoiden osalta asian siirtämistä Kilpailuviraston käsiteltäväksi. Pyynnössään Kilpailuvirasto katsoi, että keskittymä uhkaa luoda sellaisen määräävän markkina-aseman tai vahvistaa sellaista määräävää markkina-asemaa, jonka seurauksena tehokas kilpailu olennaisesti estyy Suomen markkinoilla, joiden on katsottava täyttävän kaikki sulautuma-asetuksen 9 artiklassa tarkoitettujen erillisten markkinoiden tunnusmerkit.

Komissio siirsi 8.2.2001 tekemällään päätöksellä asian Suomen toimivaltaisten viranomaisten käsiteltäväksi puupolttoaineiden markkinoiden, turpeen markkinoiden tai yhdistetyn puupolttoaineiden ja turpeen markkinoiden osalta. Samana päivänä tekemällään päätöksellä komissio päätti olla vastustamatta yrityskeskittymää sahatavaran ja puunhankinnan markkinoiden osalta ja julisti sen näiltä osin yhteismarkkinoille soveltuvaksi.

Koska komissio siirsi yrityskaupan edellä mainituilta osin Kilpailuviraston käsiteltäväksi ja koska yrityskaupan osapuolten liikevaihdot ylittävät kilpailunrajoituslain 11 a §:ssä määritellyt liikevaihtorajat ja hankinnan kohde harjoittaa liiketoimintaa Suomessa, järjestelyyn sovelletaan kilpailunrajoituslain yrityskauppasäännöksiä.

Relevantit hyödykemarkkinat

Yrityskaupan osapuolten Euroopan komissiolle toimittaman yrityskauppailmoituksen mukaan sekä Vapo Energia että Biowatti ovat energiantuotannossa käytettävän puupolttoaineen tuottajia Suomessa. Vapo Energia on lisäksi merkittävä energiaturpeen tuottaja Suomessa. Ilmoittajien mukaan energiaturvetta ja puupolttoaineita tulee lähes aina tarkastella horisontaalisesti samoilla relevanteilla hyödykemarkkinoilla.

Ilmoittajien mukaan tärkeimmät puupolttoaineet ovat metsähake sekä sahojen sivutuotteena syntyvä kuori, hake, puru ja kutteripurusta tehtävät puupelletit. Tärkeimpiä asiakkaita ovat teollisuuden ja kaupunkien voimalaitokset sekä aluelämpölaitokset. Puuperäisten polttoaineiden, mustalipeä mukaan luettuna, käyttö teollisuusenergian tuotannossa on huomattavan korkealla tasolla muodostaen noin 48 % polttoaineiden kokonaiskulutuksesta. Kiinteiden puupolttoaineiden osuus on noin 13 % kokonaiskulutuksesta.[2]

Suurin yksittäinen käyttäjäryhmä on metsäteollisuus, joka pystyy hankkimaan puupolttoainetta kilpailukykyiseen hintaan oman tuotantonsa sivutuotteina (kuori, hake, puru) tai puunhankintansa yhteydessä (metsähakkeet). Teollisuuslaitoksissa puupolttoainetta käytetään tuottamaan höyryä paikallisen teollisuuden prosessilämpöä varten. Lisäksi niitä käytetään teollisuuden vastapainelaitoksissa tuottamaan oman teollisuusprosessin tarvitsemaa prosessilämpöä ja sähköä sekä osin myös eri sähkömarkkinoille myytävää sähköä. Suurin osa teollisuuden voimalaitosten käyttämästä polttoaineesta on teollisuuden omaa prosessijätettä. Ilmoittajat katsovat kuitenkin, että kiinteiden puupolttoaineiden ja ulkoisten polttoaineiden osalta kyseiset teollisuusvoimalaitokset toimivat kaupallisesti ja markkinaehtoisesti ja että tämä osa puupolttoaineista tulee ottaa huomioon kokonaismarkkinoita ja markkinaosuuksia laskettaessa.

Teollisuuden jälkeen toiseksi tärkein käyttäjäryhmä on kiinteistöt. Kiinteistöjen käyttämä puupolttoaine on lähinnä halkoja tai pilkettä. Uutena vaihtoehtona kiinteistöjen lämmitykseen markkinoidaan puupellettejä, joista noin 90 % on mennyt vientiin. Pellettien markkinoiden kehittymistä rajoittaa raaka-aineen rajoitettu tarjonta. Myöskään teollisuusjätteiden tarjonta ei olennaisesti lisäänny. Puupolttoaineiden tarjonnan merkittävimmän lisäyksen arvioidaan tapahtuvan metsähakkeen kohdalla. Suurimman metsähakkeen ja muiden puupolttoaineiden käyttöpotentiaalin lisäyksen arvioidaan olevan yhdyskuntien lämmitysvoimalaitoksissa.

Ilmoittajien mukaan turvetta voidaan käytännössä aina pitää puupolttoaineiden kanssa kilpailevana energiamuotona. Puupolttoaineiden kanssa teknisesti vaihtoehtoisina polttoaineina voidaan kuitenkin pitää myös kivihiiltä, öljyä, sekä maakaasuputken vaikutusalueella myös maakaasua. Ilmoittajien mukaan teknisesti puupolttoaine kilpailee muiden polttoaineiden kanssa puupolttoainetta ja turvetta polttavissa kattiloissa, muiden samaa lämmönkulutuskohdetta syöttävien mutta muita polttoaineita käyttävien kattiloiden kanssa sekä muiden kotimaisten sähköntuotantoyksiköiden sekä ulkomaisen tuontisähkön ja pörssisähkön kanssa. Yhteenvetonaan ilmoittajat perustelevat näkemystään sillä, että kotimainen puupolttoaineen käyttö on todennäköisesti teknisesti kokonaan korvattavissa muilla polttoaineilla kuten turpeella, kivihiilellä, öljyllä ja maakaasulla.

Kilpailuvirasto on komissiolle osoitetussa siirtopyynnössä alustavana arvionaan katsonut yrityskauppailmoituksen perusteella näyttävän hyvin todennäköiseltä, että yrityskaupan seurauksena syntyy tai vahvistuu määräävä markkina-asema energiaturpeen, puupolttoaineiden tai yhdistetyillä energiaturpeen ja puupolttoaineiden markkinoilla Suomessa. Kilpailuvirasto on siirtopyynnössään pitänyt virheellisenä osapuolten käsitystä siitä, että turve ja puupolttoaineet kuuluisivat samoille relevanteille hyödykemarkkinoille muiden polttoaineiden kuten kivihiilen, maakaasun ja öljyn kanssa johtuen muun muassa kattilalaitoksen vaihtamiseen liittyvistä lisäinvestoinneista, eri polttoaineiden teknisistä ominaisuuksista ja korvattavuudesta, sopimusten kestoajasta ja saatavuusongelmista.

Sen sijaan Kilpailuviraston siirtopyynnön yhteydessä esittämässä alustavassa arviossa ei ole otettu kantaa siihen, kuuluvatko energiaturve ja puupolttoaineet mahdollisesti samoille markkinoille. Kilpailuviraston näkemyksen mukaan ne kuuluvat joka tapauksessa vähintäänkin toisiaan täydentäville lähimarkkinoille, mikä seikka otetaan huomioon kilpailuvaikutusten arvioinnissa. Vapon määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskevan päätöksen (Dno 267/61/94, 5.9.2000) yhteydessä Kilpailuvirasto on katsonut, että energiaturve muodostaa erilliset relevantit markkinat, koska puupolttoaineilla on energiaturpeeseen nähden lähinnä täydentävä, mutta ei korvaava merkitys. Tämä ilmenee jo siinä, että energiaturpeen markkinat ovat ilmoittajien mukaan [noin 20] TWh ja puupolttoaineiden kaupalliset markkinat vain noin [5–8] TWh, minkä vuoksi energiaturpeella voidaan tekniset rajoitteet huomioon ottaenkin korvata kaikki puupolttoaineet, mutta ei päinvastoin. Lisäksi energiaturvetta käytetään yleisesti puupolttoaineiden hintareferenssinä. Siten kyseessä olevan yrityskaupan kilpailuvaikutuksia on tarkoituksenmukaisinta lähestyä aluksi energiaturpeen korvattavuuden näkökulmasta.

Ennen lämpö- tai lämpövoimalaitoksen rakentamista on olemassa kilpailua eri polttoaineiden välillä. Potentiaalisia pääpolttoainevaihtoehtoja ovat energiaturve, maakaasu, polttoöljyt, puupolttoaineet ja kivihiili. Polttoaineen valintaan vaikuttavat esimerkiksi laitoksen maantieteellinen sijainti, polttoaineiden väliset hintasuhteet ja saatavuus, sekä laitoksen rakentamista varten saatavat julkiset avustukset. Suunnitteluvaiheessa energialaitos optimoidaan käyttämään valmistumisensa jälkeen tiettyä polttoainetta tai polttoaineyhdistelmää. Näin myös suurin osa turvetta pääpolttoaineenaan tai merkittävissä määrin käyttävistä laitoksista on usein teknisistä syistä rakentamisensa jälkeen käytännössä sidottuja käyttämään polttoaineenaan turvetta. Siten energialaitoksen rakentamisen jälkeen valinta turpeen ja muiden polttoaineiden välillä ei ole vapaa, vaan polttoaineiden valinnalle on olemassa joukko teknisiä, taloudellisia sekä valtiovallan investointituki- ja veropoliittisesta sääntelystä johtuvia rajoituksia.

Maakaasun valinta energialaitoksen polttoaineeksi on sen vaatiman kiinteän toimitusverkon vuoksi rajoittunut sille alueelle Etelä-Suomessa, joka sijaitsee maakaasuverkon välittömässä läheisyydessä. Lisäksi turvelaitoksien kattilat ovat tekniikaltaan niin erilaisia, että niissä poltettavasta turpeesta voidaan ainoastaan 6 % korvata maakaasulla. Polttoöljyä käytetään ennen muuta pienissä voima- ja lämpölaitoksissa sekä muiden polttoaineiden vara- ja tukipolttoaineena. Useimpia pieniä ja keskikokoisia vanhoja turvetta käyttäviä kattiloita voidaan ajaa myös polttoöljyllä täydellä teholla. Sen sijaan suurimpia vanhoja kattiloita voidaan käyttää öljyllä keskimäärin vain puolella teholla. Suurimittainen öljyn käyttö ei ole taloudellisesti kannattavaa, sillä öljyn hinta on korvaaviin polttoaineisiin verrattuna hyvin korkea ja sen hintavaihtelut huomattavia.

Turpeen potentiaalinen pääkilpailija on aiemmin ollut kivihiili. Kivihiilen ja turpeen käyttö lämpö- ja voimalaitosten polttoaineena on kuitenkin voimakkaasti maantieteellisesti jakautunutta. Turve on lähes poikkeuksetta pääpolttoaine Suomen sisä- ja pohjoisosissa, kun taas kivihiiltä käytetään Etelä- ja Länsi-Suomen rannikkoalueella, jossa turvetta on vain niukasti saatavissa. Sen sijaan kuljetukset sisämaahan muodostuvat lyhyilläkin etäisyyksillä epätaloudellisiksi, minkä vuoksi kivihiili on Suomessa kilpailukykyinen vain rannikkoalueilla. Maantieteellisten markkinoiden jakautuneisuuden lisäksi turpeen korvaamista kivihiilellä estävät energialaitosten kattiloiden polttotekniset ominaisuudet, tiukentuneet ympäristöpäästörajat ja kivihiilen vastaiset ympäristöasenteet. Kivihiilen kuten myös öljyn ympäristö- ja energiapoliittisista syistä olennaisesti kiristynyt verokohtelu on edelleen heikentämässä näiden hintakilpailukykyä.

Todetun perusteella Kilpailuvirasto katsoo edelleen, ettei energiaturvetta voida kuin hyvin rajoitetusti korvata polttoöljyllä, maakaasulla tai kivihiilellä. Edelleen Kilpailuvirasto pitää selvänä, etteivät puupolttoaineet tai turve kuulu samoille relevanteille markkinoille muilla polttoaineilla tuotetun sähkön tai lämmön kanssa, koska näiden hyödykkeiden käyttötarkoitus ja hintakehitys on osin selvästi erilainen.

Euroopan komissio on siirtopäätöksessään todennut Kilpailuviraston siirtopyynnössään tekemien alustavien arvioiden olevan samansuuntaisia komission omien tutkimustulosten kanssa. Komission mukaan sen tutkimuksista ilmenee erityisesti se, ettei puupolttoaineiden voida katsoa kilpailevan kaikkien muiden polttoaineiden kanssa samoilla tuotemarkkinoilla johtuen ennen muuta kattiloiden eroista ja polttoaineiden saatavuuden eroista. Komissio toteaa tutkimuksistaan ilmenevän myös, että puupolttoaineiden ja energiaturpeen välillä näyttää vallitsevan ainakin jonkinasteinen korvattavuus. Komissio jatkaa, että Kilpailuviraston esittämän näkökannan mukaisesti myös se katsoo, että puupolttoaineiden markkinoita ei tulisi arvioida laajemman sähkön tai lämmöntuotannon markkinoiden kannalta, koska puupolttoaineita käytetään sähkön- ja lämmöntuotannossa raaka-aineina, minkä lisäksi puupolttoaineiden ja sähkön sekä lämmön hintakehitys on erilainen.

Edellä esitetyn perusteella Kilpailuvirasto toteaa, että puupolttoaineet ovat ainoa polttoaineiden ryhmä, joka saattaa mahdollisesti kuulua samoille relevanteille markkinoille energiaturpeen kanssa. Puupolttoaineilla voitaisiin teknisesti korvata periaatteessa lähes kaikki energialaitoksissa käytetty turve. Puupolttoaineita ei kuitenkaan ole taloudellisesti saatavissa läheskään niin suuria määriä kuin niitä polttoteknisesti voitaisiin käyttää. Puru, kuori ja muut sivutuotteet, jotka ovat turvetta edullisempia polttoaineita, hyödynnetään nykyisin täysimääräisesti, eikä niitä ole juurikaan enempää saatavissa. Metsähake on sen sijaan pääsääntöisesti kalliimpaa kuin turve eikä sitäkään ole ollut saatavissa riittävän suuria määriä, jotta sillä voitaisiin merkittävässä määrin korvata turpeen polttoa. Puupolttoaineen heikko toimitusvarmuus on ollut myös eräs sen korvaavuuden este.

Turpeen korvaamiseen liittyvät tekniset esteet ovat jonkin verran vähentyneet, koska pääosa viime vuosina rakennetuista voimalaitoskokoluokan kattilalaitoksista on monipolttoainekattiloita, joissa voidaan polttaa useita erilaisia polttoaineita. Turpeen käytöstä luopuminen aiheuttaa useimmiten tällaisillekin laitoksille merkittäviä lisäinvestointeja. Myös kattilan maksimitehon saavuttaminen saattaa vaatia tietyn polttoaineen tai tietyn polttoaineyhdistelmän käyttöä. Vaikka turpeen korvaaminen jollakin muulla polttoaineella ei vaatisi merkittäviä lisäinvestointeja, vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttöä saattavat vaikeuttaa rajoitettu saatavuus ja heikko toimitusvarmuus sekä korkea hinta.

Esimerkiksi hake ja muut puupolttoaineet saattavat usein sopia turvetta korvaavaksi tuotteeksi, mutta niiden saatavuus on ollut turpeeseen nähden siinä määrin epävarmaa, että niiden ei voida katsoa olevan turvetta korvaava vaan lähinnä sitä täydentävä tuote. Lisäksi energiaturpeen pitkiä toimitussopimuksia voidaan jo sinänsä pitää osoituksena siitä, että monet asiakkaat ovat suunnitelleet toimintansa perustuvan nimenomaan turpeen käyttöön. Käytännössä asiakkaat ovat sitoutuneet käyttämään merkittäviä määriä turvetta jo ennen laitoksen rakentamista. Samoin energiaturpeen toimittajat joutuvat yleensä sitoutumaan turpeen toimituksiin koko voimalaitoksen käyttöajaksi.

Kilpailuvirasto on mainitussa Vapon määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskevassa päätöksessään katsonut, että energiaturve muodostaa itsenäiset relevantit hyödykemarkkinat. Tähän määrittelyyn ei päätöksen mukaan vaikuta se, että on olemassa joitakin energialaitoksia, jotka voivat ilman merkittäviä investointeja siirtyä käyttämään turpeen sijasta ainakin osin muita polttoaineita, sillä tällaisetkaan asiakkaat eivät tavallisesti voi pitkäaikaisten toimitussopimusten vuoksi luopua turpeen käytöstä lyhyellä aikavälillä. Kilpailuviraston päätöksen pohjana olevien selvitysten mukaan valtaosa turvetta käyttävistä asiakkaista pitää muita polttoaineita lähinnä turvetta täydentävinä eivätkä korvaavina polttoaineina. Esimerkiksi puupolttoaineiden kohdalla tähän on johtanut erityisesti saatavuuteen liittyvä epävarmuus.

Valtiovalta on kuitenkin koko 1990-luvun ajan pyrkinyt edistämään energiaturpeen, puupolttoaineiden ja maakaasun käyttöä muun muassa verotuksellisin keinoin. Tämän energiapoliittisen linjauksen mukaisesti myös puupolttoaineiden käyttöä pyritään lisäämään voimakkaasti, jolloin mainitut saatavuuteen liittyvät ongelmat mahdollisesti poistuvat. Tällöin puupolttoaineet korvaisivat erityisesti turvetta jopa siinä määrin, että nämä kuuluisivat mahdollisesti samoille markkinoille. Mikäli energiapoliittiset tavoitteet puupolttoaineiden käytön moninkertaistamisesta noin kymmenen vuoden kuluessa toteutuvat, energiaturpeen asemaa energiamarkkinoilla saattaa olla perusteltua arvioida uudelleen. Vaikka puupolttoaineiden tekninen käyttöpotentiaali vuonna 2010 ennusteiden mukaan ylittää tarjontapotentiaalin, on epäselvää, missä määrin turvetta on teknisesti ja kansantaloudellisesti tarkoituksenmukaista korvata puupolttoaineella.[3]

Yhteenvetona Kilpailuvirasto toteaa, etteivät maakaasu, polttoöljy ja kivihiili kuulu samoille relevanteille markkinoille energiaturpeen ja puupolttoaineiden kanssa. Energiaturpeen ja puupolttoaineiden markkinoiden osalta Kilpailuvirasto toteaa, ettei sille ole kyseessä olevan yrityskauppaselvityksen yhteydessä esitetty vakuuttavaa näyttöä tai muuta selvitystä siitä, että puupolttoaineista varsin nopeastikin tulisi turvetta todella korvaava eikä vain täydentävä vaihtoehto. Tähän viittaa edellä todetun ohella myös se, ettei puupolttoaineille ole muodostunut selvästi omaa markkinahintaa, vaan niiden hintareferenssinä käytetään energiaturpeen hintaa. Tämän asian ratkaisemiseksi ei kuitenkaan ole tarpeellista ottaa lopullista kantaa energiaturpeen ja puupolttoaineiden markkinoiden määrittelyyn, koska keskittymän asema olisi vahvempi yhdistetyillä energiaturpeen ja puupolttoaineiden markkinoilla kuin kapeammilla puupolttoaineiden markkinoilla johtuen siitä, että Vapo hallitsee ylivoimaisesti energiaturvemarkkinoita.

Relevantit maantieteelliset markkinat

Ilmoittajat ovat Euroopan komissiolle jättämässään yrityskauppailmoituksessa katsonut, että sähkön tuotantoon käytettävien puupolttoaineiden ja niiden kanssa kilpailevien hyödykkeiden maantieteelliset markkinat ovat valtakunnalliset tai hiilen ja sähkön tuonnin vuoksi mahdollisesti osin jopa kansainväliset. Sen sijaan lämmön tuotantoon ja teollisuuden omaan energian tuotantoon toimitettavan puupolttoaineen osalta tilanne on ilmoittajien mukaan toinen kuin sähkön tuotantoon tarkoitetun puupolttoaineen kohdalla, koska lämpöä ei teknisesti voida siirtää sähkön tavoin pitkiä matkoja. Tämän vuoksi lämpöä on tuotettava paikallisesti niillä polttoaineilla, jotka kyseisellä paikalla ovat käytettävissä, ja siksi esimerkiksi kaukolämpövoimalaitos tuottaa lämpöä aina vain rajalliselle maantieteelliselle alueelle. Siten ilmoittajat katsovat, että lämmön tuotantoon ja teollisuuden omaan energian tuotantoon tarkoitetun raaka-aineen maantieteelliset markkinat on selvitettävä laitoskohtaisesti.

Ilmoittajien täsmällisemmän perustelun mukaan puupolttoaineen kuljetus on pellettejä lukuun ottamatta kallista suhteessa sen kuutio- tai tonnihintaan kuljetuskustannusten muodostaessa useasti jopa 50 % polttoaineen kokonaishinnasta. Ilmoittajien mukaan kuljetuskustannusten osuus kuitenkin vaihtelee merkittävästi tapauksesta riippuen: esimerkiksi metsähakkeen kannattava kuljetussäde on arviolta 40–80 kilometriä ja purun ja kuoren taas alle 100 kilometriä. Ilmoittajien mukaan puupolttoaineiden kanssa kilpailevia polttoaineita, turvetta lukuun ottamatta, voidaan niiden korkeamman energiatiheyden ansiosta kuljettaa huomattavasti pidempiä matkoja. Energiaturpeen keskimääräinen kuljetusmatka on ilmoittajien esittämän arvion mukaan noin 80 kilometriä ja maksimissaankin noin 150 kilometriä.

Kilpailuvirasto on siirtopyynnössään esittänyt alustavana arvionaan, että energiaturpeen ja puupolttoaineiden markkinat ovat todennäköisesti kansalliset, koska kyseisille markkinoille kuuluvilla tuotteilla ei juurikaan, pellettejä lukuun ottamatta, käydä kauppaa maan rajojen yli taloudellisen kuljetusmatkan vaihdellessa tuotteesta riippuen 20–200 kilometriin. Toisaalta viraston esittämän alustavan arvion mukaan markkinoita ei voida määritellä paikallisiksi, koska energialaitosten hankinta-alueet ja vastaavasti tuotantolaitosten markkinointialueet ovat osin päällekkäiset, jolloin eri hankinta-alueiden hinnat vaikuttavat toisiinsa. Osapuolet ovat myös tarkastelussaan sivuuttaneet energiaturpeen maantieteellisten lähimarkkinavaikutusten tarkastelun kokonaan.

Myös relevanttien maantieteellisten markkinoiden määrittelyn lähtökohtana Kilpailuvirasto pitää puupolttoaineiden edellä selvitetyn täydentävän roolin johdosta energiaturpeen maantieteellisiä markkinoita. Puupolttoaineiden tavoin myös energiaturpeen kuljettaminen on kallista suhteessa sen kuutio- tai tonnihintaan. Kuljetuskustannukset muodostavat normaalisti 20–30 % turpeen kokonaishinnasta. Turpeen keskimääräinen kuljetusmatka on myös Kilpailuviraston saamien tietojen mukaan vajaat 100 kilometriä, ja turvetta kuljetetaan harvoin yli 150 kilometrin matkoja ilman paluukuljetuksia.

Kilpailuvirasto kuitenkin korostaa, että sen selvitysten mukaan kannattavaan kuljetusmatkaan vaikuttavat merkittävästi esimerkiksi kuljetuskustannuksissa ja eri alueiden välisissä turpeen hintasuhteissa tapahtuvat muutokset, ja joillakin alueilla turpeen kuljetusmatkat ovat huomattavasti ylittäneet mainitun 150 km:n etäisyyden. Erityisesti on otettava huomioon, että kuljetukset huomattavasti jopa 300 km:n päähän olisivat myös vallitsevalla hintatasolla mahdollisia, mikäli turpeen kuljettajalla olisi riittävät mahdollisuudet paluukuljetuksiin. Kilpailuviraston arvion mukaan nämä mahdollisuudet lisääntyisivät aluekohtaisesti, mahdollisesti selvästikin, kahden suurimman markkinatoimijan yhdistyessä. Siten Kilpailuviraston arvion mukaan puupolttoaineen tai energiaturpeen markkinoita ei voida määritellä laitoskohtaisiksi tai alueellisiksi.

Lisäksi on otettava huomioon, että yhden turvesuon tai puupolttoainelähteen toimitusalueella on yleensä useampia energialaitoksia ja päin vastoin. Vierekkäiset laitoskohtaiset turpeen tai puupolttoaineiden hankinta-alueet ovat siten osin päällekkäiset, jolloin polttoaineyrittäjä voi yleensä valita ainakin vierekkäisten laitosten ostotarjouksista edullisimman. Näin ollen näiden kahden vierekkäisen laitoksen hankinta-alueen turpeen tai puupolttoaineen hinnat vaikuttavat toisiinsa. Tämä hintasignaali välittyy näiltä kahdelta hankinta-alueelta kaikkien niiden laitosten hankinta-alueille, jotka leikkaavat kahden ensin mainitun laitoksen hankinta-alueita. Koska turpeen tai puupolttoaineen ominaisuudet tai muut tekniset tekijät eivät merkittävästi rajoita sen potentiaalista kuljetusetäisyyttä, ainoa turpeen kuljetusmatkaa rajoittava tekijä ovat kuljetuskustannukset. Erityisesti suhteellisen runsaiden vastakuljetusmahdollisuuksien tilanteissa huomattavan kaukanakin olevan potentiaalisen turpeen tai osin mahdollisesti myös puupolttoaineen toimittajan hinnoittelu vaikuttaisi näin ollen suoraan turpeen ja tulevaisuudessa ehkä myös puupolttoaineiden hintatasoon, mikäli hinnat maan eri osissa jostain syystä poikkeaisivat merkittävästi toisistaan.[4]

Euroopan komissio on siirtopäätöksessään todennut omissa tutkimuksissaan havaitun joitakin merkkejä puupolttoainemarkkinoiden alueellisuudesta, mutta se on jättänyt markkinamäärittelyn avoimeksi jatkaen, että tehokas kilpailu uhkaa merkittävästi estyä käytettävästä markkinamäärittelystä riippumatta. Kilpailuviraston näkemyksen mukaan maantieteellisiä markkinoita tarkasteltaessa on kuitenkin otettava huomioon, että vaikka Vapo ja muut turvetuottajat toimittavat turpeen pääosin lähelle tuotantosoitaan, Vapo toimii energiaturvemarkkinoilla valtakunnallisesti. Vapo omistaa soita ympäri maata ja sen käyttämässä hinnoittelussa ja muussa toiminnassa on kysymys Vapon valtakunnallisesti noudattamista toimintaperiaatteista. Lisäksi Vapon rakentama logistinen järjestelmä erilaisine vastakuljetusjärjestelyineen mahdollistaa tarvittaessa selvästi yli 150 kilometrin kuljetusmatkat. Sama koskee Metsäliittoa ja Biowattia: niiden puunhankinta ja liiketoiminta kattaa koko maan.

Yhteenvetona Kilpailuvirasto toteaa, etteivät maantieteelliset markkinat ole ainakaan pelkästään laitoskohtaiset, vaan selvästi laajemmat ja energiaturpeen osalta valtakunnalliset. Kilpailuvirasto katsoo komission tavoin, ettei maantieteellisten markkinoiden täsmällinen määritteleminen ole välttämätöntä, koska yrityskauppa aiheuttaa kilpailuongelmia Suomen markkinoilla tai useilla niiden olennaisilla osilla määrittelystä riippumatta.

Yrityskaupan osapuolten markkina-asema

Osapuolet ovat Euroopan komissiolle tekemässään yrityskauppailmoituksessa määritelleet energiaturpeen markkinoiden kooksi [noin 20] TWh ja Vapon markkinaosuudeksi näillä markkinoilla noin [70–90] %. Samassa yhteydessä osapuolet ovat määritelleet kiinteiden puupolttoainemarkkinoiden kooksi [30–35] TWh. Vapon markkinaosuudeksi näillä markkinoilla ilmoittajat ovat arvioineet noin [1–10] % ja Metsäliiton osuudeksi noin [10–20] %. Yhdistetyillä energiaturpeen ja puupolttoaineiden markkinoilla yrityskaupan osapuolten yhteenlaskettu markkinaosuus on ilmoittajien mukaan noin [30–50] %. Ilmoittajien mukaan yrityskaupan seurauksena ei siten synny tai vahvistu määräävää markkina-asemaa tällä tavoin määritellyillä markkinoilla Suomessa.

Ilmoittajat ovat kuitenkin viitanneet edellä esitettyyn laajempaan markkinamäärittelynäkemykseensä, jonka mukaan energiaturve ja puupolttoaineet tulee lukea samoille markkinoille muiden polttoaineiden ja tuontisähkön kanssa. Tämän laajan näkemyksen pohjalta ilmoittajat ovat tarkastelleet osapuolten markkina-asemaa kolmilla eri markkinoilla: 1) Sähkön tuotannon raaka-aineiden markkinoilla energiaturpeen ja puupolttoaineiden osuus sähkön kokonaishankinnasta on enintään 18 % ja osapuolten yhteenlaskettu markkinaosuus jää siten vähäiseksi näillä valtakunnallisilla hyödykemarkkinoilla. 2) Lämmön tuotannon raaka-aineiden laitoskohtaisesti alueellisilla markkinoilla osapuolten markkinaosuus vaihtelee 0–100 prosentin välillä. 3) Samoin osapuolten osuudet sekä teollisuusvoimalaitosten turve- ja puupolttoainetoimituksista teollisuuden oman energian tuotannon raaka-aineiden markkinoilla vaihtelevat ilmoittajien mukaan laitoksittain ja suhdannetilanteittain.

Euroopan komissio ei kuitenkaan omien selvitystensä perusteella voinut hyväksyä tätä näkemystä markkinoiden määrittelystä ja osapuolten markkina-asemasta. Osapuolet määrittelivät aluksi yrityskauppailmoitusluonnoksessaan puupolttoaineiden markkinat noin [4–7] TWh:n suuruisiksi ja osapuolten yhteenlasketuksi markkinaosuudeksi, sisäinen käyttö pois lukien, noin [50–70] %. Sen sijaan komissiolle esitetyn sitoumustarjouksen yhteydessä osapuolet arvioivat puupolttoaineiden markkinat noin [5–8] TWh:n suuruisiksi. Tähän lukuun ei ole laskettu mukaan teollisuuden sisäistä käyttöä eikä polttopuuta. Näillä markkinoilla ilmoittajat arvioivat Metsäliiton markkinaosuudeksi noin [30–40] % ja Vapon osuudeksi noin [20–30] %.

Ilmoittajat ovat toistaneet Kilpailuvirastolle käsityksensä siitä, että sekä komission että Kilpailuviraston alustavassa arviossa esitetty markkinamäärittely on virheellinen ja liian suppea. Lisäksi ilmoittajat ovat 1.3.2001 järjestetyn neuvottelun yhteydessä toimittaneet Kilpailuvirastolle uusia laskelmia puupolttoaineiden markkinoiden koosta ja osapuolten markkinaosuudesta näillä markkinoilla. Näissä laskelmissa on tarkasteltu puupolttoainemarkkinoiden kehitystä vuoteen 2004 saakka ja niissä on otettu huomioon teollisuuden vastapainelaitosten kaupallista käyttöä koskevat täsmennetyt luvut, tämän käytön ulkoistamissuuntauksesta aiheutuva kasvutrendi sekä jo päätettyjen uusien puupolttoainetta käyttävien laitosten kulutus. Nämä seikat huomioon ottaen ilmoittajat arvioivat kiinteiden puupolttoaineiden markkinoiden kooksi jo nyt noin 11,3 TWh ja vuonna 2004 noin 15,6 TWh. Tällöin osapuolten markkinaosuudet olisivat [ ] edellä esitetystä.

Kilpailuvirasto katsoo, ettei sille ole esitetty täsmällistä tietoa edellä mainittujen lukujen laskentaperusteista tai vakuuttavaa näyttöä näin voimakkaasta ulkoistamiskehityksestä tai etenkään sen vaikutuksesta keskittymän tosiasialliseen markkina-asemaan. Edelleen Kilpailuvirasto katsoo, että [5–8] TWh:n suuruisten kokonaismarkkinoiden perusteella lasketut markkinaosuudet vastaavat paremmin sekä komissiolle vastanneiden että Kilpailuviraston erikseen kuulemien markkinaosapuolten ja asiantuntijoiden näkemyksiä yrityskaupan osapuolten markkina-asemasta kiinteiden puupolttoaineiden markkinoilla. Markkinoiden määrittelyä koskevassa osuudessa esitettyihin näkökohtiin viitaten Kilpailuvirasto korostaa lisäksi, että yrityskaupan kilpailuvaikutusten kokonaisarvioinnin kannalta olennaista on tarkastella osapuolten markkina-asemaa sekä puupolttoaineiden että energiaturpeen markkinoiden näkökulmasta.

Energiaturpeen kulutus on 1990-luvulla vaihdellut 15–24 TWh:n välillä, mikä vastaa 5–7 % energian kokonaiskulutuksesta Suomessa. Pääosa energiaturpeesta käytetään kaupunkien ja teollisuuden energiatarpeisiin. Turve on pääpolttoaineena erityisesti Sisä- ja Pohjois-Suomen sekä joidenkin länsirannikon kaupunkien lämmön- ja voimantuotannossa. Suomessa on nykyisin noin 100 turvetta käyttävää laitosta. Näistä valtaosa on lämpö- tai lämpövoimalaitoksia. Turvetta käytetään myös teollisuuden monipolttoainekattiloissa. Turpeen käyttö on kuitenkin määrällisesti selvästi keskittynyt suuriin kohteisiin, ja esimerkiksi vuonna 1997 kaksikymmentä suurinta laitosta käytti 83 % kaikesta polttoturpeesta.

Vapo on ylivoimaisesti suurin kotimainen energiaturvetta tuottava ja tarjoava elinkeinonharjoittaja. Vapon markkinaosuus on 1990-luvulla vaihdellut [70–90] prosentin välillä. Sen markkinaosuus valtakunnallisilla energiaturvemarkkinoilla on moninkertainen verrattuna muihin tuottajiin. Toiseksi suurimman energiaturpeen tuottajan Turveruukki Oy:n markkinaosuus on alle [10] %. Vapon ja Turveruukki Oy:n lisäksi energiaturvemarkkinoilla toimii joidenkin suurkäyttäjien turvetta näiden omiin tarpeisiin tuottavia hankintaorganisaatioita sekä suuri joukko markkinaosuuksiltaan vaatimattomia pienturvetuottajia.

Energiaturpeen tuotantoon soveltuvien soiden hallinta ratkaisee viime kädessä sen, kuinka suuriin markkinaosuuksiin turvetuottajan on ylipäätään mahdollista päästä. Kannattavaan turvetuotantoon tarvitaan laajoja yhtenäisiä suoalueita, joiden hankkiminen on usein vaikeaa muun muassa soiden suojelusta tai niiden omistuksen hajaantumisesta johtuen. Vapon markkina-asemaa vahvistaakin merkittävästi se, että sen hallinnassa oleva energiaturvesoiden pinta-ala on [70–90] % energiaturvetuottajien hallussa olevien soiden kokonaispinta-alasta. Myös Vapon muut taloudelliset voimavarat ja tuotantokapasiteetti ovat merkittävästi suuremmat kuin yhdenkään muun alan toimijan.

Vapo solmii usein pitkiä, [5–10] vuoden pituisia toimitussopimuksia. Koska pienturvetuottajat pystyvät ainoastaan osatoimituksiin, ne pääsevät tekemään tarjouksia ainoastaan perussopimusten ulkopuolisista täydentävistä toimituksista. Näiden täydentävien toimitusten kohdalla pienturvetuottajat joutuvat kilpailemaan Vapon pääosin muuttuvia kustannuksia sisältävää marginaalihintaa vastaan, kun taas pienturvetuottajien täytyy sisällyttää tarjoukseensa kokonaisuudessaan muun muassa suonhankinnasta ja -kunnostuksesta aiheutuvat kiinteät kustannuksensa. Siten Vapon soveltama hinnoittelumalli on estänyt potentiaalisten kilpailijoiden markkinoille pääsyä. Kilpailuvirasto (Dno 267/61/94, 5.9.2000) katsonut, että Vapolla on määräävä markkina-asema energiaturvemarkkinoilla ja että se on syyllistynyt määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön.

Ainoa polttoainemuoto, jolla ilman huomattavia lisäinvestointeja voidaan kohtuullisesti korvata energiaturvetta, on puupolttoaine. Tämän mahdollisuuden käyttöä on kuitenkin asiakkaiden näkökulmasta rajoittanut puupolttoaineen heikko ja epävarma saatavuus. Suomessa tuotettiin erilaisia puupolttoaineita kuten kuorta, purua, teollisuushaketta ja metsähaketta vuonna 1997 yhteensä noin 21 TWh. Tästä energiantuotantoon käytettiin noin 18 500 GWh. Tästä polttoainemäärästä oli kuoren osuus 61 %, purun 31 %, teollisuushakkeen 5 % ja metsähakkeen 3 %. Kaupallisten puupolttoainemarkkinoiden koko onkin huomattavasti edellä mainittua pienempi, noin [5–8] TWh.[5]

Yleisen käsityksen mukaan esimerkiksi verotuksellisin keinoin tuetut puupolttoaineiden markkinat kuitenkin kasvavat erittäin voimakkaasti lähivuosina. Arvioiden mukaan Suomeen rakennetaan vuoteen 2010 mennessä yli 100 uutta puuta käyttävää laitosta, joista osassa puu on pääpolttoaine, kun taas osassa puu on sivupolttoaine pääpolttoaineen ollessa tavallisesti turve. Näistä noin 10 on jo päätetty rakentaa. Teollisuuden sivutuotteina syntyvien puupolttoaineiden kulutus ei olennaisesti lisäänny. Siten suurin osa lisääntyvästä puuenergiantarpeesta arvioidaan katettavan metsähakkeella, jonka käytön ennustetaan lisääntyvän lähes 8 TWh:lla. Tällöin puupolttoaineiden kokonaiskäyttö vuonna 2010 olisi arvioiden mukaan runsaat 28 TWh, joka jakautuisi siten, että kuoren osuus olisi noin 43 %, purun 23 %, teollisuushakkeen 5 % ja metsähakkeen noin 30 %. Tässä tilanteessa kaupalliset puupolttoainemarkkinat olisivat kaksinkertaistuneet runsaaseen 10 TWh. Tekninen käyttöpotentiaali mahdollistaisi selvästi arvioitua suuremman kiinteän puupolttoaineen käytön, jos turvetta korvataan puupolttoaineella niin paljon kuin mahdollista. Sen sijaan on epäselvää, missä määrin turvetta on teknisesti ja kansantaloudellisesti tarkoituksenmukaista korvata puupolttoaineella.[6]

Kuitenkin erityisesti lyhyellä aikavälillä teknisesti ja taloudellisesti edullisin ja tarkoituksenmukaisin tapa korvata energiaturvetta on siirtyä käyttämään puupolttoaineita, sillä asiakkaat ovat sekä uponneiden kustannusten että erilaisten sopimusjärjestelyjen kautta usein sidottuja varsin pitkäksi aikaa tiettyyn kattilaratkaisuun. Yrityskaupan vaikutuksesta monet asiakkaat menettävät näin ollen käytännössä ainoan markkinavoiman käyttöä lyhyellä aikavälillä aiemmin rajanneen mahdollisuuden kilpailuttaa edes jossain määrin energiaturpeen ja puupolttoaineiden toimittajia keskenään, koska puupolttoaineissa osapuolten yhteenlaskettu markkinaosuus on osapuolten oman ilmoituksen mukaan [50–60] % ja energiaturpeessa [70–90] %. Tämän lisäksi keskittymällä on vahva asema raakapuun hankinnassa ja sahauksessa, mikä vahvistaa muun muassa konsernien kokonaislogistiikan koordinoimismahdollisuuden kautta sen markkinavoimaa myös puupolttoaineiden markkinoilla.

Lisäksi keskittymän markkina-asemaa vahvistavaa etenkin energiaturpeen, mutta osin myös puupolttoaineiden, markkinoilla käytetty marginaalihinnoittelu yhdistyneenä pitkiin tai vuosittain toistaiseksi jatkuviin toimitussopimuksiin, mikä tarjoaa keskittymälle mahdollisuuden varsin tarkkaan ja suunnitelmallisesti säädellä muille markkinatoimijoille jäävää elintilaa. Kilpailuviraston arvion mukaan otettaessa huomioon keskittymän erittäin korkeat markkinaosuudet, mainitut vertikaaliset vaikutukset, logistisen peiton ylivoimaisuus, Vapon asema energiaturpeen tuottajana ja turvesoiden omistajana sekä Metsäliiton mittavat taloudelliset ja rahoitukselliset voimavarat voidaan todeta, että ainoastaan suurimmilla metsäteollisuus- ja energia-alan konserneilla on riittävät taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset edes periaatteessa nousta uhkaamaan yritysryhmälle muodostuvaa määräävää markkina-asemaa.

Kilpailuvirasto korostaa, että toisin kuin ilmoittajat antavat ymmärtää keskittymän markkina-asema ei materiaalisessa mielessä muutu, vaikka energiaturve ja puupohjaiset polttoaineet katsottaisiin kuuluvan samoille tuotemarkkinoille kuten ilmoittajat ovat esittäneet. Itse asiassa keskittymän asema olisi näin määritellyillä markkinoilla huomattavasti vahvempi kuin kapeammilla puupohjaisten polttoaineiden markkinoilla, koska Vapo hallitsee ylivoimaisesti energiaturvemarkkinoita. Vapon määräävä markkina-asema vahvistuu kaupan seurauksena turveliiketoiminnassa, koska merkittävä osa täydentävistä puupolttoaineista on jo Metsäliiton valvonnassa. Myös Euroopan komissio on omien selvitystensä perusteella siirtopäätöksessään todennut yrityskaupasta aiheutuvan kielteisiä kilpailuvaikutuksia käytettävästä markkinamäärittelystä riippumatta.

Potentiaalinen kilpailu, alalle pääsy ja tehokkuusedut

Yrityskaupan osapuolet ovat sekä komissiolle toimittamassaan yrityskauppailmoituksessa että Kilpailuvirastossa järjestettyjen neuvottelujen yhteydessä antaneet ymmärtää, ettei keskittymän markkina-asema tosiasiallisesti ole niin vahva kuin viranomaiset arvioivat. Edellä todetun lisäksi osapuolet ovat perustelleet, että alalle tulo on helppoa. Osapuolet ovat viitanneet siihen, että erityisesti suurilla metsäyhtiöillä StoraEnso Oyj:llä ja UPM-Kymmene Oyj:llä on halutessaan kaikki tarvittavat taloudelliset ja tekniset edellytykset laajentaa toimintaansa puupolttoainemarkkinoille. Nykyisin StoraEnso toimittaa ainoastaan sen sahaustoiminnassa syntyviä puutähteitä, mutta se ei toimi metsähakemarkkinoilla. Sen sijaan UMP-Kymmene toimii myös metsähakemarkkinoilla, joilla siitä on varsin nopeasti tullut merkittävä uusi toimija tuotteista riippuen [20–30] prosentin markkinaosuuksilla.

Molemmat mainitut yritykset harjoittavat laajamittaista sahaustoimintaa, jonka sivutuotteena syntyy suuret määrät polttoaineeksi käytettävää prosessijätettä. Lisäksi ne omistavat erittäin kattavat puunhankintaorganisaatiot, jotka mahdollistaisivat myös hakkuutähteiden keräämisen hakkuukohteista. Näin ollen osapuolet katsovat, että UPM-Kymmene Oyj:n puupolttoainetoiminnan laajentaminen tai StoraEnson Oyj:n liiketoiminnan laajentaminen metsähakkeisiin ei vaatisi kyseisiltä yhtiöiltä sellaisia investointeja, jotka muodostuisivat esteeksi markkinoille tulemiselle tai toiminnan laajentamiselle. Edelleen osapuolet tähdentävät, että potentiaalisia markkinoille tulijoita ovat kaikki muutkin sahat, joilla on jalostustoiminnan lisäksi omaa puunhankintaa. Tämän lisäksi markkinoilla operoi jo nyt yli 80 paikallista lähinnä hakkuutähteitä hyödyntävää puupolttoainealan pienyritystä tai -yrittäjää. Ilmoittajat katsovat, että puupolttoainemarkkinoille tulon kustannukset ovat sivutuotteiden osalta varsin pienet, mutta myöntää laajamittaisen metsähakemarkkinoille tulon edellyttävän jo suurempia investointeja.

Kilpailuviraston arvion mukaan ilmoittajien näkemys alalle tulon esteistä on suppea ja potentiaalisen kilpailun merkitystä on yliarvioitu johtuen lähes yksinomaisesta keskittymisestä pääomavaatimusten tarkasteluun. Ilmoittajat ensinnäkin sivuuttavat täysin turvemarkkinoiden tarkastelun, vaikka nimenomaisesti esittää vastoin Kilpailuviraston aiemmin esittämää kantaa, että energiaturve ja puupolttoaineet kuuluvat samoille markkinoille. Hyödykemarkkinoiden määrittelyä koskevassa osuudessa todettuun viitaten Kilpailuvirasto toteaa, ettei energiaturpeen markkinoiden roolia myöskään alalle pääsyn esteitä koskevan tarkastelun yhteydessä voida sivuuttaa. Tällöin on otettava huomioon se, että Vapon hallinnassa oleva energiaturvesoiden pinta-ala on [70–90] % energiaturvetuottajien hallussa olevien soiden kokonaispinta-alasta ja laajojen uusien suoalueiden hankkiminen on usein erittäin vaikeaa.

Näin ollen keskittymän pääenergialiiketoiminnan eli energiaturpeen markkinoille pääseminen ja ennen kaikkea varteenotettavaksi kilpailijaksi nouseminen on lähes mahdotonta. Tämä heikentää potentiaalisten kilpailijoiden kannustimia tulla myöskään puupolttoaineiden markkinoille, koska niillä ei keskittymän tavoin ole mahdollisuuksia energiaturpeesta saatavaan tulovirtaan tukeutuen tarvittaessa soveltaa aggressiivisia hinnoittelustrategioita tai kompensoida uusiin markkinoihin liittyviä riskejä. Uusien tulokkaiden ottamaa riskiä nostaa erityisesti se, että puupolttoaineiden hintareferenssinä käytetään juuri energiaturpeen hintaa, jolloin markkinamekanismin toimivuuden kannalta keskeinen markkinasignaalien välittyminen hintainformaation kautta on puupolttoaineiden osalta olennaisesti estynyt. Toisaalta jos puupolttoaineena käytettäville raaka-aineille tulevaisuudessa kehittyisi esimerkiksi metsänomistajien vaatimuksesta ”kantohinta”, tästä saattaisi muodostua vakava kannattavuusuhka erityisesti epäoptimaalisen kustannusrakenteen omaaville pienille ja keskisuurille toimijoille. Tämä nostaa sekä näiden kohtaamaa riskiä että alalle tulon kynnystä.

Merkittäviin alalle tulon esteisiin on Kilpailuviraston arvion mukaan luettava myös yrityskaupan osapuolten liiketoimintaan liittyvät mittakaavaedut. Osapuolten kuvauksessa täsmällisemmin esitetyllä tavalla Vapo on jopa eurooppalaisen mittapuun mukaan suuri toimija energiaturpeen markkinoilla sekä merkittävä toimija myös puupolttoaineen markkinoilla Suomessa; Metsäliitto taas on useissa maissa toimiva kansainvälinen metsäteollisuuskonserni, jonka puunhankintaorganisaatio on Suomen suurin ja kattavin. Kyseisten organisaatioiden muodostama keskittymän liiketoiminnan mittakaava olisi ilmeisesti niin suuri, että muille markkinatoimijoille jäisi vain hyvin rajoitetusti mahdollisuuksia saavuttaa mittakaavaetuja. Kilpailuviraston arvion mukaan tässä tilanteessa jopa StoraEnson Oyj:n ja UPM-Kymmene Oyj:n liiketaloudelliset kannustimet tulla laajamittaisesti ja ohi oman energiatarpeen turvaamisintressin kilpailemaan näille markkinoille saattaisivat olla heikot.

Kolmas keskeinen alalle pääsyn este liittyy logistiikkaan. Kilpailuviraston sekä komission selvitysten perusteella on käynyt ilmeiseksi, että tärkein energiaturpeen, puupolttoaineiden tai näiden yhdistetyillä markkinoilla menestymisen edellytys on logistinen tehokkuus. Käytännössä tehokkaan logistisen järjestelmän rungon alalla muodostavat muutamat saman taloudellisen kuljetussäteen rajaaman kuljetusympyrän sisään mahtuvat merkittävät raaka-ainelähteet ja suurasiakkaat sekä näihin liittyvät paluukuljetusmahdollisuudet. Erittäin monilla tällaisilla toiminta-alueilla mahdollinen uusi tulokas joutuisi kohtaamaan tilanteen, jossa joko merkittävät raaka-ainelähteet, suurasiakkaat tai molemmat ovat sopimuksellisin, omistuksellisin tai muin järjestelyin käytännössä sitoutuneet yrityskaupan osapuoliin. Pelkästään pienasiakkaiden varaan ei kuitenkaan voi rakentaa logistisesti tehokasta toimintaa.

Siinäkin tapauksessa, että joiltakin alueilta löytyy keskittymästä riippumattomia tai siitä suhteellisen nopeasti irrotettavissa olevia merkittäviä raaka-ainelähteitä tai suurasiakkaita, suhdeverkostoluonteisen logistisesti tehokkaan järjestelmän rakentamisen transaktiokustannukset ovat ainakin alkuvaiheessa huomattavan korkeat. Kilpailuvirasto katsookin, että monien tekijöiden yhteisvaikutuksesta keskittymän muodostuminen nostaisi alalle pääsyn kynnystä ja heikentäisi alalle tulon kannustimia merkittävästi.

Osapuolet ovat kuitenkin komissiolle toimittamassaan yrityskauppailmoituksessa selvittäneet useita tuotannon ja jakelun tehostumiseen sekä teknisen ja taloudellisen kehityksen edistymiseen liittyviä näkökohtia, jotka puoltavat yrityskaupan hyväksymistä osapuolten vahvasta markkina-asemasta huolimatta.

1. Suuremmalla toimittajalla olisi paremmat edellytykset tuottaa ja toimittaa suurempia määriä puupolttoainetta laajemman raaka-aineen hankintaverkoston ansiosta. Ilmoittajien mukaan erityisesti metsähakevolyymien kasvattaminen edellyttäisi suurempia toimittajia, koska etenkin säännöllisistä ja luotettavista polttoainetoimituksista riippuvaiset suurasiakkaat saattavat suhtautua epäröiden pieniin ja vakiintumattomiin toimittajiin.
2. Keskittymä mahdollistaisi aiempaa paremmin sivutuote-erien ohjaamisen kulloisessakin tapauksessa edullisimmalle toimituskohteelle eikä sivutuotteita tarvitsisi enää ajaa toisen toimittajan ohitse omalle asiakkaalle. Lisäksi turpeen ja puun yhteiskäyttö niiden kilpailun sijasta mahdollistaisi lyhyemmät toimitusetäisyydet ja puun käytön suuremman lisäyksen kuin erilliskäyttö. Sen sijaan nykyisellä usean itsenäisen toimijan toimintamallilla esimerkiksi metsähakkeen käytön lisääminen johtaisi väistämättä kuljetusmatkojen pitenemiseen sekä polttoaineiden ristikkäiseen kuljettamiseen ja siten korkeampiin polttoainehintoihin.
3. Kuljetusvolyymien kasvaminen tarjoaisi suuremmat mahdollisuudet hyödyntää menopaluukuljetuksia, jolloin polttoaineen kuljetuskustannukset pienenevät ja yksilölliset asiakastarpeet voidaan paremmin ottaa huomioon. Lisäksi yhteistyön avulla kullekin toiminta-alueelle voidaan valita optimaalinen kalusto, jolloin resursseja vapautuisi muuhun käyttöön.
4. Yhteistyö mahdollistaisi voimalaitoksilla vastaanotto- ja käsittelylaitteiden rakentamisen toimittajan asiakkaan kannalta edulliseksi, minkä ansiosta voitaisiin ottaa käyttöön edullisimmat tuotantomenetelmät. Lisäksi suuren toimittajan kanssa olisi mahdollista sopia pidempiaikaisista polttoainetoimituksista, jolloin asiakas pääsee hyödyntämään laitoksen tarpeet tuntevan polttoainetoimittajan osaamisen kehittymisen toisin kuin nykyisessä hajautuneessa ja jopa vuosittain vaihtelevassa tilanteessa.
5. Lisäksi ilmoittajien mukaan on otettava huomioon se, että biopolttoaineiden käytön edistäminen on katsottu myös EU-tasolla tärkeäksi energiapoliittiseksi tavoitteeksi. Euroopan komission julkaiseman uusiutuvia energialähteitä koskevan valkoisen kirjan mukaan uusiutuvien energialähteiden osuus EU:n bruttoenergian kulutuksesta vuonna 2010 tulisi olla noin 12 %. Tärkeimmäksi yksittäiseksi uusiutuvaksi lisäenergianlähteeksi valkoisessa kirjassa on mainittu biomassa, mukaan lukien polttopuut ja metsäteollisuuden puupitoiset jätteet. Valkoisen kirjan mukaan ympäristöetujen lisäksi uusiutuvien energialähteiden kehittämiseen investoidut aluekehitysvarat voivat osaltaan eri tavoin parantaa elintasoa ja lisätä tuloja epäsuotuisilla, syrjäisillä tai taantuvilla alueilla.[7]

Kilpailuvirasto on yrityskauppavalvontaa koskevassa tiedonannossaan todennut, että määräävän markkina-aseman mahdolliseen syntymiseen tai vahvistumiseen liittyvää riskiä voivat kompensoida yrityskaupalla saavutettavat tuotannolliset ja dynaamiset tehokkuusedut, joita voivat olla esimerkiksi tuotteen laadun paraneminen, tuotannon ja jakelun tehostuminen tai hankintakustannusten alentuminen. Tehokkuusetuihin vetoaminen edellyttää osapuolilta mahdollisimman luotettavaa näyttöä saavutettavista tehokkuuseduista ja siitä, että yrityskauppa on välttämätön niiden toteuttamiseksi. Tehokkuusvaikutuksille annettava painotus riippuu siitä, kuinka merkittäviä ne ovat, miten todennäköisesti ne voidaan saavuttaa ja lisäävätkö ne kilpailua asiakkaiden ja kuluttajien hyödyksi. Erityisesti huomiota kiinnitetään siihen, millä aikavälillä ja miten todennäköisesti tehokkuusedut tultaisiin siirtämään asiakkaille ja kuluttajille.

Yrityskaupan osapuolet antavat ymmärtää, että yritysjärjestely on välttämätön taloudellisesti toimivien puupolttoainemarkkinoiden luomiseksi ja kehittämiseksi. Kilpailuviraston selvityksissä on kuitenkin tullut esiin, että puupolttoainemarkkinoiden kehittämiseksi on jo nyt tehty laajamittaista valtion tukemaa kehitys- ja yhteistyötä. Kilpailuviraston arvion mukaan on vaikea nähdä erityisiä syitä sille, miksi tällainen kehitystyö ei voisi jatkua ja olla tuloksellista myös ilman kyseessä olevaa yritysjärjestelyä. Erityisesti Vapon aikaisemman markkinakäyttäytymisen valossa on erityisen vaikea nähdä sitä, mitkä olisivat ne taloudelliset insentiivit, jotka kannustaisivat näin vahvan keskittymän luomaan ja kehittämään turpeelle ja puupolttoaineelle yhä vahvemmin integroidut markkinat, joille myös muut toimijat voisivat myöhemmin vapaasti tulla kilpailemaan – etenkin, kun osapuolet itse antavat tehokkuusperusteluissaan selkeästi ymmärtää, että nykyinen useiden itsellisten toimijoiden toimintamalli on epätaloudellinen.

Kilpailuviraston arvion mukaan yrityskaupalla epäilemättä saavutettaisiin ainakin joitakin taloudellisia ja tuotannollisia etuja liittyen ennen muuta laajemman hankintaverkoston luomiin logistiikan tehostamismahdollisuuksiin. Kilpailuvirasto ei kuitenkaan ole saanut vakuuttavaa näyttöä saavutettavien tehokkuusetujen lisäyksen mittakaavasta ottaen huomioon sen, että Kilpailuviraston selvityksissä saamien tietojen mukaan sekä Biowatin että Vapon logistiset järjestelmät ovat jo nykyisin suhteellisen tehokkaat. Lisäksi Kilpailuvirasto katsoo, että järjestelyn kautta vähenevän kilpailun takia aiheutuvat haitat ovat huomattavia. Kilpailuviraston arvion mukaan on hyvin epätodennäköistä, että mahdollisesti saavutettavat tehokkuusedut ylittäisivät kilpailun selvästä vähenemisestä aiheutuvat haitat kahden pääkilpailijan yhdistyessä ylivoimaisesti kaikkein suurimmaksi toimijaksi. Kilpailuvirasto pitääkin erittäin epätodennäköisenä, että tällaisessa markkinatilanteessa mahdollisesti saavutettavat tehokkuusedut ainakaan merkittävässä määrin siirtyisivät asiakkaiden ja kuluttajien hyödyksi.

Johtopäätös

Kilpailuviraston selvitysten mukaan yrityskaupan osapuolet saavuttavat huomattavan korkean markkinaosuuden energiaturpeen, puupolttoaineiden tai yhdistetyillä energiaturpeen ja puupolttoaineiden markkinoilla Suomessa. Näillä markkinoilla yrityskaupan osapuolten huomattavan korkea markkinaosuus yhdistyy muihin markkinavoimaa tuottaviin tekijöihin kuten laajamittaisen turvesoiden omistuksen tuottamiin absoluuttisiin kustannusetuihin, laajojen horisontaalisten ja vertikaalisten kytkentöjen tuottamiin ylivoimaisiin logistiikkaetuihin sekä taloudelliseen asemaan, tuotantokapasiteettiin ja rahoituspohjaan liittyviin kilpailuetuihin. Erittäin voimakkaan keskittymän muodostuminen kyseisille markkinoille lisää olennaisesti muiden toimijoiden kohtaamaa riskiä, heikentää taloudellisesti kannattavan yksikkökoon saavuttamismahdollisuuksia ja heikentää alalle tulon kannustimia siten, ettei edes potentiaalinen kilpailu voi riittävästi rajoittaa mahdollisuutta käyttää muodostuvaa markkinavoimaa. Siten yrityskaupan kautta tavoiteltavien ja mahdollisesti realisoituvien tehokkuusetujen siirtyminen asiakkaiden ja kuluttajien hyödyksi on erittäin epätodennäköistä. Näin ollen Kilpailuvirasto katsoo, että yrityskauppa johtaa kilpailua merkittävästi estävän määräävän markkina-aseman syntymiseen energiaturpeen, puupolttoaineiden tai yhdistetyillä energiaturpeen ja puupolttoaineiden markkinoilla Suomessa.

Sitoumukset

Yrityskaupasta aiheutuvat kilpailuongelmat voidaan usein poistaa yrityskaupan toteuttamisen edellytykseksi asetettavilla ehdoilla. Tässä tarkoituksessa Metsäliitto ja Vapo ovat toimittaneet jo 22.1.2001 Euroopan komissiolle alustavan luonnoksen kaupan ehdoiksi asetettavista sitoumuksista. Komissio kuitenkin arvioi sitoumukset riittämättömiksi. Siirtopäätöksen jälkeen osapuolet ovat 28.2.2001 toimittaneet Kilpailuvirastolle täydennetyn luonnoksen kaupan ehdoiksi asetettavista sitoumuksista. Sitoumuksia on käsitelty Kilpailuvirastossa pidetyssä neuvottelussa 1.3.2001. Neuvottelujen perusteella osapuolet ovat 7.3.2001 toimittaneet kirjallisesti Kilpailuvirastolle lopullisen ehdotuksensa sitoumuksiksi. Nämä sitoumukset koostuvat seuraavasta kokonaisuudesta:

”Esitys yrityskaupan ehdoiksi

1. Suomen valtio (KTM) sitoutuu siihen, että sen kokonaan omistama Vapo luopuu jäljempänä määritellyin ehdoin ja rajoituksin Vapo-konsernin ja Metsäliiton ulkopuolisista puupolttoainetoimituksista Suomessa sekä konsernin ulkopuolisista puupolttoraaka-ainehankinnoista, ja myy tämän liiketoiminnan Ostajalle.

Vaposta luovutettava liiketoiminta muodostuu seuraavista osista:

(i) Liitteessä 1 mainitut puupolttoaineiden toimitussopimukset Vapo-konserniin tai Metsäliittoon kuulumattomien asiakkaiden kanssa. Nämä muodostavat määrällisesti (TWh) [lähes kaiken] Vapon konsernin ulkopuolisista puupolttoainetoimituksista;

(ii) Puupolttoraaka-aineiden hankintasopimukset, joilla hankitaan raaka-ainetta Vapo-konsernin (i) kohdassa tarkoitettuja irrotettavia ulkopuolisia puupolttoaineiden toimituksia varten. Erittely liitteenä 2.

(iii) Edellä kohdissa 1.(i)–(ii) määriteltyyn Vaposta irrotettavaan liiketoimintaan liittyvä henkilökunta. Erittely liitteenä 3.

(iv) Edellä kohdissa 1.(i)–(ii) määriteltyyn Vaposta irrotettavaan liiketoimintaan liittyvä käyttöomaisuus ja puupolttoainevarastot. Erittely liitteenä 4.

(v) Vaposta luovutettavan kokonaisuuden vuotuinen liikevaihto on noin [40–60] Mmk ([6–10] miljoonaa euroa), ja siihen sisältyvien puupolttoaineiden toimitusten määrä on noin [1200–2200] GWh vuodessa.

(vi) Jos sitoumusesityksen liitteenä olevat Vapon toimitus- ja hankintasopimukset (liite 1 ja 2) eivät Vapon tai Metsäliiton toiminnasta riippumattomista syistä siirry Ostajalle, Osapuolet sitoutuvat täydentäviin toimitussopimusten luovutuksiin siten, että Vapolta ja Metsäliitolta Ostajalle siirtyvien puupolttoaineiden toimitusten määrä on joka tapauksessa vähintään [1200–1900] GWh vuodessa.

2. Metsäliitto sitoutuu siihen, että sen tytäryhtiö Biowatti luopuu jäljempänä määritellyin ehdoin ja rajoituksin osasta puupolttoaineiden toimitussopimuksista Metsäliittoon tai Vapo-konserniin kuulumattomien asiakkaiden kanssa sekä osasta konsernin ulkopuolisista puupolttoraaka-ainehankintasopimuksista, ja myy tämän ulkoisen puupolttoaineliiketoiminnan Ostajalle.

Biowatista luovutettava liiketoiminta muodostuu seuraavista osista:

(i) Biowatti luopuu osasta niistä Metsäliiton ulkopuolisten asiakkaiden kanssa solmituista puupolttoaineiden toimitussopimuksista Suomessa, jotka perustuvat Metsäliiton ulkopuolisen toimittajan raaka-aineisiin (osa ns. ulkoinen-ulkoinen liiketoiminnasta) siten, että näiden sopimusten perusteella toimitettavan puupolttoaineen vuotuinen liikevaihto on noin [20–30] Mmk, ([3–5] miljoonaa euroa) ja määrä on noin [500–1000] GWh vuodessa. Erittely liitteenä 5.

(ii) Biowatti luopuu osasta puupolttoraaka-aineiden hankintasopimuksia, joilla hankitaan raaka-ainetta Metsäliiton ulkopuolelta Metsäliiton ulkopuolisia puupolttoainetoimituksia varten. Erittely liitteenä 6.

(iii) Biowatti luopuu osasta ulkoiseen puupolttoaineliiketoimintaan liittyvistä kuljetussopimuksista. Erittely liitteenä 7.

(iv) Jos sitoumusluonnoksen liitteenä olevat Biowatin toimitus- ja hankintasopimukset (liitteet 5 ja 6) eivät Vapon tai Metsäliiton toiminnasta riippumattomista syistä siirry Ostajalle, Osapuolet sitoutuvat täydentäviin toimitussopimusten luovutuksiin siten, että Vapolta ja Metsäliitolta Ostajalle siirtyvien puupolttoaineiden sopimusten määrä on joka tapauksessa vähintään [1200–1900] GWh vuodessa.

3. Vaposta ja Biowatista erotettavista liiketoiminnoista muodostuu ostajalle myytävä ”Divestointipaketti” (jäljempänä Divestointipaketti).

4. Lisäksi Osapuolet sitoutuvat siihen, että tarvittaessa Vapo ja Metsäliitto toimivat [ ] ajan Divestointipaketin myynnistä ostajan täydentävänä puupolttoainetoimittajana niille asiakkaille, joiden puupolttoainetoimittajana on ennen sitoumusjärjestelyä ollut Metsäliitto tai Vapo. Metsäliitto ja Vapo toimivat täydentävinä puupolttoainetoimittajina kuitenkin vain sillä edellytyksellä, että järjestelyn jälkeen Metsäliiton ja Vapon haltuun jäävät puupolttoaineiden raaka-ainelähteet tähän riittävät. Metsäliitto ja Vapo sitoutuvat edellä mainituilla ehdoilla myymään puupolttoaineen tasapuolisin ja syrjimättömin hinnoin.

5. Osapuolet sitoutuvat siihen, että niin halutessaan Vapolle ja Metsäliitolle edellä kuvatun divestoinnin jälkeen jäävät puupolttoaineasiakkaat voivat päättää toimitussopimuksen [ ] kuluttua sopimuksen mukaisten puupolttoainetoimitusten alkamisesta.

6. Osapuolet sitoutuvat siihen, että Vapo ja Metsäliitto eivät keinotekoisesti sido metsätähdehakkeen ja raakapuun hankintoja toisiinsa. Metsätähdehakkeen ja raakapuun myyjille annetaan näin mahdollisuus tarjota näitä molempia hyödykkeitä Vapolle ja Metsäliitolle myös erikseen ja eri hinnasta.

7. Osapuolet sitoutuvat siihen, että Vapo ja Metsäliitto eivät keinotekoisesti sido puun myyntiä ja sahojen sivutuoteostoja toisiinsa. Sahoille annetaan näin mahdollisuus ostaa puuta ja myydä sivutuotteita myös erikseen ja eri hinnasta.

8. Osapuolet sitoutuvat siihen, että Vapo ja Metsäliitto eivät keinotekoisesti sido turpeen ja puupolttoaineiden myyntiä toisiinsa. Turpeen ja puupolttoaineiden ostajille annetaan näin mahdollisuus ostaa näitä molempia hyödykkeitä Vapolta ja Metsäliitolta myös erikseen ja eri hinnasta.

9. Osapuolet sitoutuvat siihen, että Vapo ja Metsäliitto eivät tee StoraEnso Oyj:n tai UPM-Kymmene Oyj:n kanssa konsernitasoista tai muutoin laajaa yhteistyötä metsätähdehakkeen hankinnassa sillä rajauksella, että tämä sitoumus ei koske näiden yhtiöiden yhteistyötä metsätähdehakkeen hankkimiseksi Vapon tai Metsäliiton konserniyhtiöiden tai yhteisyritysten puupolttoainetarpeisiin. Metsäliitto ja Vapo voivat myös jatkaa kuljetuskustannusten vähentämiseksi puupolttoaineiden vaihtoja StoraEnso Oyj:n ja UPM-Kymmene Oyj:n kanssa.

10. Edellä kohdissa 5, 6, 7, 8 ja 9 annettuja kilpailukäyttäytymiseen liittyviä sitoumuksia Osapuolet sitoutuvat noudattamaan viimeistään siitä lukien, kun Kilpailuviraston päätös tästä yrityskaupasta on tullut lainvoimaiseksi.

11. Sitoumusten seurauksena Vapo luopuu kohdassa 1 määritellyssä laajuudessa kaupallisesta konserninsa ulkopuolisesta puupolttoaineliiketoiminnasta, joka on määrällisesti noin [1–2] TWh/a. Vapolle jäljelle jäävien sopimusten perusteella konsernin ulkopuolelle toimitettava puupolttoaineiden määrä Suomessa on [alle 0,3] TWh/a.

12. Vastaavasti Metsäliitto luopuu osasta toimitus- ja raaka-ainehankintasopimuksiansa siten, että Metsäliitolle (Biowatille) jäljelle jäävien toimitusten perusteella konsernin ulkopuolelle Suomessa toimitettava puupolttoaineen määrä on vuoden 2000 sopimusten perusteella noin [1–2] TWh.

13. Osapuolet ovat komissiolle tekemässään yrityskauppailmoituksessa määritelleet kiinteiden puupolttoainemarkkinoiden kooksi noin [30–35] TWh/a ja Vapon markkinaosuudeksi noin [1–10] % ja Metsäliiton noin [10–20] %. Yrityskaupan seurauksena ei siis synny tai vahvistu määräävää markkina-asemaa. Komission pyynnöstä sille esitetyssä sitoumustarjouksessa markkinoiden koko vuonna 2000 kuitenkin määriteltiin suppeammaksi eli noin [5–8] TWh/a:n suuruisiksi. Tähän lukuun ei ole komission pyynnöstä laskettu mukaan teollisuuden sisäisen käytön eikä polttopuun osuutta. Näillä markkinoilla Metsäliiton markkinaosuudeksi muodostui vuonna 2000 noin [30–40] % ja Vapon [15–25] % (”kaupalliset markkinat”).

14. Edellä määriteltyjen myyntisopimusten luovuttamisen jälkeen Metsäliiton markkinaosuus puupolttoaineiden kaupallisilla markkinoilla laskee vuoden 2000 sopimusten perusteella noin [30–40] %:sta [20–30] %:iin ja Vapon markkinaosuus kaupallisilla markkinoilla laskee [alle 3] %:iin. Keskittymän yhteinen markkinaosuus kaupallisilla puupolttoainemarkkinoilla olisi siten vuoden 2000 toimitusten perusteella noin [20–30] %. Jos kaikki toimitussopimukset eivät osapuolten toiminnasta riippumattomista syistä siirry Ostajalle, keskittymän markkinaosuus on kohdassa 1 (vi) ja 2 (iv) selvitettyjen lisäluovutusten seurauksena joka tapauksessa vuoden 2000 sopimusten perusteella korkeintaan noin [20–30] %. (Liitteenä 8 taulukot, joista käy ilmi sitoumusten vaikutus osapuolten markkinaosuuksiin.)

15. Ostajalle myytävään Divestointipakettiin sisältyvän liiketoiminnan markkinaosuudeksi muodostuisi vuoden 2000 sopimusten perusteella noin [30–40] %. Jos kaikki liitteenä olevat toimitussopimukset eivät siirry Ostajalle, Ostajan markkinaosuus on lisäluovutusten seurauksena vuoden 2000 sopimusten perusteella joka tapauksessa vähintään [20–30] %.

16. Osapuolet ovat divestointien lisäksi sitoutuneet kohdissa 4, 5, 6, 7 ja 8 määriteltyihin täydentäviin ehtoihin, joilla helpotetaan ostajan tuloa puupolttoainemarkkinoille. Täten sitoumuksilla poistetaan Kilpailuviraston epäilyt siitä, että ehdotettu yrityskauppa voisi aiheuttaa kilpailuongelmia joko puupolttoaineiden markkinoilla, turpeen markkinoilla tai yhdistetyillä puupolttoaineen ja turpeen markkinoilla.

Divestointipaketin myynnissä noudatettavat ehdot

Divestointipaketin kilpailukyvyn säilyttäminen

17. Osapuolet sitoutuvat noudattamaan seuraavia ehtoja:

(i) Metsäliitto (Biowatti) ja Vapo pyrkivät kaikin liiketaloudellisesti rationaalisin keinoin pitämään Divestointipakettiin kuuluvat liiketoiminnat taloudellisesti elinkelpoisina, myyntikelpoisina ja kilpailukykyisinä liiketoimintoina.

(ii) Metsäliitto (Biowatti) ja Vapo pyrkivät kaikin liiketaloudellisesti rationaalisin keinoin varmistamaan sen, että Divestointipakettiin kuuluvien liiketoimintojen hankinta-, tuotanto- ja myyntitoiminnot säilyvät muuttumattomina ja Divestointipakettiin liittyviä sopimuksia jatketaan entisin ehdoin.

(iii) Metsäliitto (Biowatti) ja Vapo pyrkivät kaikin liiketaloudellisesti rationaalisin keinoin siihen, että Divestointipakettiin sisältyy ja sitä varten ylläpidetään riittävät rahoitus- hallinto- ja johtamistoiminnat.

Divestointipaketin myynti kilpailukykyiselle ostajalle

18. Osapuolet sitoutuvat jäljempänä selvitetyin ehdoin ja rajoituksin siihen, että Divestointipaketin myynnistä tehdään sitova sopimus Kilpailuviraston hyväksymän riippumattoman ostajan kanssa viimeistään [ ] kuluessa siitä, kun Kilpailuviraston yrityskauppaa koskeva päätös on tullut lainvoimaiseksi.

19. Jos Divestointipaketin myynnistä ei päästä osapuolia tyydyttävään sitovaan sopimukseen edellä mainitun [ ] tai Kilpailuviraston myöntämän pidennetyn myyntiajan aikana, ilmoitettu yrityskauppa, jossa Metsäliitto hankkii yhteisen määräysvallan Vapossa, purkautuu.

20. Osapuolet ymmärtävät sen, että Kilpailuvirasto edellyttää, että Divestointipaketin ostaja on osapuolista riippumaton ja sillä on riittävät taloudelliset ja muut resurssit, jotta se voi toimia varteenotettavana Metsäliiton ja Vapon kilpailijana puupolttoainemarkkinoilla.

21. Metsäliitto (Biowatti) ja Vapo sitoutuvat olemaan aktiivisesti rekrytoimatta Divestointipaketin mukana ostajalle siirtyviä työntekijöitä [ ] ajan sen jälkeen, kun Osapuolet ovat sopineet Divestointipaketin myynnistä sitovasti ostajan kanssa.

Kilpailuviraston tiedonsaanti ostajaehdokkaista

22. Divestointipaketin myynnissä Osapuolet sitoutuvat seuraavaan:

(i) Osapuolet sitoutuvat tiedottamaan Kilpailuvirastolle kirjallisesti myyntikeskusteluista jokaisen varteenotettavan ostajaehdokkaan kanssa.

(ii) Jos Kilpailuvirasto ei viikossa edellä mainitun kirjallisen selvityksen saamisesta vastusta kauppaa, Osapuolet voivat myydä Divestointipaketin Kilpailuvirastolle ilmoitetulle ostajaehdokkaalle.

(iii) Osapuolet sitoutuvat tiedottamaan Kilpailuvirastolle joka tapauksessa kirjallisesti joka kolmas kuukausi Divestointipaketin myyntitoimien edistymisestä.

Asiantuntijan nimittäminen

23. Osapuolet sitoutuvat välittömästi ja viimeistään kahden kuukauden sisällä Kilpailuviraston yrityskauppaa koskevan päätöksen lainvoimaiseksi tulosta nimittämään riippumattoman ja Kilpailuviraston hyväksymän asiantuntijan valvomaan sitä, että Divestointipaketti säilyy itsenäisenä ja kilpailukykyisenä.

24. Osapuolet maksavat asiantuntijan kulut ja palkkion.

25. Osapuolet sitoutuvat siihen, että asiantuntijan tehtäviin kuuluu seuraavaa:

(i) Asiantuntija valvoo Divestointipaketin toimintaa ja hallintoa pystyäkseen raportoimaan sen jatkuvasta riippumattomuudesta ja kilpailukyvystä. Tässä tarkoituksessa asiantuntijalla on oikeus haastatella Divestointipakettiin kuuluvien liiketoimintojen henkilökuntaa ja tutustua Divestointipakettia koskevaan kirjanpitoon ja asiakirjoihin.

(ii) Asiantuntija valvoo Divestointipaketin myyntiä raportoidakseen Kilpailuvirastolle varteenotettavan ostajaehdokkaan kyvystä jatkaa Divestointipakettiin kuuluvaa liiketoimintaa itsenäisenä ja varteenotettavana puupolttoainemarkkinoiden kilpailijana.

(iii) Asiantuntija raportoi Kilpailuvirastolle joka kolmas kuukausi päätöksen lainvoimaiseksi tulosta Divestointipaketin toiminnasta ja johtamisesta.

(iv) Asiantuntija raportoi Kilpailuvirastolle välittömästi, jos osapuolet eivät noudata sitoumustaan pitää Divestointipaketti riippumattomana ja kilpailukykyisenä.

(v) Asiantuntija vastaa suullisesti tai kirjallisesti kaikkiin Kilpailuviraston Divestointipakettiin liittyviin kysymyksiin.

(vi) Asiantuntija ilmoittaa Kilpailuvirastolle kirjallisesti kantansa siitä, pitääkö se osapuolten sille selvittämää ostajaehdokasta itsenäisenä ja resursseiltaan riittävän vahvana toimijana jatkaakseen menestyksellä Divestointipakettiin sisältyviä liiketoimintoja.

(vii) Jos Divestointipaketille ei löydy hyväksyttävää ostajaa [ ] kuluessa, Osapuolet voivat antaa asiantuntijan yhdessä investointipankin tai vastaavan yrityksen kanssa myydä Divestointipaketti parhain mahdollisin osapuolia tyydyttävin ehdoin sitoumuksen mukaisesta [ ] myyntiajasta jäljelle jääneiden kuukausien aikana. Osapuolet toimivat myynnissä tiiviissä yhteistyössä asiantuntijan kanssa ja asiantuntija raportoi jatkuvasti osapuolille myyntineuvottelujen sujumisesta.

(viii) Osapuolet allekirjoittavat Divestointipakettia koskevan sitovan myyntisopimuksen [ ] kuluttua siitä, kun Kilpailuviraston yrityskauppaa koskeva päätös sai lainvoiman. Jos Divestointipaketin myynnissä ei päästä Osapuolia tyydyttävään sitovaan sopimukseen edellä mainitun [ ] aikana, ilmoitettu yrityskauppa purkautuu.

(ix) Jos Divestointipaketille on useita hyväksyttäviä ostajaehdokkaita, Osapuolet saavat vapaasti valita sen, kenelle Divestointipaketti myydään.

(x) Jos asiantuntija saa määräyksen myydä Divestointipaketti, asiantuntija raportoi kohdassa 18 selvitetyllä tavalla Kilpailuvirastolle Osapuolten sijasta myyntineuvottelujen sujumisesta ja varteenotettavista ostajaehdokkaista.

(xi) Asiantuntijan tehtävä päättyy, kun ostaja on pannut täytäntöön Divestointipaketin hankinnan.

26. Osapuolten ei ole tarpeellista noudattaa kohdissa 22, 23, 24 ja 25 selvitettyjä Divestointipaketin myyntiin liittyviä turvaamistoimenpiteitä, jos Osapuolet solmivat Divestointipaketin myynnistä sitovan sopimuksen Kilpailuviraston hyväksymän ostajan kanssa viimeistään [ ] kuluttua siitä, kun Kilpailuviraston yrityskauppaa koskeva päätös on tullut lainvoimaiseksi.”

Sitoumusten arviointi

Energiaturpeen ja puupolttoaineiden tai näiden yhdistetyillä markkinoilla kielteiset kilpailuvaikutukset kohdistuvat hyvin suureen joukkoon taloudellisia toimijoita, joista vain harvoilla on energiaratkaisujen yhteydessä tehdyistä perusinvestoinneista, alalle ominaisista sopimusjärjestelyistä ja pienen yksikkökoon aiheuttamasta vähäisestä neuvotteluvoimasta johtuen mahdollisuuksia lyhyellä aikavälillä omaksua, muodostuvan ja useimpiin muihin toimijoihin nähden ylivertaisen keskittymän, markkinavoimaa tasapainottavia toimintastrategioita. Kilpailuvirasto katsoo, että ilman yrityskaupalle asetettavia rakenteellisia ehtoja kauppaa ei voida hyväksyä. Käytännössä tämä edellyttää niin merkittävien liiketoiminnallisten kokonaisuuksien divestoimista keskittymästä jollekin taloudellisilta ja toiminnallisilta resursseiltaan varteenotettavalle alalla toimivalle ostajalle, että tästä muodostuu keskittymän markkinavoimaa tosiasiallisesti tasapainottava vaihtoehtoinen toimittaja markkinoille.

Tällaisen toimijan muodostumiselle suoritettavien divestointien kautta on Kilpailuviraston arvion mukaan joukko selkeitä perusedellytyksiä: 1) Ostajan aikaisemman liiketoiminnan ja divestoitavien liiketoiminnan yhteenlasketun volyymin täytyy olla riittävän suuri. 2) Keskittymän todelliseksi vaihtoehdoksi asemoituvalla uudella toimijalla tulee olla liiketoimintaa kattavasti koko maassa, mikä edellyttää vahvaa rahoituksellista pohjaa. 3) Lisäksi uudella toimijalla tulee olla osaava ja alan hyvin tunteva henkilöstö, jolla on laaja kontaktipinta markkinoille. 4) Keskittymälle muodostuu todellinen vaihtoehto vain siinä tapauksessa, että divestoitavat liiketoiminnot myydään jollekin sellaiselle toimijalle, jolla ei ole taloudellisia, omistuksellisia tai muita kytkentöjä Vapoon tai Metsäliittoon.

Divestoitavan liiketoiminnan volyymi on noin [1,5–2,5] TWh ja minimissäänkin noin [1,5–2,5] TWh. Otettaessa huomioon energiaturpeen [(n. 20 TWh)] ja puupolttoaineiden [(n. 5–8 TWh)] markkinoiden koko tarjotut divestoinnit muodostavat Kilpailuviraston arvion mukaan ehdottoman minimin, jonka varaan kannattavaa liiketoimintaa voivat todennäköisesti rakentaa vain ne toimijat, jotka muodossa tai toisessa ovat jo muutoinkin merkittävällä tavalla läsnä sekä vakiinnuttaneet asemansa kyseisillä markkinoilla. Tähän vaikuttaa erityisesti se, etteivät tarjotut divestoinnit sisällä lainkaan energiaturpeeseen liittyviä liiketoimintoja, vaan ainoastaan suurempia riskejä sisältäviä puupolttoaineliiketoimintoja.

Keskittymän vastapainoksi muodostuvan uuden toimijan liiketoiminnan kattavuus voidaan Kilpailuviraston arvion mukaan turvata vain siten, että keskittymästä divestoidaan maantieteellisesti suhteellisen kattavia osia, joiden suhteen on huolehdittava siitä, että ostajalle divestoitavat liiketoiminnat sisältävät tasapainoisesti sekä merkittäviä raaka-ainelähteitä että asiakkaita. Käytännössä keskittymälle varteenotettavan uuden kilpailijan muodostuminen edellyttää kuitenkin maantieteellisen kattavuuden ohella myös huomattavan tehokasta logistista järjestelmää, jonka suunnittelu ja rakentaminen vaatii sekä huomattavasti taitotietoa että taloudellisia voimavaroja. Käytännössä vain harvat toimijat pystyisivät tähän, ellei niille divestointien yhteydessä siirtyisi myös henkilöstön osaamiseen liittyvää taitotietoa. Lisäksi uudella toimijalla tulee olla voimakkaat kannusteet tulla kilpailemaan alalle.

Kilpailuviraston arvion mukaan lähtökohtaisesti sille esitettyä sitoumuskokonaisuutta voidaan pitää riittävänä poistamaan kilpailun merkittävän estymisen uhan kyseisillä markkinoilla Suomessa. Kilpailuvirasto kuitenkin korostaa, että sille esitettyjen sitoumusten lopullisen riittävyyden arvioinnin kannalta perustavat kysymykset liittyvät divestoitavista osista muodostuvan kokonaisuuden elinkelpoisuuteen ja kilpailukykyisyyteen sekä mahdollisen ostajan ominaisuuksiin. Kilpailuvirasto katsoo, että se on saanut tässä vaiheessa riittävästi selvityksiä divestoitavan kokonaisuuden elinkelpoisuudesta ja kilpailukykyisyydestä. Kilpailuvirasto on pyytänyt myös eri markkinaosapuolia analysoimaan esitettyä sitoumuskokonaisuutta tästä näkökulmasta. Näissä lausunnoissa on voimakkaasti korostettu divestointikokonaisuuden alueellisen kattavuuden ja toimivuuden sekä mahdollisen ostajan uskottavuuden, luotettavuuden ja taloudellisten voimavarojen merkitystä. Eräistä esimerkiksi ostajan identiteettiin liittyvistä varaumista huolimatta valtaosa Kilpailuviraston sitoumuksia koskevaan selvityspyyntöön vastanneista markkinaosapuolista ei ole esittänyt perustavia syitä sille, miksi sitoumuskokonaisuutta ei tulisi hyväksyä. Siten Kilpailuvirasto katsoo, että sille esitetty sitoumuskokonaisuus riittää poistamaan kilpailun merkittävän estymisen energiaturpeen, puupolttoaineiden tai näiden yhdistetyillä markkinoilla Suomessa.

Ratkaisu

Kilpailuvirasto määrää edellä selostetut sitoumukset noudatettavaksi todeten, että sitoumuksen kohdat 13–16 eivät ole kaupan hyväksymiselle asetettuja ehtoja, vaan sen vaikutuksia selittäviä lausumia, ja että sitoumuksen liitteet ovat olennainen osa sitoumuksia. Lisäksi Kilpailuvirasto määrää, että:

1. Sitoumuksessa tarkoitetun ostajan on oltava kaupan osapuolista riippumaton ja sillä on oltava riittävät taloudelliset ja muut resurssit, jotta se voi toimia varteenotettavana Metsäliiton ja Vapon kilpailijana;
2. Sitoumuksen kohdan 22 (ii) tarkoittamaan selvitykseen on liitettävä riittävät tiedot edellä tarkoitettujen ostajaa koskevien vaatimusten täyttymisen arvioimiseksi;
3. Sitoumuksen kohdassa 21 tarkoitetun aktiivista rekrytointia koskevan kiellon pituus on [ ] vuotta;
4. Sitoumuksen kohdissa 18,19 ja 25 tarkoitettu [ ] määräaika on [ ]; ja
5. Sitoumuksen 25 (vii) kohdan mukaan mahdollisesti tapahtuvassa myynnissä noudatetaan tämän päätöksen mukaisia ehtoja.

Kilpailuvirasto hyväksyy siten ehdollisena yrityskaupan, jossa Vapo Oy siirtyy Suomen valtion yksinomaisesta määräysvallasta Suomen valtion ja Metsäliitto Osuuskunnan yhteiseen määräysvaltaan. Sitoumusten muuttamassa järjestelyssä ei synny tai vahvistu sellainen määräävä markkina-asema, joka merkittävästi estää kilpailua Suomen markkinoilla tai niiden oleellisella osalla.

Sovelletut säännökset

Kilpailunrajoituslaki (480/1992, muut. 303/98) 11, 11 a, 11 b ja 11 e §.

Muutoksenhaku

Kilpailuviraston tässä asiassa antamaan päätökseen saa hakea muutosta kilpailuneuvostolta kilpailunrajoituksista annetun lain 21 §:n mukaan siinä järjestyksessä kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.

---

[1] Hakasulkeisiin merkityissä kohdissa tarkka tieto on poistettu liikesalaisuutena.

[2] Käyttäessään tässä päätöksessä termiä ’puupolttoaineet’ Kilpailuvirasto tarkoittaa näillä teollisuuden sivutuotteina syntyvää purua, kuorta ja haketta sekä metsähaketta. Sen sijaan esimerkiksi kotitalouksien käyttämät halot tai teollisuuden käyttämä mustalipeä eivät sisälly tämän määrittelyn piiriin. Pelletit kuuluvat periaatteessa määrittelyn piiriin, mutta Kilpailuvirasto on katsonut niiden merkityksen tapauksen kannalta vähäiseksi.

[3] Kauppa- ja teollisuusministeriön Electrowatt-Ekonolla teettämä selvitys Puupolttoaineiden kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen vuoteen 2010. Huhtikuu 2000.

[4] Puupolttoaineiden kohdalla mahdollisten hintavaikutusten arviointi on vaikeampaa, koska niillä ei ole omaa markkinahintaa, vaan niiden hintareferenssinä käytetään energiaturpeen hintaa. Toisaalta juuri tästä syystä hintavaikutusten voidaan ainakin toistaiseksi arvioida seuraavan turpeen hinnanmuodostuksen logiikkaa.

[5] Puupolttoaineiden kaupallisiin markkinoihin ei lasketa mukaan teollisuuden sisäistä käyttöä.

[6] Kauppa- ja teollisuusministeriön Electrowatt-Ekonolla teettämä selvitys Puupolttoaineiden kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen vuoteen 2010. Huhtikuu 2000.

[7] Komission tiedonanto. Tulevaisuuden energia: Uusiutuvat energialähteet. Yhteisön strategiaa ja toimintasuunnitelmaa koskeva valkoinen kirja. COM(97) 599 FINAL.