Tiivistelmä
Markkinaoikeuden ratkaisu MAO:424/2023. Korkein oikeus myönsi kuluttaja-asiamiehelle asiassa valitusluvan. Korkeimman oikeuden päätös 2024:59. Korkein oikeus kumosi markkinaoikeuden päätöksen siltä osin kuin markkinaoikeus oli hylännyt kuluttaja-asiamiehen vaatimuksen ja määräsi yhtiölle kiellon.
Markkinaoikeus kielsi Bondora AS, Suomen sivuliikettä 100.000 euron sakon uhalla jatkamasta tai uudistamasta menettelyä, jossa kuluttajille tarjotaan kuluttajaluottoja sellaisin ehdoin, että kuluttajien kanssa sovitaan sellaisesta luoton koroksi nimetystä luottokustannuksesta, joka lasketaan muusta summasta kuin kuluttajalla jäljellä olevasta lainapääoman määrästä, tai kuluttajilta peritään sellaista luoton koroksi nimettyä luottokustannusta, jonka määrä ylittää kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:ssä tarkoitetun luoton koron enimmäismäärän.
Marraskuuhun 2021 saakka Bondora oli sopinut luoton koroksi nimeämästään kustannuksesta niin, että kulua oli peritty koko luottosuhteen ajan alkuperäiselle luoton määrälle eikä jäljellä olevalle pääomalle.
Markkinaoikeus katsoi, että Bondoran menettely tarkoitti sitä, että kuluttajan nostamalle luotolle perittävän luoton koron määrä on ylittänyt kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n 1 momentin mukaisen luoton koron enimmäismäärän.
Korkein oikeus kielsi Bondora AS, Suomen sivuliikettä 150 000 euron sakon uhalla tarjotessaan kuluttajille kuluttajaluottoja jatkamasta tai uudistamasta menettelyä, jossa kuluttajien kanssa sovittavien tai kuluttajalta perittävien muiden luottokustannusten kuin luoton koron määrä ylittää kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n (596/2019) 2 ja 3 momentissa tarkoitetun muiden luottokustannusten enimmäismäärän, johon luetaan myös luotonantajan tiedossa olevat kustannukset palveluista, joihin sisältyy kuluttajalle mahdollisuus tehdä muutoksia maksuaikatauluun, suorittaa ennenaikainen takaisinmaksu, saada ensisijaista asiakaspalvelua ja saada luoton hallinnointia koskevia viestejä.
Kuluttajaluottoja tarjoava Bondora sopi luottosuhteissaan perittäväksi hallinnointi- ja sopimuspalkkioita, joiden määrä vastasi kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n 2 ja 3 momentin mukaista muiden luottokustannusten kuin koron enimmäismäärää eli niin kutsuttua kulukattoa. Bondora tarjosi lisäksi kuluttajille kolmea erillistä lisäpalveluksi nimettyä palvelua, joiden maksuja se ei ollut laskenut mukaan luottokustannuksiin. Palveluiden avulla kuluttaja pystyi muun muassa tehdä muutoksia maksuaikatauluun, maksaa luottoa ennenaikaisesti takaisin, saada ensisijaista asiakaspalvelua ja saada luoton hallinnointia koskevia viestejä. Näistä palveluista perittävistä maksuista pienin oli 2,99 euroa kuukaudessa ja suurin 24,99 euroa kuukaudessa.
Korkein oikeus katsoi, että lisäpalveluiksi nimetyistä palveluista perittävissä kustannuksissa kyse oli kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitetuista luottokustannuksista. Luottokustannusten määritelmän täyttymisen kannalta ratkaisevaa ei ollut se, sisältyivätkö palvelujen ehdot luottosopimukseksi otsikoituun asiakirjaan vai teknisesti siitä erilliselle asiakirjalle. Ratkaisevaa ei myöskään ollut se, olivatko samat palvelut hyödynnettävissä yhdessä vai useammassa luottosopimuksessa samanaikaisesti. Sen sijaan merkitystä oli sillä, että palvelut ovat osa kuluttajaluottosuhteeseen perustuvaa sopimuskokonaisuutta, ja niistä suoritettavat maksut ovat luonteeltaan maksuja, jotka kuluttajan on maksettava luottosopimuksen yhteydessä ja kuluttajaluottosuhteen johdosta. Korkein oikeus totesi lisäksi olevan riidatonta, että palvelujen kuukausimaksut ovat olleet luotonantajan tiedossa. Merkitystä ei ollut sillä, oliko maksun taustalla oleva palvelu vapaaehtoinen vai pakollinen.
Sen johdosta, että korkein oikeus totesi kyseen olevan luottokustannuksista, se katsoi myös, että Bondoran kuluttajien kanssa sopimien ja perimien muiden luottokustannusten määrä ylitti kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n 2 ja 3 momentin mukaisen enimmäismäärän.