Tiivistelmä
Kuluttaja-asiamies kiinnitti huomiota Ropo Suomi Oy:n (jälj. Ropo) menettelyyn tämän periessä kuluttajasaatavia. Ropon perintäkirjeiden väliin ei jäänyt vähintään 14 päivää, vaan Ropo teki maksullisia perintätoimia 14. päivänä edellisestä maksullisesta perintätoimesta. Kuluttaja-asiamies katsoi, että perintälain vähimmäisaikarajoja on tulkittava niin, että perintätoimien väliin jää aina vähintään 14 päivää. Perintäkirjettä ei saa lähettää velalliselle 14. päivänä edellisen perintäkirjeen lähettämisestä tai 14. päivänä erääntymisestä tai eräpäivästä. Lisäksi kuluttaja-asiamies katsoi, että Ropo ei varannut kuluttajalle riittävää aikaa maksaa, tehdä selvityksiä ja esittää huomautuksia. Kuluttaja-asiamies katsoi, että velkojan tai toimeksisaajan tulisi varata velalliselle perintäkirjeissään vähintään kymmenen päivän maksu- ja huomautusaika, joka lasketaan siitä, kun velallinen käytetyn toimitustavan ehtojen mukaan viimeistään vastaanottaa kirjeen. Ropo sitoutui muuttamaan menettelyään kuluttaja-asiamiehen edellyttämällä tavalla.
Sovelletut säännökset
Saatavien perinnästä annetun lain 2 §, 4 §:n 1 ja 2 momentti, 5 §:n 1 momentti, 10 b §:n 1 ja 2 momentti
Perustelut
Kuluttaja-asiamies kiinnitti huomiota kuluttajien esiin nostamiin epäkohtiin Ropon toiminnassa koskien erityisesti perintäkirjeiden lähettämistä ja kuluttajalle jäävää maksuaikaa. Ropon lähettämien perintäkirjeiden väliin ei jäänyt 14 päivää. Lisäksi kuluttaja-asiamies katsoi, että Ropon perintäkirjeissä kuluttajille varattu aika maksaa, tehdä selvityksiä ja esittää huomautuksia oli liian lyhyt.
Perintätoimenpiteet perintälaissa säädetyissä vähimmäisaikarajoissa
Perintälain säännökset
Maksumuistutuksesta ja maksuvaatimuksesta aiheutuneiden perintäkulujen periminen velalliselta edellyttää, että perintälain mukaisia perintätoimien vähimmäisaikarajoja on noudatettu. Perintälain 5 §:ssä säädetään siitä, milloin ensimmäisen maksuvaatimuksen saa aikaisintaan lähettää velalliselle. Maksuvaatimusta ei saa antaa tai lähettää ennen kuin velallista on saatavan erääntymisen jälkeen muistutettu saatavasta ja maksumuistutuksen esittämisestä tai lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää.
Perintälain 10 b §:ssä säädetään 10 a §:ssä tarkoitettuihin perintätoimiin liittyvistä vähimmäisaikarajoista. Pykälän 1 momentin mukaan 10 a §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetusta maksumuistutuksesta velalliselta saa vaatia perintäkuluja vain, jos saatavasta on vähintään 14 päivää ennen sen erääntymistä lähetetty velalliselle lasku tai muu erääntymisilmoitus ja erääntymisestä on ennen maksumuistutuksen lähettämistä kulunut vähintään 14 päivää. Jos saatava on sopimuksen mukaan maksettava tiettynä eräpäivänä ilman erillistä ilmoitusta, velalliselta saa vaatia perintäkuluja vain, jos eräpäivästä on ennen maksumuistutuksen lähettämistä kulunut vähintään 14 päivää. Pykälän 2 momentin mukaan uudesta maksumuistutuksesta tai uudesta 10 a §:n 1 momentin 2–5 kohdassa tarkoitetusta maksuvaatimuksesta saa vaatia perintäkuluja velalliselta vain, jos edellisen maksumuistutuksen tai maksuvaatimuksen lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää.
Perintälain mukainen perintäkirjeiden lähettäminen
Perintälaissa säädettyjä vähimmäisaikarajoja tulee noudattaa ja tulkita yhteneväisesti. Kuluttaja-asiamies katsoi, että esimerkiksi erilaiset perintäkirjeiden jakelumenettelyt eivät saa johtaa siihen, että velalliset joutuisivat eriarvoiseen asemaan velallisen suojaksi säädettyjen vähimmäisaikarajojen suhteen. Perintälain 2 §:ssä säädetään, että lain säännöksistä ei saa poiketa velallisen vahingoksi. Velallista ei voida asettaa heikompaan asemaan edes hänen suostumuksellaan. (HE 199/1996 vp, s. 11) Lain esitöissä on todettu perintäkuluja koskevan tarkemman sääntelyn yhteydessä, että lähtökohtaisesti toimeksiantaja maksaa toimeksiannon hoitamisesta aiheutuvat kulut ja palkkiot sopimuksen mukaisesti. Perintäala poikkeaa yleisestä käytännöstä, sillä perintäkuluista vastaa ensisijaisesti toimeksiantosuhteen ulkopuolinen taho eli velallinen. Velallinen ei kuitenkaan voi vaikuttaa perintätoimiston valintaan tai toimeksiannon ehtoihin perintäkulujen määräytymisestä ja veloittamisesta. (HE 21/2004 vp, s. 6) Velallinen ei ole myöskään sopimusosapuolena siinä sopimuksessa, jossa sovitaan siitä, missä ajassa maksuvalvontakirjeet jakava yhtiö ottaa perintäkirjeet kuljetukseen velalliselle.
Kuluttaja-asiamies totesi, että velkoja tai toimeksisaaja ei voi menettelyllään tai sopimusehdoillaan esimerkiksi maksuvalvontakirjeet jakavan yhtiön kanssa poiketa siitä, miten vähimmäisaikarajoja tulee perintälain mukaan tulkita, sillä se muuttaisi niitä edellytyksiä, joiden täyttyessä kirje katsotaan lähetetyksi ja näin myös perintälain vähimmäisaikarajojen laajuutta. Esimerkiksi jakeluyhtiön kanssa tehtävällä sopimuksella ei voida heikentää velallisen suojaksi säädettyä oikeutta.
Kuluttaja-asiamies katsoi, että vähimmäisaikarajoja ei tule laskea siitä päivästä, jolloin kirje on päivätty tai perintätoimet on saatettu loppuun, jos tämä päivä ei vastaa sitä päivää, jolloin perintäkirje käytetyn toimittamistavan ehtojen mukaan on otettu kuljetettavaksi tai toimitettavaksi vastaanottajalle eli velalliselle.
Perinnän vähimmäisaikarajat
Ropon asiassa antaman selvityksen mukaan Ropo lähetti ensimmäisen maksuvaatimuksen aikaisintaan 14. päivänä edellisestä maksullisesta huomautustoimesta lukien. Mahdollisen toisen maksuvaatimuksen mukaiset maksulliset perintätoimet Ropo teki aikaisintaan 14. päivänä edellisen huomautuksen lähettämisestä lukien.
Asiassa antamassaan selvityksessään Ropo totesi, että perintälaista ei voi tehdä vallitsevan sanamuotonsa perusteella tulkintaa, että maksullisten maksunvalvontakirjeiden lähettämisen väliin tulisi jäädä 14 päivää ja että uudet maksulliset perintätoimet voi sanamuodon mukaan tehdä 14. päivänä aiemman kirjeen lähettämisestä. Ropo viittasi Turun hovioikeuden asiassa S 17/665 antamaan ratkaisuun.
Perintälaissa ei ole säädetty tarkemmin, miten 14 päivän määräaika lasketaan, eikä lain esitöissä ole otettu kantaa laskemistapaan.
Määräaikojen laskemisesta säädetyssä laissa (150/1930, jälj. määräaikalaki) säädetään määräajan noudattamisesta tuomioistuimen tai muun viranomaisen luona. Määräaikalain 2 §:n mukaan jos ajanmääräyksenä on jokin määrä päiviä nimetyn päivän jälkeen, niin tätä päivää ei lueta määräaikaan. Määräaikalain säätämisen tarkoituksena on ollut poistaa määräaikojen laskemista koskevaa epävarmuutta, joka on vaikeuttanut viranomaisille menettelyn yhdenmukaisuutta sekä oikeutta hakeville määräaikain noudattamista ja useinkin siitä riippuvaa oikeuksiensa säilyttämistä. (HE 15/1930 I vp) Myös kuluttajansuojalaki sisältää nimenomaisen säännöksen määräajan laskemisesta. Kuluttajansuojalain 12 luvun 1 e §:ää määräaikojen laskemisesta sovelletaan, kun jokin toimi on kuluttajansuojalain mukaan tehtävä määräajassa. Määräaikaa laskettaessa ei pykälän mukaan oteta lukuun sitä päivää, jolloin sopimus tehtiin tai tehtiin muu toimi, josta määräaika alkaa kulua. Kuluttajansuojalaki on säädetty elinkeinonharjoittajaan nähden heikommassa asemassa olevan kuluttajan suojaksi.
Kuluttaja-asiamies katsoi, että perintälaissa säädetyillä vähimmäisaikarajoilla on vastaavanlainen tavoite suojata heikommassa asemassa olevaa osapuolta eli perinnän kohteena olevaa velallista. Perintälain 4 §:ssä säädetään hyvästä perintätavasta. Perintälain 4 §:n 1 momentin mukaan perinnässä ei saa käyttää hyvän perintätavan vastaista tai muutoin velallisen kannalta sopimatonta menettelyä. Perintälain esitöiden mukaan säännös on tarkoitettu kattamaan kaikki sopimattoman painostuksen muodot ja epäasianmukaiset menettelytavat. Hyvälle perintätavalle voidaan ammattimaisessa perintätoiminnassa asettaa erityisvaatimuksia. Perintää ammattimaisesti harjoittavan on otettava toiminnassaan huomioon myös velallisen oikeudet. (HE 199/1996 vp, s. 11) Kuluttaja-asiamies katsoi, että hyvän perintätavan vaatimus korostaa velvollisuutta toimia siten, että perinnässä otetaan myös velallisen etu ja velalliselle aiheutuvat seuraukset riittävässä määrin huomioon.
Perintälain esitöiden mukaan perintälaissa säädetyillä vähimmäisaikarajoilla on täsmennetty hyvään perintätapaan kuuluvaa vaatimusta, jonka mukaan perinnässä ei saa aiheuttaa velalliselle tarpeettomia kuluja esimerkiksi lähettämällä jatkuvasti, lyhyin väliajoin maksumuistutuksia tai maksuvaatimuksia, jos niiden kulut on tarkoitus periä velalliselta. (HE 21/2004 vp, s. 9) Lain esitöissä on perintälain 5 §:ssä säädetyn maksuvaatimuksen toimittamisen vähimmäisaikarajan osalta todettu, että säännös ilmentää periaatetta, jonka mukaan saatava on pyrittävä perimään lievemmillä ja kustannuksiltaan alhaisemmilla toimenpiteillä ennen kuin siirrytään voimakkaampiin ja suurempia kustannuksia aiheuttaviin perintätoimiin. (HE 57/2012 vp, s. 34)
Lain sanamuotojen mukaan erääntymisestä tai eräpäivästä ja edellisen perintäkirjeen lähettämisestä tulee olla kulunut vähintään 14 päivää. Kuluttaja-asiamies katsoi, että lain sanamuoto ilmaisee sitä, minkä ajan jälkeen jokin toimi voidaan tehdä. Perintälain 10 f §:ssä säädetään perintätoimien aikarajoista muiden kuin kuluttajasaatavien perinnässä ja pykälässä käytetään vastaavaa sanamuotoa. Pykälän ensimmäisen momentin mukaan uudesta maksumuistutuksesta tai uudesta maksuvaatimuksesta saa vaatia perintäkuluja velalliselta vain, jos edellisen maksumuistutuksen tai maksuvaatimuksen lähettämisestä on kulunut vähintään 10 päivää. Lain esitöissä todetaan, että kyse on aikarajoista perintätoimenpiteiden välillä (HE 241/2021 vp, s. 29). Vastaavanlaista sanamuotoa käytetään myös korkolain 6 §:n 1 momentissa, jonka mukaan jollei eräpäivää ole velallista sitovasti ennalta määrätty, viivästyskorkoa on maksettava siitä lähtien, kun 30 päivää on kulunut siitä päivästä, jona velkoja lähetti velalliselle laskun tai muutoin vaati määrätyn rahamäärän suorittamista. Korkolain esitöiden mukaan kyseistä lainkohtaa sovellettaessa viivästyskorko alkaa juosta lainkohdassa mainitun määräajan kuluttua eli 31. päivänä laskun lähettämisestä. (HE 232/2001 vp, s. 31)
Kuluttaja-asiamies katsoi, että mikäli perintäkirjeen lähettämispäivä laskettaisiin mukaan vähimmäisaikarajoihin eikä perintätoimenpiteiden väliin tulisi jäädä 14 päivää, tulkinta kaventaisi velallisen suojaksi säädettyjä vähimmäisaikarajoja velallisen vahingoksi. Perintälain tarkoituksena on ehkäistä epäasianmukaisten menettelytapojen käyttäminen saatavien perinnässä. Kuten perintälain 2 §:stä ilmenee, elinkeinonharjoittajan menettelyn on taattava lain tarkoituksen toteutuminen vähintään siinä säännellyllä tavalla.
Kuluttaja-asiamies totesi lisäksi, että ensimmäisen maksumuistutuksen osalta laskun eräännyttämisestä tai laskun eräpäivästä tulee olla kulunut vähintään 14 päivää. Maksumuistutusta ei saa siis lähettää 14. päivänä laskun erääntymisestä tai eräpäivästä.
Kuluttaja-asiamies katsoi, että perintälaissa säädettyjä vähimmäisaikarajoja on tulkittava niin, että perintälain 5 §:ssä ja 10 b §:ssä lähettämisellä tarkoitetaan sitä hetkeä, jolloin kirje on käytetyn toimitustavan ehtojen mukaan otettu kuljetettavaksi tai toimitettavaksi velalliselle. Kuluttaja-asiamies katsoi lisäksi, että perintälaissa velallisen suojaksi säädettyjä vähimmäisaikarajoja on tulkittava niin, että lähettämispäivää ei lasketa perintälaissa säädettyihin vähimmäisaikarajoihin mukaan, ja että perintätoimien väliin tulee jäädä vähintään 14 päivää. Perintäkirjettä ei saa lähettää velalliselle 14. päivänä edellisen perintäkirjeen lähettämisestä tai 14. päivänä erääntymisestä tai eräpäivästä.
Ropon perintäkirjeiden väliin ei aina jäänyt vähintään 14 päivää, vaan maksullisia perintätoimia tehtiin jo 14. päivänä edellisestä maksullisesta perintätoimesta. Kuluttaja-asiamiehen mukaan Ropon menettely oli hyvän perintätavan ja perintälaissa säädettyjen vähimmäisaikarajojen vastaista.
Kuluttaja-asiamies edellytti, että Ropo sitoutuu muuttamaan menettelynsä lainmukaiseksi. Perintäkirjeen lähettämishetkeksi tulee laskea se ajankohta, jolloin kirje otetaan kuljetettavaksi tai toimitettavaksi velalliselle. Perintätoimien väliin tulee aina jäädä vähintään 14 päivää. Ropo sitoutui muuttamaan menettelyään.
Velalliselle jäävä riittävä aika
Perintälaissa säädetyt vähimmäisaikarajat
Perintälain 5 §:ssä säädetään siitä, milloin ensimmäisen maksuvaatimuksen saa aikaisintaan lähettää velalliselle. Perintälain 10 b §:ssä säädetään 10 a §:ssä tarkoitettuihin perintätoimiin liittyvistä vähimmäisaikarajoista.
Kuluttaja-asiamies katsoi, että perintälaissa säädettyjä aikarajoja ei ole tarkoitettu vakiomääräiseksi vaan ainoastaan vähimmäisaikarajoiksi, joita perinnässä on aina noudatettava. Tarkoituksena ei ole ollut, että perintälaissa säädetyt vähimmäisaikarajat merkitsisivät kaavamaisesti sitä, että pelkästään niitä noudattamalla perinnässä noudatettaisiin myös hyvän perintätavan vaatimusta. Kuluttaja-asiamies totesi, että perintälain vähimmäisaikarajojen tavoite siitä, että perinnässä ei saa aiheuttaa velalliselle tarpeettomia kuluja taikka tarpeetonta haittaa esimerkiksi lähettämällä jatkuvasti, lyhyin väliajoin perintäkirjeitä, vaarantuisi, jos velkoja tai toimeksisaaja voisivat lähettää perintäkirjeitä 14 päivän lähetystiheydellä ilman että perinnässä tulisi huomioida velalliselle kuljetusehtojen mukaan jäävä tosiasiallinen aika reagoida perintäkirjeeseen ja ilman, että velkojan tai toimeksisaajan tulisi varmistaa se, että kirjeessä varattu aika saatavan suorittamiselle ja huomautusten tekemiselle on velallisen kannalta riittävä.
Maksuajan varaamiseen perintäkirjeen vastaanottamisesta kiinnitettiin huomiota myös perintälain muuttamista koskevan lain (laki saatavien perinnästä annetun lain muuttamisesta, 299/2022) valiokuntakäsittelyn aikana. Talousvaliokunta kiinnitti huomiota siihen, että hallituksen esityksessä ei huomioitu sitä, kuinka paljon velalliselle pitää antaa maksuaikaa laskun tai perintäkirjeen päivämäärän ja eräpäivän välisenä aikana taikka siitä hetkestä alkaen, kun velallisen tulisi kulloinkin sovellettavien kuljetusehtojen mukaan saada perintäkirje haltuunsa ja, että asian arviointi jäisi tältä osin edelleen viranomaiskäytännön varaan. Talousvaliokunta kehotti lakivaliokuntaa arvioimaan, olisiko sääntelyä tältä osin syytä täsmentää. (TaVL 13/2022 vp.) Lakivaliokunta totesi mietinnössään, että perintätoimistojen tulee myös jo nykysääntelyn nojalla noudattaa hyvään perintätapaan kuuluvaa vaatimusta siitä, ettei perinnässä saa aiheuttaa velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja taikka tarpeetonta haittaa (perintälain 4 §) ja siten ottaa huomioon, että velalliselle jää riittävä maksuaika tai aika huomautusten tekemiselle. (LaVM 2/2022 vp.)
Kuluttaja-asiamies katsoi, että laissa säädettyjen vähimmäisaikarajojen lisäksi perinnässä on aina varattava velalliselle riittävä aika maksun, selvitysten tai huomautusten tekemiselle siitäkin huolimatta, ettei perintälaissa ole nimenomaisesti asiasta säädetty. Riittävän ajan arvioinnissa tulee ottaa huomioon hyvän perintätavan vaatimus.
Riittävän ajan varaaminen perintäkirjeen vastaanottamisesta
Velallinen on perinnän kohteena ja velvollinen suorittamaan perinnästä velkojalle aiheutuvat kohtuulliset kulut, mutta velallinen ei voi vaikuttaa perintätoimiston valintaan, toimeksiannon ehtoihin taikka siihen, missä ajassa maksuvalvontakirjeet jakava yhtiö toimittaa perintäkirjeet velalliselle. Kuluttaja-asiamies katsoi, että velkojan tai toimeksisaajan sekä mahdollisen jakeluyhtiön välisellä sopimuksella perintäkirjeiden jakelusta ei voida heikentää velallisen suojaksi säädettyä oikeutta. Ei voida pitää hyväksyttävänä, että velkoja tai toimeksisaaja voisivat omalla toiminnallaan, esimerkiksi jakeluyhtiön kanssa tehtävällä sopimuksella, rajoittaa velalliselle jäävää aikaa reagoida perintäkirjeeseen. Erilaiset sopimus- tai jakelukäytännöt perinnässä eivät saa johtaa siihen, että velalliset joutuisivat eriarvoiseen asemaan perintälaissa säädetyn suojan suhteen.
On tärkeää, että velalliselle varataan tosiasiallinen mahdollisuus reagoida perintäkirjeeseen kirjeessä varatussa määräajassa. Näin ollen perinnässä tulee huomioida esimerkiksi jakeluyhtiön kanssa sovitut kuljetusehdot ja se, milloin velallisen tulisi viimeistään saada perintäkirje haltuunsa huomioiden kirjeen toimittamistapa ja jakeluyhtiön kanssa sovittu kirjeen toimittamiseen kuluva enimmäisaika. Enimmäisajan laskennassa tulee huomioida myös kirjeen lähettämisen ja vastaanottamisen väliin jäävä mahdollinen viikonloppu tai pyhäpäivät. Lähtökohtana tulee siis olla, että velalliselle jäävä riittävä aika reagoida vaatimukseen lasketaan siitä hetkestä, jona velallinen kuljetus- tai toimitusehtojen mukaan viimeistään vastaanottaa vaatimuksen, eikä esimerkiksi perintäkirjeen päiväyksestä tai lähettämishetkestä. Kuluttaja-asiamies katsoi, että mikäli perinnässä ei annettaisi merkitystä sille, millainen tosiasiallinen reagoimisaika velalliselle jää perintäkirjeen vastaanottamisesta, kaventaisi se velallisen suojaksi säädettyä oikeutta.
Vähintään 10 päivän määräaika perintäkirjeen vastaanottamisesta
Perintälain 4 §:n 1 momentin mukaan perinnässä ei saa käyttää hyvän perintätavan vastaista tai muutoin velallisen kannalta sopimatonta menettelyä. Pykälässä viitataan myös kuluttajansuojalain 2 lukuun, jossa säädetään sopimattomasta tai hyvän tavan vastaisesta menettelystä kuluttajan kannalta. Sopimattomana voidaan pitää muun muassa menettelyä, jossa yritys toimillaan vaikeuttaa kuluttajan lakisääteisten oikeuksien käyttämistä. Velkojan tai toimeksisaajan on asianmukaisesti toimiakseen huolehdittava siitä, että velallinen voi käyttää tehokkaasti lakisääteisiä oikeuksiaan myös saatavan ollessa perinnässä. Hyvän perintätavan vastaisia ovat menettelyt, jotka heikentävät tai vaikeuttavat velallisen lakiin perustuvien oikeuksien käyttämistä. Velallinen vastaa maksuviivästyksestään, mutta seuraukset eivät saa olla kohtuuttomia. Kuluttaja-asiamies katsoi siten, että velallisen oikeussuoja perinnässä edellyttää, että velalliselle turvataan vähintään tietty reagoimisaika perintäkirjeen vastaanottamisesta.
Velvollisuus määrämuotoisen maksuvaatimuksen esittämiseen ja velvollisuus lähettää velalliselle maksumuistutus ennen maksuvaatimusta on säädetty velallisen suojaksi. Maksuvaatimusta koskevien lainkohtien säätämisen tarkoituksena on ollut turvata hyvän perintätavan noudattaminen erityisesti ammattimaisessa perintätoiminnassa varmistamalla, että velallinen saa perinnän yhteydessä riittävästi tietoja saatavasta ja oikeusasemastaan. (HE 199/1996 vp s. 7 ja 13) Maksuvaatimuksessa on perintälain 5 a §:n mukaan mainittava muun muassa velallisen mahdollisuus esittää huomautuksia ja aika, jonka kuluessa huomautukset on esitettävä. Maksuvaatimuksessa on myös ilmoitettava velallisen oikeudesta pyytää perinnän keskeyttämistä ja asian siirtämistä oikeudelliseen perintään ja selostettava, miten keskeytystä on pyydettävä ja mitkä ovat pyynnön oikeusvaikutukset.
Perintälain 6 §:ssä säädetään kuluttajasaatavan velkomisesta tuomioistuimessa. Pykälän mukaan perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava, joka perii kuluttajasaatavaa toisen lukuun tai sille yksinomaan perintätarkoituksessa siirrettyä kuluttajasaatavaa, ei saa vaatia saatavasta maksua tuomioistuimessa ennen kuin 5 §:ssä tarkoitettu maksuvaatimus on annettu tai lähetetty ja siinä mainitut saatavan maksamiselle ja huomautusten esittämiselle asetetut määräajat ovat päättyneet.
Perinnässä ei saa hyvän perintätavan 4 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan aiheuttaa tarpeetonta haittaa. Hyvän perintätavan vastaista on menettely, jossa velalliselle ei turvata tosiasiallisesti mahdollisuutta selvitysten tai huomautusten tekemiseen ja saatavan suorittamiseen ennen seuraaviin, mahdollisesti seurauksiltaan ankarampiin, perintätoimiin ryhtymistä. Perintätoimenpiteiden on oltava asiallisessa suhteessa perinnän tavoitteeseen, eikä perinnässä saa käyttää velallisen kannalta epäedullista menettelyä. Tarpeettoman haitan aiheuttamisena velalliselle voidaan pitää tilannetta, jossa velalliselle tosiasiallisesti jää lyhyt aika reagoida perintäkirjeeseen ennen siihen asetettua määräpäivää ja ennen seuraaviin perintätoimiin ryhtymistä. Velallisella on oltava riittävästi aikaa tutustua vaatimukseen ja sen perusteisiin ja tehdä mahdolliset saatavaa koskevat maksujärjestelyt, selvitykset ja huomautukset.
Perinnässä ei saa hyvän perintätavan 4 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan myöskään aiheuttaa velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja. Hyvä perintätapa edellyttää velkojan tai perintätoimeksiannon saajan pidättäytyvän toimenpiteistä, jotka perusteettomasti lisäävät velallisen korvausvastuuta. (HE 199/1996 vp, s. 12) Perintäkirjeiden lähetystiheydellä ja velalliselle jäävällä reagoimisajalla on merkitystä myös velalliselta perittävien perintäkulujen määräytymisessä. Kuluttaja-asiamies katsoi, että tarpeettomien kulujen aiheuttamisena voidaan pitää tilannetta, jossa velalliselta peritään perintäkuluja perintäkirjeistä, jotka lähetetään velalliselle varmistumatta siitä, että velalliselle jää tosiasiallisesti riittävä aika reagoida vaatimukseen.
Kuluttaja-asiamiehen mukaan ei ole riittävää, jos velalliselle jää vain muutama päivä aikaa vaatimuksen vastaanottamisesta selvittää taloudellinen tilanteensa, arvioida oikeusasemansa sekä esittää mahdolliset huomautukset. Hyvä perintätapa edellyttää, että velalliselle varataan tosiasiallinen mahdollisuus maksaa erääntynyt velka vapaaehtoisen perinnän aikana. Hyvä perintätapa edellyttää myös, että velalliselle varataan tosiasiallinen mahdollisuus tehdä saatavaa koskevia selvityksiä ja huomautuksia sekä maksujärjestelyitä, jotta asia on mahdollista selvittää vapaaehtoisen perinnän aikana. Kuluttaja-asiamies katsoi siten, että velalliselle on varattava vähintään kymmenen päivän aika perintäkirjeen vastaanottamisesta saatavan suorittamista ja huomautusten esittämistä varten.
Kuluttaja-asiamies katsoi, että velvollisuus turvata velalliselle kymmenen päivän aika reagoida perintäkirjeen vastaanottamisesta ja perintälaissa säädetyt 14 päivän vähimmäisaikarajat eivät ole keskenään ristiriidassa. Siinä missä perintälaissa säädettyjen vähimmäisaikarajojen tarkoituksena on säännellä perintätoimien vähimmäisaikarajoja kymmenen päivän reagoimisajalla perintäkirjeen vastaanottamisesta turvataan se, että lähetystavasta ja sovituista kuljetusehdoista riippumatta velallisella on aina mahdollisuus reagoida perintäkirjeeseen vähintään tietyn määräajan ajan.
Ropo oli selvityksessään viitannut myös Ropo Online -palveluun. Kuluttaja-asiamies totesi Ropo Online -palvelun osalta seuraavaa. Sillä, onko velallisella mahdollisuus saada tieto kirjallisesti lähetetystä vaatimuksesta myös toisella tavalla, ei ole merkitystä riittävän reagoimisajan varaamisessa, mikäli velallisen kanssa ei ole sovittu perintäkirjeen toimittamisesta kyseisellä muulla tavalla. Velalliselle jäävä riittävä aika tulee laskea sen kuljetustavan ehtojen mukaan, miten perintäkirje toimitetaan velalliselle laissa säädetyllä tavalla.
Kuluttaja-asiamies katsoi, että vaikka perinnässä noudatettaisiin perintälaissa säädettyjä vähimmäisaikarajoja, perintä voi olla hyvän perintätavan vastaista, jos velalliselle ei tosiasiallisesti varata riittävää aikaa perintäkirjeen vastaanottamisesta saatavan suorittamiselle ja huomautusten esittämiselle. Kuluttaja-asiamies totesi, ettei perintälaissa säädettyjen vähimmäisaikarajojen noudattaminen vapauta velkojaa tai toimeksisaajaa laissa säädetyssä velvollisuudesta noudattaa hyvää perintätapaa.
Kuluttaja-asiamies katsoi siten, että maksumuistutuksen ja maksuvaatimuksen tarkoitus, velallisen lakisääteiset oikeudet ja kielto aiheuttaa velalliselle tarpeettomia kuluja taikka tarpeetonta haittaa edellyttävät, että velalliselle jää tosiasiallisesti aina riittävä aika reagoida vaatimukseen asetettuun määräaikaan mennessä ja tämä aika lasketaan siitä hetkestä, jona velallinen esimerkiksi kuljetusehtojen mukaan viimeistään vastaanottaa perintäkirjeen. Velkojan tai toimeksisaajan on varmistuttava siitä, että velalliselle jää aina riittävä, vähintään kymmenen päivän aika perintäkirjeen vastaanottamisesta. Kuluttaja-asiamiehen mukaan riittävän ajan varaaminen velalliselle on kaikkien osapuolten etujen mukaista, sillä riittävällä reagoimisajalla voidaan edesauttaa velan vapaaehtoista suorittamista.
Selvityksessään Ropo totesi varaavansa kymmenen päivän maksuajan, joka laskettiin perintäkirjeiden päiväyksestä. Kuluttaja-asiamies katsoi, että Ropo ei varannut kuluttajalle riittävää määräaikaa ja että Ropon menettely oli hyvän perintätavan vastaista. Kuluttaja-asiamies edellytti, että Ropo sitoutuu muuttamaan menettelynsä lainmukaiseksi, eli että Ropon tulisi varata velalliselle perintäkirjeissään vähintään kymmenen päivän maksu- ja huomautusaika, joka lasketaan siitä, kun velallinen käytetyn toimitustavan ehtojen mukaan viimeistään vastaanottaa perintäkirjeen. Ropo sitoutui muuttamaan menettelyään.