Tiivistelmä
Markkinaoikeuden päätös MAO:616/17 annettu 13.10.2017 ja korkeimman oikeuden päätös 1540/2020, S 2017/830 annettu 20.10.2020
4finance Oy on markkinoinut ja myöntänyt 2010 euron suuruisia kertaluottoja 30 päivän takaisinmaksuajalla verkkosivujensa Vivus.fi kautta. Jos kuluttaja ei pysty maksamaan luottoa sovitussa laina-ajassa takaisin, luoton viivästyskorko tai sen vaihtoehtona yhtiön tarjoaman eräpäivän siirron kustannus kuluttajalle on luoton juokseva nimelliskorko 0,5 prosenttia päivässä, vuosikorkona 182,5 prosenttia. 2010 euron suuruisen luoton eräpäivän siirtäminen 30 päivällä maksaa 302 euroa.
Kuluttaja-asiamiehellä oli markkinaoikeuteen 24.11.2016 jättämässään hakemuksessa neljä kieltovaatimusta. Kuluttaja-asiamies vaati, että 4finance Oy:tä kielletään kuluttajaluottotoiminnassaan:
1. Käyttämästä menettelyä, jossa kuluttajalle jätetään toimittamatta kuluttajansuojalain mukaiset tiedot luotosta ja luotonantajasta hyvissä ajoin ennen luottosopimuksen tekemistä pysyvällä tavalla. Ennakkotietojen tarkoitus on varmistaa, että kuluttaja harkitsee luotonottoa ja että hän saa laissa säädetyt tiedot luotosta ja luotonantajasta. Näiden tietojen toimittaminen kuluttajalle vasta luottosopimuksen tekohetkellä tai sen tekemisen jälkeen on lainvastaista.
Kuluttaja-asiamiehen vaatimuksen 1 osalta markkinaoikeus kielsi 4finance Oy:tä uudistamasta menettelyä, jossa kuluttajalle toimitetaan luottoehdot ja ”Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot”-lomake vasta sen jälkeen, kun kuluttaja on sitoutunut luottosopimukseen.
2. Käyttämästä markkinoinnissa, sopimusta tehtäessä tai sopimusehdoissa menettelyä, jossa luoton korko jätetään ilmoittamatta vuosikorkona. On kuluttajien kannalta harhaanjohtavaa ilmoittaa luoton korko markkinoinnissa ja sopimusta tehdessä vuosikoron sijaan kuukausikorkona tai jopa päiväkorkona. EU:n kulutusluottodirektiivi edellyttää, että korko on markkinoinnissa ja luottosopimuksessa ilmoitettava vuosikorkona.
Kuluttaja-asiamiehen vaatimuksen 2 osalta markkinaoikeus kielsi 4finance Oy:tä uudistamasta menettelyä, jossa luoton markkinoinnissa ei ilmoiteta luoton korkoa luoton määrään vuositasolla sovellettavana prosenttilukuna sellaisessa yhteydessä, jossa luotosta ilmoitetaan siitä perittäviä kustannuksia kuvaavia lukuja tai luoton ehtoja koskevia muita tietoja, tai luoton ”Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot”-lomakkeessa tai luottoa koskevissa sopimusehdoissa luoton määrään vuositasolla sovellettavana prosenttilukuna.
3. Käyttämästä sopimusehtoa, jonka mukaan luoton viivästyskorko on kohtuuttoman suuri eli enemmän kuin kuluttajansuojalain korkokattosäännöksen sallima määrä, joka on tällä hetkellä 50 prosenttiyksikköä. Kuluttaja-asiamies katsoo, että yhtiön käyttämä ehto 182,5 prosentin viivästyskorkoperusteesta on kohtuuton kuluttajan kannalta.
Vaatimuksen 3 osalta markkinaoikeus kielsi 4finance Oy:tä jatkamasta sellaisen sopimusehdon käyttämistä, jonka mukaan luotonantajalla on oikeus periä viivästyneelle määrälle vuotuista viivästyskorkoa 182,5 prosenttia tai tätä enemmän180 vuorokauden ajan siitä, kun luotto on kokonaisuudessaan erääntynyt.
4. Käyttämästä sopimusehtoa, jonka nojalla ennen luoton erääntymistä sovittavasta eräpäivän siirrosta veloitetaan kuluttajalta enemmän kuin mitkä olisivat viivästystilanteessa perintälain mukaiset perintäkulut ja luottokorkoa vastaava, mutta enintään kuluttajansuojalain korkokaton suuruinen viivästyskorko vastaavalta ajalta. Ennen eräpäivää maksuaikaa pyytävää kuluttajaa ei saa asettaa huonompaan asemaan sellaiseen kuluttajaan nähden, joka jättää luoton hoitamatta.
Markkinaoikeus hylkäsi kuluttaja-asiamiehen vaatimuksen 4. perustellen ratkaisua mm. sillä, että vaatimuksen puitteissa ei ole mahdollista arvioida eräpäivän siirtohinnan kohtuullisuutta ottaen huomioon mm. että luotonantajaa ei ole kielletty perimästä vastiketta luoton uudelleen järjestelemisestä ja mikäli vaatimus hyväksyttäisiin ja luotonantajalle tosiasiassa sallittaisiin koron lisäksi ainoastaan perintälain mukainen eräpäivän siirtomaksua (5 €) vastaava korvaus luoton uudelleen järjestelemisestä, seurauksena voisi olla että kielto rajoittaisi liikaa luotonantajan toimintavapautta.
Kuluttaja-asiamies vaati kutakin kieltoa tehostettavaksi 100 000 euron suuruisella uhkasakolla. Markkinaoikeus määräsi kiellot 1–3. noudatettaviksi heti yhden 100 000 euron sakon uhalla. Kuluttaja-asiamies haki korkeimmalta oikeudelta valituslupaa ja uudisti valituksessa alkuperäiset markkinaoikeudelle esitetyt kieltovaatimukset. Ennakkopäätöskysymyksinä valitusluvassa olivat;
1. Miten kuluttajansuojalain sopimusehtoja koskevaa kieltopykälää (3 luku 2 §) on sovellettava ottaen huomioon myös sopimusehtodirektiivin (93/13/ETY) 7 artiklassa viranomaisille ja tuomioistuimelle asetettu velvoite huolehtia kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamisesta riittäviä ja tehokkaita keinoja käyttäen.
2. Miten kuluttajansuojalain sopimattomia kaupallisia menettelyitä koskevaa kieltopykälää (2 luku 16 §) on sovellettava niin, että kielto on riittävän tehokas.
3. Miten on tulkittava uhkasakkolain 6 § 1 momenttia. Ovatko määrätyt kiellot uhkasakkolain tarkoittamia 4financelle asetettuja itsenäisiä päävelvoitteita, joille on määrättävä erilliset uhkasakot vai onko riittävää asettaa kielloille vain yksi yhteinen uhkasakko.
Korkein oikeus myönsi 10.10.2018 valitusluvan rajoitettuna markkinaoikeushakemuksen 4. vaatimuskohdan osalta ja ilmoitti, että kysymys valitusluvan myöntämisestä muilta osalta siirretään ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.
Korkeimman oikeuden päätös
Korkeimman oikeuden julkaisemattomassa päätöksessä 20.10.2020/1540 S 2017/830 korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa markkinaoikeuden päätöksen kohtien 1-3 osalta ja jätti pysyväksi markkinaoikeuden kiellot näiltä osin.
Kohdan 4. osalta korkein oikeus muutti markkinaoikeuden päätöstä ja katsoi, että 4finance Oy:n kuluttajien kanssa tekemissään sopimuksissa käyttämät eräpäivän siirtämistä koskevat hintaehdot ovat olleet määriltään kohtuuttomia ja että sopimusehtojen epäselvyys on lisännyt osaltaan sopimusehtojen kohtuuttomuutta. Korkein oikeus määräsi yhtiölle kuluttaja-asiamiehen vaatimuksen mukaisen kiellon käyttää eräpäivän siirtämistä koskevissa sopimuksissa maksuehtoja, jotka ylittävät määrältään perintälain 10 a §:n 1 momentin kohdassa 6 tarkoitetun eräpäivälle asetetun enimmäismäärän viisi euroa, lisättynä määrällä, joka vastaa siirrettävälle pääomalle siirtoajalta laskettavaa 50 prosentin vuotuista viivästyskorkoa.
Korkein oikeus ulotti markkinaoikeuden jo määräämien kieltojen tehosteeksi määrätyn uhkasakon koskemaan myös tätä kieltoa.
Korkeimman oikeuden päätöksen perusteluista
Korkein oikeus arvioi perusteluissa, sovelletaanko eräpäivän siirtämistä koskeviin sopimuksiin kuluttajaluottoja koskevaa kuluttajan eduksi pakottavaa kuluttajansuojalain 7 luvun sääntelyä. Erityisesti kuluttajansuojalain 7 luvun 17 b §:ää, jonka mukaan maksuajan pidentämisestä ennen saatavan erääntymistä saa periä kuluttajalta enintään 5 euroa edellyttäen, että maksuaika pitenee vähintään 14 päivällä. Kyseinen lainsäädös on tullut kuitenkin voimaan vasta markkinaoikeuden päätöksen jälkeen ja näin ollen tällä säännöksellä ei ole sellaisenaan välitöntä vaikutusta siihen, kuinka kuluttajansuojalakia on tullut aikaisemmin tulkita ja soveltaa. Kuitenkin jos yhtiön käyttämien sopimusehtojen voidaan katsoa olleen aikaisemman sääntelyn vastaisia, voidaan kiellon määräämistä koskevassa harkinnassa kiinnittää myös muuttuneisiin, kieltoa määrättäessä voimassa oleviin säännöksiin
Oikeusohjeet
Kuluttajansuojalain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää sopimusehtoa, jota kulutushyödykkeen hinta ja muut asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen on pidettävä kohtuuttomana. Luvun 2 §:n 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittajaa voidaan kieltää käyttämästä sopimatonta ehtoa taikka uudistamasta sellaisen tai siihen rinnastettavan sopimusehdon käyttämistä. 3 luvun säännökset muodostavat osan sääntelykokonaisuudesta, jolla Suomessa on pantu täytäntöön sopimusehtodirektiivin (93/13/ETY) säännökset. Tämän direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, pidetään kohtuuttomana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille. Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti kohtuuttomuutta arvioidaan ottaen huomioon sopimuksen kohteena olevien tavaroiden ja palveluiden luonne, sopimuksen tekoon liittyvät olosuhteet, kaikki sopimuksen ehdot ja mahdolliset liitännäissopimukset. Direktiivin 4 artiklan 2 kohdan mukaan arviointi ei voi koskea palvelun hinta-laatusuhdetta (hintaa), jos ehdot on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi. Tätä direktiivin 4 artiklan 2 kohdan soveltamisrajoitusta ei ole kuitenkaan pantu täytäntöön kuluttajansuojalaissa mistä syystä kuluttajansuojalain perusteella on mahdollista arvioida hintaa tai lisämaksua koskevan ehdon kohtuullisuutta myös siltä osin kuin kysymys on hinnan tai lisämaksun asianmukaisuudesta suhteessa elinkeinonharjoittajan vastineena toimittamaan tavaraan tai palveluun. Näin ollen on selvää, että eräpäivänsiirtomaksuja koskevien sopimusehtojen kohtuuttomuutta voidaan arvioida kuluttajansuojalain 3 luvun 1 § 1 momentin nojalla. Merkitystä on kuitenkin myös sillä, voidaanko kohtuuttomuutta arvioida myös sopimusehtodirektiivin nojalla, vai onko kyse vain kansalliseen kuluttajansuojalakiin pohjautuvasta harkinnasta.
Oikeusohjeiden soveltaminen tapaukseen
4finance Oy:n käyttämät eräpäivän siirtämistä koskevat ehdot eivät ole erikseen sovittuja, vaan niin sanottuja vakioehtoja ja näin kuuluvat sopimusehtodirektiivin soveltamisalaan. Maksujen määrän arvioinnissa on kuitenkin kysymys hinnan asianmukaisuudesta, mikä on direktiivn 4 artiklan 2 kohdassa suljettu pois sopimusehtojen kohtuuttomuuden arvioinnista, jos hintaa koskeva ehto on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi. Euroopan tuomioistuimen oikeuskäytännössä arvioinnissa on korostunut kuluttajaluottoja koskevien tiedonantovelvoitteiden noudattaminen. Kuluttaja on elinkeinonharjoittajaan nähden heikompi osapuoli muun muassa tietojen puolesta Näin vaatimusta siitä, että ehdot on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi, on tulkittava laajasti ja huomioiden kaikki unionin oikeuden säännökset, joissa asetetaan velvoitteita antaa tietoja kuluttajille ja joita sovelletaan kyseiseen sopimukseen mm. velvollisuus ilmoittaa luoton kokonaiskustannukset todellista vuosikorkoa ja luottokorkoa koskevina lukuina.
Korkein oikeus katsoi, että nämä tiedonantovelvoitteet koskevat eräpäivän siirrosta tehtäviä sopimuksia, koska kuluttajansuojalain 7 luvun 1 §:n 1-kohdan mukaisella kuluttajaluotolla tarkoitetaan luottoa, jonka luotonantaja sopimuksen mukaan myöntää kuluttajalle lainana, maksunlykkäyksenä tai muuna vastaavana järjestelynä. Korkein oikeus katsoi 4financen laiminlyöneen kuluttajaluottoa koskevia tiedonantovelvoitetta koska yhtiö oli antanut eräpäivän siirtämisestä perittävän hinnan pelkästään kiinteänä euromääränä. Näin ollen 4finance Oy:n eräpäivän siirron maksuehtoja ei oltu laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi ja asiassa voitiin arvioida sopimusehtoja voidaan arvioida oliko hinnassa huomattava epätasapaino osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välillä.
Tässä arvioinnissa on otettava muun ohella huomioon kuluttajaluottoja koskeva kansallinen sääntely. Erityisesti hakemuksen vireille tullessa voimassa ollut kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n (207/2013) korkokattosäännös, jonka mukaan luottosopimuksen mukainen todellinen vuosikorko sai olla enintään korkolain mukainen viitekorko lisättynä 50 prosenttiyksiköllä, jos luoton määrä tai luottoraja oli alle 2000 euroa.
Kuluttajan on 4financen soveltamien sopimusehtojen perusteella tullut maksaa eräpäivän siirrosta maksu, joka on vastannut määrältään vähintään 182,5 prosentin suuruista todellista vuosikorkoa. Eräpäivän siirrosta peritty maksu on näin ollen moninkertaisesti ylittänyt voimassa olleen kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:ssä enimmäiskorkoa vastaavan määrän.
Korkein oikeus totesi eräpäivän siirrosta perityn hinnan kuluttajaa suojaavien pakottavien säännösten vastaiseksi (jos siirrettävä määrä alle 2000 €) tai määrältään kohtuuttomiksi (jos siirrettävä määrä 2000 € tai sen yli). Lisäksi eräpäivänsiirtomaksujen ilmoittaminen yksinomaan euromääräisenä summana on ollut pakottavan luotonantajan tiedonantovelvollisuutta koskevan sääntelyn vastaista.