Tiivistelmä
Kuluttaja-asiamies puuttui Santander Consumer Finance Oy:n (jäljempänä Santander) menettelyyn yrityksen arvioidessa kuluttajan luottokelpoisuutta ja myöntäessä kuluttajaluottoja. Kuluttaja-asiamies kiinnitti huomiota muun muassa siihen, mitä taloudellisia tietoja Santander selvittää luottoa hakevasta kuluttajasta ja miten se luottoa myöntäessään arvioi kuluttajan maksukyvyn. Kuluttaja-asiamies katsoi, että Santander ei arvioinut kuluttajan luottokelpoisuutta perustuen kuluttajansuojalain edellyttämiin riittäviin tietoihin eikä luottoa myöntäessään menetellyt kuluttajansuojalain edellyttämällä tavalla.
Sovelletut säännökset
Kuluttajansuojalain 7 luvun 13 §, 14 §, 16 a §
Perustelut
Velvollisuus arvioida kuluttajan luottokelpoisuus
Kuluttajansuojalain 7 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan luotonantajan on ennen luottosopimuksen tekemistä arvioitava kuluttajan luottokelpoisuus perustuen tämän tuloja ja muita taloudellisia olosuhteita koskeviin riittäviin tietoihin.
Kuluttajansuojalain esitöissä on todettu, että tarpeellisia tietoja kuluttajan maksuvaran ja siten luoton takaisinmaksukyvyn arvioimiseksi ovat kuluttajan tulojen määrän ja perusteen lisäksi tämän menot, velat ja varat sekä mahdolliset takausvastuut. Maksuvaran selvittämisessä tulee ottaa huomioon tulojen jatkuvuuteen vaikuttavat seikat, kuten työ- tai virkasuhteen laatu, sekä seikat, jotka voivat todennäköisesti johtaa menojen merkittävään kasvuun, kuten luoton korkomenojen nouseminen. Perusvaatimuksena luottokelpoisuuden arvioinnissa on, että luotonantaja tarkistaa kuluttajan luottotiedot. (HE 78/2012 vp, s. 18–19.) Luotonantajan on hankittava luottotietojen ohella myös muita tietoja kuluttajan taloudellisesta asemasta kuluttajalta itseltään tai mahdollisista muista käytettävissä olevista lähteistä (HE 24/2010 vp, s. 36).
Kuluttaja-asiamies kiinnitti huomiota siihen, mitä tietoja Santander selvitti luottoa hakevan kuluttajan luottokelpoisuuden arviointia varten. Santander ei tietyissä luottotyypeissä selvittänyt kuluttajan asumisesta maksettavaa vuokraa tai vastiketta. Santander ei haetusta luotosta riippumatta selvittänyt ollenkaan kuluttajan muusta kuin asumisesta aiheutuvia elinkustannuksia, kuten ruoasta, virkistyksestä ja matkanteosta aiheutuvia kustannuksia.
Kuluttaja-asiamies painotti, että kuluttajan menot ovat erityisen olennaisia tietoja kuluttajan maksuvaran ja siten luoton takaisinmaksukyvyn arvioimiseksi. Menoja ja menojen kokonaismäärää koskevia riittäviä tietoja on aina selvitettävä kuluttajalta itseltään.
Kuluttajan hakiessa vakuudellista luottoa Santander ei selvittänyt ollenkaan tämän muita velkoja. Luottotyypin kohdalla ei myöskään selvitetty kuluttajan asumismenoja tai muita elinkustannuksia. Vakuudellista luottoa hakevalta kuluttajalta ei siten selvitetty lainkaan tämän maksuvaraa.
Kuluttaja-asiamies katsoi, että kuluttajan menot ja maksuvara ovat olennaisia tietoja myös vakuudellisiin luottoihin liittyvässä luottokelpoisuusarvioissa. Kuluttajan henkilökohtainen luottokelpoisuus ei voi perustua ajatukseen siitä, että vakuutena oleva esine tai siihen kohdistuva oikeus voidaan pidättää, ottaa takaisin tai realisoida velan kattamiseksi.
Luotonantajan on kuluttajansuojalain 14 §:n 1 momentin mukaisesti arvioitava, kykeneekö kuluttaja täyttämään luottosopimuksen mukaiset velvoitteensa, mikä käytännössä tarkoittaa luoton takaisinmaksua sovitussa aikataulussa. Luotonantajan oman luottoriskin hallintaan liittyvät sisäiset prosessit ovat eri asia kuin kuluttajansuojalain edellyttämä luottokelpoisuuden arviointi, jonka tarkoituksena on ehkäistä kuluttajan ylivelkaantumista.
Kuluttaja-asiamies kiinnitti Santanderin huomion siihen, että sen on kuluttajan maksuvaran ja siten luoton takaisinmaksukyvyn arvioimiseksi luottotyypistä riippumatta selvitettävä kuluttajalta tämän tosiallisten menojen ja muiden velkojen kokonaismäärä.
Santander ei ollut esittänyt kuluttaja-asiamiehelle, että se tekisi kuluttajan luottokelpoisuuden arvioinnin perustuen kuluttajansuojalain 7 luvun 14 §:n edellyttämiin riittäviin tietoihin.
Luoton myöntäminen
Luotonantaja saa kuluttajansuojalain 17 luvun 16 a §:n mukaisesti myöntää luoton kuluttajalle ainoastaan, jos tämän luottokelpoisuuden arviointi osoittaa, että luottosopimuksesta johtuvat velvoitteet todennäköisesti täytetään luottosopimuksessa edellytetyllä tavalla.
Luotonantajan on ylipäätään luotonannossa meneteltävä vastuullisesti eli noudatettava hyvää luotonantotapaa (kuluttajasuojalain 7 luvun 13 §).
Luoton myöntämistä koskevan säännöksen tarkoituksena on turvata luotonantajan luotonmyöntämisprosessin asianmukaisuus yksittäisen kuluttajan kannalta ja ennaltaehkäistä sitä, että luottoa myönnetään ylivelkaantumisriskissä olevalle kuluttajalle (HE 77/2016 vp, s. 48). Vaikka vastuullinen luotonmyöntö suojaa myös luotonantajaa luottoriskiltä, kuluttajansuojalain 7 luvun 16 a §:llä ei ole tällaisia, luotonantajan etua suoranaisesti palvelevia tavoitteita. Kuluttajansuojalain 7 luvun 13, 14 ja 16 a §:n muodostama säännöskokonaisuus suojaa yksittäistä kuluttajaa ja tämän taloudellista turvallisuutta.
Luoton myöntämistä koskevaa säännöstä onkin – erityisesti luettuna yhdessä sitä täydentävän hyvää luotonantotapaa koskevan säännöksen kanssa – tulkittava niin, että luoton myöntäminen edellyttää aina kuluttajan tosiasiallisen maksukyvyn yksilöllistä selvittämistä. Kuluttajan maksukyvyn arvio on tehtävä nimenomaan luottoa hakevan kuluttajan taloudellista tilannetta tarkastelemalla.
Maksukyvyn varmistamisessa on tärkeää huomioida kuluttajan kaikki tosiasialliset menot. Välttämättömien menojen lisäksi tulee ottaa huomioon myös kuluttajan muut kulutusmenot sekä menojen suuruuteen vaikuttavat tekijät. Kuluttajan suuretkin menot tulee huomioida luotonannossa täysmääräisinä ja tosiasiallisina menoina, eikä niitä tule perustaa luotonantajan omiin oletuksiin tai tuloleikkureihin.
Arviointia ei voi perustaa pelkästään luotonhakemisen ajankohdan tietoihin, vaan kuluttajan tuloja ja menoja tulee tarkastella myös pidemmältä aikajaksolta. Tarpeen on ottaa huomioon myös esimerkiksi kuluttajan talouden koko ja samassa taloudessa asuvien lasten lukumäärä sekä mahdolliset elatusvelvollisuudet.
Luotonantajan tulee perustaa maksukyvyn arviointinsa sellaisiin menetelmiin, joilla voidaan varmistaa, että kuluttaja pystyy ylläpitämään aikaisempaa elintasoaan vielä luoton ottamisen jälkeenkin. Luoton myöntämistä ei tule siis perustaa lähtökohtaiseen oletukseen, että kuluttaja myönnettävää luottoa koskevan sopimuksen mukaisista velvoitteista suoriutuakseen muuttaisi kulutustottumuksiaan ja tulisi jatkossa tinkimään menoistaan.
Luotonantaja voi yksilöllisesti neuvotella kuluttajan kanssa tämän talouden tilasta ja selvittää, onko tämän tavoitteena karsia menoistaan jatkossa. Tällaiset mahdolliset säästöaikeet tulee kuitenkin selvittää aina tapauskohtaisesti kuluttajalta itseltään, eikä normaali luotonantoprosessi voi perustua oletukselle tulevien menojen pienentämisestä.
Santander ei selvittänyt minkään luottotyypin kohdalla kuluttajan yksilöllisiä elinkustannuksia. Tietyssä luottotyypissä Santander ei ottanut huomioon myöskään kuluttajan todellisia asumiskustannuksia eikä se vakuudellisten luottojen kohdalla huomioinut ollenkaan kuluttajan menoja. Santander ei luottoa myöntäessään huomioinut kuluttajan tosiasiallisia menoja, eikä näin ollen perustanut luoton myöntämistä kuluttajan tosiasialliseen maksuvaraan.
Kuluttaja-asiamies kiinnitti huomiota hyvän luotonantotavan mukaiseen velvollisuuteen ottaa kuluttajan etu ja taloudellinen turvallisuus riittävässä määrin huomioon ja erityisesti siihen, ettei Santander ole riittävällä tavalla huomioinut kuluttajan tosiasiallista maksuvaraa kuluttajaluottoja myöntäessään.
Santander ei ollut esittänyt kuluttaja-asiamiehelle, että sillä olisi ollut luotonmyönnössään käytössä sellaiset kuluttajan tosiasialliseen maksukykyyn perustuvat kriteerit, joilla turvataan menettelyn asianmukaisuus yksittäisen kuluttajan kannalta ja ehkäistään luoton myöntämistä kuluttajille, joilla ei ole tosiallista maksukykyä suoriutua luottosopimuksen mukaisista velvoitteistaan.
Kuluttaja-asiamies katsoi, että Santander ei ollut esittänyt menettelevänsä luottoja myöntäessään kuluttajansuojalain 7 luvun 16 a §:n edellyttämällä tavalla.
Kuluttaja-asiamies edellytti, että Santander vastaisessa toiminnassaan arvioi kuluttajan luottokelpoisuuden perustuen kuluttajan taloudellisia olosuhteita koskeviin riittäviin tietoihin eikä myönnä luottoa kuluttajalle, jolla ei ole tosiasiallista maksukykyä suoriutua luottosopimuksen mukaisista velvoitteistaan. Erityisesti kuluttaja-asiamies edellytti selvittämään kuluttajan kaikki menot täysmääräisinä ja perustamaan luoton myöntämisen ja kuluttajan maksukyvyn arvioinnin kuluttajan tosiasialliseen maksuvaraan sekä selvittämään kuluttajan menot ja muut velat ja laskemaan kuluttajan tosiasiallisen maksuvaran myös vakuudellisten luottojen kohdalla.
Santander teki muutoksia sen luottokelpoisuuden arviointia ja luoton myöntämistä koskevaan menettelyyn.
Kuluttajansuojalain 7 luvun 14 §:ää on sittemmin muutettu, ks. laki kuluttajansuojalain muuttamisesta 740/2022. Pykälän sisältö on sama, mutta 1.4.2024 alkaen on luotonantajan osana hakijan luottokelpoisuuden arviointia tarkistettava luotonhakijan tietoja positiivisesta luottotietorekisteristä: Arviointi on tehtävä kuluttajan tuloja ja muita taloudellisia olosuhteita koskevien riittävien luottotietorekisteri- ja muiden tietojen perusteella.