Maksaminen ja laskutus

(2008, tarkistettu 2010, maksupalvelulain osalta 2018, lisätty 2023 kohta 4.1 Maksutapojen esittäminen verkossa)

Tässä linjauksessa käsiteltävät pelisäännöt ovat yleisiä ja koskevat lähtökohtaisesti kaikkea maksamista, jossa kuluttaja maksaa yritykselle tai yritys laskuttaa kuluttajaa. Periaatteita on suositeltavaa soveltaa myös kunnan tai muun julkisyhteisön laskutukseen ja maksujen vastaanottamiseen. Linjaus pohjautuu lainsäädäntöön, kuluttaja-asiamiehen kannanottoihin ja kuluttajariitalautakunnan ratkaisuihin.

Periaatteet soveltuvat kaikkiin maksutapoihin. Kuitenkaan matkapuhelimella maksamiseen liittyviä erityiskysymyksiä ei käsitellä tässä linjauksessa. Lisäksi maksamista ja laskutusta koskevia erityissäännöksiä on muun muassa tele-, sähkö ja vakuutusyritysten laskutuksesta. Luoton maksamiseen liittyy omia erityispiirteitä. Hyvää perintätapaa, maksuviivästystä ja viivästyksen seuraamuksia selostetaan kuluttaja-asiamiehen linjauksessa ”Hyvä perintätapa kuluttajaperinnässä”. Viivästyskorkoa sen sijaan käsitellään tässä ohjeessa.

Sisällys

Maksamisen perusperiaatteet
Maksaminen ennakkoon
Kuluttajalla oikeus saada kuitti
Maksutavat
4.1 Maksutapojen esittäminen verkossa
4.2 Käteismaksu
4.3 Maksukortit
4.4 Suoraveloitus
4.5 Maksaminen tilisiirtona
4.6 Sähköinen lasku
4.7 Ostaminen luotolla
4.8 Maksaminen maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan välityksellä
4.9 Lisämaksut tietyn maksuvälineen tai maksutavan käyttämisestä
4.10 Alennukset tietyn maksutavan käyttäjille
Lasku
5.1 Laskutuslisä
5.2 Lasku on lähetettävä ajoissa
5.3 Lasku luoton takaisinmaksussa
5.4 Jos laskua ei ole tullut tai siinä on virhe
5.5 Laskun maksaminen
5.6 Laskun tarkistamismahdollisuus
5.7 Maksaminen oikeaan osoitteeseen
5.8 Virhe maksamisessa
5.9 Maksuviivästys
Viivästyskorko
6.1 Viivästyskoron määrä
6.2 Viivästyskorosta vapautuminen ja koron sovittelu

1. Maksamisen perusperiaatteet

Maksun saaja päättää, millä maksutavoilla ottaa maksuja vastaan. Tarjolla olevat vaihtoehdot eivät kuitenkaan saa muodostua maksajina olevien kuluttajien kannalta kohtuuttomiksi.

Toimiva kulutusyhteiskunta edellyttää, että kuluttajien on käytännössä voitava käyttää eri maksamistapoja ilman tarpeettomia rajoituksia. Etenkin välttämättömyyspalveluiden tarjonnassa korostuu myös se lähtökohta, että kaikilla väestöryhmillä on oltava mahdollisuus suorittaa maksuja ilman, että heitä sitä kautta asetetaan perusteetta kohtuuttoman eriarvoiseen asemaan hyödykkeiden hankkijoina. Tämä koskee sekä mahdollisuutta saada käyttöön erilaisia maksuvälineitä että käyttää niitä eri tilanteissa.

Pankkisidonnaisessa yhteiskunnassa on tarpeen turvata yleinen maksamispalveluiden käyttömahdollisuus tilipohjaisina peruspankkipalveluina. Luottolaitostoiminnasta annetun lain (Laki luottolaitostoiminnasta 15 luvun 6 §) mukaan talletuspankin on tarjottava ETA-valtiossa laillisesti asuville kuluttajille euromääräistä perusmaksutiliä ja siihen liittyviä maksupalveluita. Peruspankkipalveluihin kuuluvat 1.1.2017 lähtien myös verkkopankkitunnukset. Talletuspankki voi kieltäytyä perusmaksutilin avaamisesta ja perusmaksutiliin liittyvien maksupalveluiden tarjoamisesta rahanpesun ja terrorismin torjumisesta annettujen lakien perusteella. Esimerkiksi maksuhäiriömerkintä ei siis saa estää peruspankkipalveluiden saamista. Kuluttajilta peruspankkipalveluista veloitettavien maksujen tulee olla kohtuullisia ja vastattava niistä talletuspankille aiheutuvia todellisia kustannuksia. Luottolaitosten on myös kohtuullisesti mukautettava peruspankkipalveluiden tarjoamistaan toimintarajoitteisille ja ikääntyneille sopiviksi.

Tilin käyttöön liittyvän maksukortin tulee olla sellainen, että kuluttaja voi sen avulla suorittaa tarvittavat nyky-yhteiskunnan maksamistoimet. Tällainen on debit-kortti. Riittävänä voidaan pitää myös esim. Visa Electronia, jos sen tosiasiallinen käytettävyys on vastaava kuin tavanomaisella pankkikortilla.

Erityisesti välttämättömyyspalveluissa on oltava tarjolla eri maksutapoja. Välttämättömyyspalvelut (esim. sähkö, vesi, lämpö ja puhelin) ovat kaikille kansalaisille välttämättömiä palveluja, joita ilman ei käytännössä tule toimeen. Kuluttajalla ei ole todellista vaihtoehtoa, käyttääkö hän välttämättömyyspalvelua vai ei. Välttämättömyyspalveluja tarjoaville yrityksille onkin sen vuoksi asetettu velvoitteita, joilla turvataan näiden palveluiden saanti kaikille.

Myös välttämättömyyspalveluiden maksutapoja arvioidaan tästä lähtökohdasta. Tällaisen palvelun maksamistapa ei saa olla sellainen, että se tosiasiassa vaikeuttaa tarpeettomasti palvelun käyttämistä. Kuluttajilta ei voi esimerkiksi evätä jotain laajasti käytössä olevaa maksutapaa.

Huomioon on otettava myös erityiset väestöryhmät, kuten iäkkäät henkilöt, jotka eivät välttämättä ole omaksuneet nykyaikaisimpia maksamistapoja. Suositeltavaa on siksi tarjota ainakin välttämättömyys-palveluiden maksamiseen myös perinteisempiä maksutapoja. Jos kuluttajalle, joka ei käytä maksukortteja, tarjotaan vaihtoehdoksi vain laskutuslisän sisältävää laskua, tilanne voi olla kohtuuton. Uudemmassa lainsäädännössä, kuten taksiliikennelaissa (Taksiliikennelaki 17 §), asiakkaille on erikseen turvattu oikeus maksaa käteisellä tai yleisimmillä luotto- ja maksukorteilla.

Maksaminen ja laskuttaminen ovat keskeinen osa kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välistä kauppasopimusta. Siksi niitä koskevista ehdoista tulee sopia yhtä täsmällisesti kuin muistakin kaupan ehdoista. Niiden muuttamista koskevat myös samat yleiset sopimusehtomuutoksia koskevat periaatteet kuin muitakin ehtoja. Erityisesti on muistettava, että toinen osapuoli ei voi yleensä yksipuolisesti muuttaa sopimusehtoja sopimussuhteen aikana.

2. Maksaminen ennakkoon

Suoritusten samanaikaisuuden periaate on lähtökohtana, kun arvioidaan kuluttajakaupassa tarjottavien maksuehtojen asianmukaisuutta maksun ajankohdan osalta. Jos ostaja maksaa kauppahinnan ennakkoon, hän menettää sopimuksessa keskeisimmän oikeussuojakeinonsa eli oikeuden pidättäytyä maksusta virhe- ja viivästystilanteissa. Lisäksi mahdollisuudet maksun takaisinsaantiin myyjän tultua suorituskyvyttömäksi ovat yleensä huonot. Ennakkomaksamisvaatimus onkin lähtökohtaisesti kohtuuton ehto kuluttajakaupassa, jollei ehdon käyttämiselle ole erityistä, perusteltua syytä. Pelkästään varmuuden vuoksi sitä ei voi käyttää.

Ennakkoon maksettavan summan suuruudella on keskeinen merkitys maksamistapaa arvioitaessa: mitä kalliimmasta sopimuksesta on kyse, sitä merkittävämpi on ennakkoon maksaneen kuluttajan riski ja sitä kriittisemmin maksuehdon käyttöön suhtaudutaan. Perustelluissa ennakkomaksamistilanteissakin suurten ennakkosummien katteeksi myyjän on pääsääntöisesti asetettava vakuus. Sama koskee tilanteita, joissa ennakkomaksua vaaditaan maksettavaksi hyvin aikaisessa vaiheessa suhteessa myyjän toimitusajankohtaan. Valmismatkojen, samoin kuin talopakettien ja suurempien kuluttajaurakoiden kohdalla, ennakkomaksun turvaksi asetettava vakuus on suoraan laissa määrätty velvollisuus.

Maksuajankohtaan ja siihen liittyvään riskinjakoon ostajan ja myyjän välillä on usein myös muita vaihtoehtoja kuin koko kauppasumman maksu ennakolta. Usein riittävä ratkaisu on käsirahan käyttäminen. Pitkäkestoisissa sopimuksissa hinnan maksamisen voi monesti jaksottaa useampaan erään ja sitoa sen vielä myyjän suorituksen etenemiseen.

Joustava irtisanomismahdollisuus pienentää ennakkomaksamisen riskiä kuluttajalle: esimerkiksi lehtien tilausmyynnissä kuluttaja voi keskeyttää tekemänsä tilauksen ja saada jo maksamastaan tilaushinnasta takaisin peruutettujen lehtien osan. Vahinkovakuutuksissa pääsääntönä on, että vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa sopimus myös kesken maksetun kauden ja saada loppukauden maksut takaisin.

Myös niissä tilanteissa, joissa maksun pyytäminen ennakkoon on perusteltua, on huolehdittava toimivista ennakkomaksujen hyvitysmenettelyistä niitä tilanteita varten, joissa maksu on kokonaan tai osittain palautettava kuluttajalle.

3. Kuluttajalla oikeus saada kuitti

Elinkeinonharjoittajan saatavat kuluttajalta vanhenevat pääsääntöisesti kolmessa vuodessa. Kuluttajalla tulee ainakin sen ajan olla mahdollisuus osoittaa, että hän on tehnyt oikean suorituksen ajallaan. Siksi hänen tulee saada kuitti tai muu tosite tekemästään maksusta. Tositteen tulee olla sellainen, että se on myös tosiasiallisesti säilytettävissä kolmen vuoden ajan.

Kuitin tulee sisältää riittävät tiedot kuluttajan tekemästä maksusta, jotta kuluttaja voi tarkistaa maksun oikeellisuuden ja toisaalta osoittaa maksaneensa juuri tietyn saatavan.

Katso myös laki kuitintarjoamisvelvollisuudesta käteiskaupassa.

4. Maksutavat

Kuluttajille on tarjolla useita erilaisia maksutapoja ja maksuvälineitä. Näitä ovat mm. käteismaksu, käteisraha, erilaiset maksukortit, sähköraha, tilisiirto, suoraveloitus ja verkkomaksu. Maksutavat kehittyvät ja uudistuvat jatkuvasti. Esimerkiksi eurooppalainen SEPA-hanke (Single Euro Payments Area) yhtenäistää maksamistapoja Euroopan sisällä. Maksupalveluiden tarjonnassa voi kuitenkin olla pankkikohtaisia eroja.

4.1. Maksutapojen esittäminen verkossa

Maksutavat on esitettävä kuluttajille verkossa tietyssä järjestyksessä sopimuksen tekemisen yhteydessä 1.10.2023 alkaen (KSL 6 luvun 12 b §). Esimerkiksi luoton ottamista tai muuta maksunlykkäystä sisältävää maksutapaa ei saa tarjota ensisijaisena vaihtoehtona.

Maksutavat on esitettävä seuraavassa järjestyksessä:

Maksutavat, joihin ei sisälly mahdollisuutta hakea tai käyttää luottoa tai saada muuta maksunlykkäystä. Tällaisia ovat esimerkiksi verkkomaksu, debit-kortti tai Visa Electron -kortti tai liikunta- ja kulttuuriedut.
Maksutavat, joihin voi sisältyä mahdollisuus hakea tai käyttää luottoa tai saada muuta maksunlykkäystä. Tällaisia ovat esimerkiksi debit- ja credit-ominaisuudet sisältävät yhdistelmäkortit sekä maksusovellukset, joihin kuluttaja voi liittää debit- tai credit-kortin numeron.
Maksutavat, jotka merkitsevät luoton hakemista, käyttämistä tai muuta maksunlykkäystä. Tällaisia ovat esimerkiksi luottosopimuksen tekeminen, maksuaika- tai luottokortin käyttäminen sekä maksaminen laskulla tai maksusovelluksella, joka merkitsee luoton käyttämistä.

Mitään maksutapaa ei saa asettaa oletusvalinnaksi. Kuluttajan on valittava maksutapa ilman automaattista oletusvalintaa jokaisen sopimuksen yhteydessä, joten maksutapaa ei saa asettaa oletusvalinnaksi edes kuluttajan aikaisemman oston perusteella.

Jos maksupalveluntarjoaja, luotonantaja tai muu elinkeinonharjoittaja on voinut vaikuttaa maksutapojen esittämistapaan, velvollisuus maksutapojen esittämisestä lainmukaisessa järjestyksessä koskee myös kyseistä toimijaa.

4.2 Käteismaksu

Lainsäädännössä ei ole säännöstä, joka pakottaisi aina hyväksymään maksun käteisellä rahalla. Jos kuluttajalle tarjotaan mahdollisuus maksaa peruspankkipalveluiden tilinkäyttövälineellä, eli jokaisen saatavilla olevalla pankkitiliin liittyvällä maksukortilla, tätä voidaan useimmiten pitää riittävänä vaihtoehtona käteisrahamaksulle. Komission suosituksen (2010/191/EU) mukaan käteinen tulisi hyväksyä maksuvälineenä. Suosituksen mukaan käteisen vastaanottamisesta voi kieltäytyä perustellusta syystä esimerkiksi, jos elinkeinonharjoittajalla ei ole vaihtorahaa.

Käteismaksua pidetään edelleen perusmaksutapana. Jos myymäläkaupassa maksamiseen ei kelpaa käteinen raha tai pankkikortti, siitä on sen vuoksi kerrottava erikseen jo markkinointivaiheessa.

Korttimaksamisen yleistyminen on nostanut esiin kysymyksiä mm. myyjän velvollisuudesta vastaanottaa seteleitä ja kolikoita. Maksun vastaanottajalle voi olla kohtuutonta vastaanottaa joko suurta määrää kolikoita tai erityisen suurta seteliä. Ns. Euroasetuksen perusteella samassa maksussa ei tarvitse hyväksyä enempää kuin 50 metallirahaa (EY 974/98 11 artikla). Jos maksun saaja hyväksyy käteismaksun, mutta asettaa rajoituksia hyväksymilleen käteisvälineille, rajoituksista tulee ilmoittaa selkeästi ennen kaupan tekemistä. Kuluttaja-asiamies on suosittanut, että jos liike esimerkiksi kieltäytyy vastaanottamasta 1 ja 2 sentin kolikoita, siitä ilmoitetaan selkeästi jo liikkeen ulko-ovella. Kuitenkin komission suosituksen mukaan 1 ja 2 sentin kolikotkin olisi hyväksyttävä maksuvälineeksi.

4.3 Maksukortit

Kuluttajien käytössä on erilaisia maksamiseen käytettäviä kortteja; perinteisiä kansallisia pankkikortteja, debit-kortteja, maksuaikakortteja ja varsinaisia luottokortteja. Pankkikortin luonteesta perusmaksuvälineenä johtuu, että myymäläkaupan kohdalla on ilmoitettava selkeästi etukäteen, jos pankkikorttia ei hyväksytä. Muista korteista taas on kerrottava, mitä niistä hyväksytään esimerkiksi merkitsemällä se liikkeen ulko-oveen ja kassakoneisiin.

Siirtyminen sirukortteihin on muuttanut korttimaksamista vain maksamisen mekanismien osalta. Jos kortti on sekä luoton että pankkikortin sisältävä yhdistelmäkortti, kortin käyttäjän on maksupäät-teellä ensin erikseen valittava, haluaako maksaa suoraan pankkitililtä eli käyttääkö korttia pankkikorttina, vai valitseeko luottovaihtoehdon. Tämä valintamahdollisuus on esitettävä kuluttajille selkeästi. Esitystapa ei saa olla sellainen, että kuluttaja erehdyksessä tahtomattaan tulee valinneeksi luotollisen vaihtoehdon.

Maksun vastaanottajan velvollisuus on huolehtia siitä, että maksamisjärjestelyissä on riittävästi otettu huomioon maksamisen turvallisuus kuluttajan kannalta. Sirukorttimaksamisessa tämä tulee varmistaa riittävällä näkösuojalla. Laitteen käyttäjälle on turvattava mahdollisuus syöttää turvalukunsa niin, etteivät ulkopuoliset pääse näkemään sitä.

4.4 Suoraveloitus

Suoraveloituksella tarkoitetaan maksupalvelua, jossa maksaja on valtuuttanut laskuttajan veloittamaan laskut eräpäivinä suoraan maksajan pankkitililtä. Maksaja on velvollinen huolehtimaan siitä, että tilillä on viimeistään veloituspäivää edeltävänä pankkipäivänä maksuihin tarvittavat varat

Suoraveloituksena veloitettavista laskuista toimitetaan suoraveloitusehtojen mukainen ennakkoilmoitus maksajalle tai erikseen sovitusti esimerkiksi vuosittainen ilmoitus vakiomääräisinä toistuvista maksuista.

Kuluttajan oikeudesta saada maksupalautusta pankilta säädetään maksupalvelulain 79 ja 80 §:ssä.

4.5 Maksaminen tilisiirtona mm. verkkopankissa tai maksuautomaatilla

Tilisiirtomaksamisessa maksu ohjautuu vastaanottajan tilille tilinumeron perusteella. Kuluttajalle tulee antaa riittävä opastus maksun suorittamiseen oikein. Tämä koskee erityisesti ulkomaanmaksuja, joissa väärät valinnat helposti aiheuttavat suuria lisäkuluja. Pankin on esimerkiksi kerrottava ns. euromaksujen ja muiden maksujen välisestä erosta niin selkeästi, että kuluttaja voi vaivatta löytää itselleen parhaimman maksamisvaihtoehdon.

Maksajan virhetoimintojen vähentämiseksi mm. maksuautomaateilla ja verkkopankeissa on käytössä tarkistusmenettelyitä, joiden ansiosta maksaja saa ruudulle ilmoituksen siitä, jos hänen kirjoittamansa tili- tai viitenumero ei vastaa muita laskulomakkeeseen kirjoitettuja tietoja. Tällaisten varokeinojen käyttö on suositeltavaa aina kun se on mahdollista.

4.6 Sähköinen lasku

Kuluttajille on tarjolla ns. perinteisten maksamisvaihtoehtojen ohella uusia, tietoyhteiskunnan kehittymiseen liittyviä maksamispalveluita. Tässä linjauksessa mainitut periaatteet koskevat soveltuvin osin myös niitä.

Laskuttamiseen perustuvassa maksamisessa yritys voi tarjota erilaisia tapoja sekä laskun toimittamiseen kuluttajalle että laskun maksamiseen. Erityisesti uudet sähköiset toimintatavat ja niiden terminologia (esim. sähköinen lasku, e-lasku, verkkolasku, sähköpostilasku) ovat aiheuttaneet kuluttajille sekaannusta ja maksuviivästyksiä. Verkkolaskun perusajatuksena on, että lasku toimitetaan ja maksetaan paperittomasti. Verkkolasku lähetetään kuluttajan valitsemaan palveluun, josta on suora yhteys sähköiseen maksamiseen verkkopankissa. Siten esimerkiksi sähköpostin liitteenä lähetetty lasku, joka maksetaan samalla tavalla kuin paperilasku, ei ole verkkolasku.

Uusien laskutus- ja maksamistapojen käyttöönottaminen vaatii yrittäjältä tarkkuutta. Kuluttajan kanssa on selkeästi sovittava käytettävästä laskutustavasta ja kuluttajan vaihtoehdoista laskun maksamisessa. Esimerkiksi kuluttajan sähköpostiosoitteen välittyminen kaupanteon yhteydessä ei riitä perusteeksi lähettää hänelle lasku sähköpostilla, vaan tällaisesta laskutustavasta pitää nimenomaisesti sopia. Sähköisiä laskuja tarjotessa on muistettava, että tällaisten laskujen vastaanottamiseen ja säilyttämiseen on markkinoilla tarjolla eri palveluvaihtoehtoja. Sähköinen vaihtoehto ei kuluttajaa välttämättä kiinnosta, ellei laskua saa samaan osoitteeseen kuin mihin tulevat hänen muut sähköiset laskunsa.

Yleinen periaate, että järjestelmän ylläpitäjä vastaa järjestelmän toimivuudesta, koskee myös sähköistä laskutusta ja sähköisiä maksujärjestelmiä. Jos järjestelmää tarjotaan kuluttajien käyttöön, sen on oltava toimivuudeltaan jo yleisesti luotettavalla tasolla. Sen lisäksi yrityksellä on oltava asianmukaiset menettelytavat virhetilanteiden hoitamiseen.

4.7 Ostaminen luotolla

Hyödykkeitä tarjotaan ostettavaksi myös velaksi joko myyjän omalla tai ulkopuolisen rahoittajan luotolla. Luoton ottaminen on kuluttajan taloudellisen turvallisuuden kannalta merkittävä sopimus. Luottosopimuksen tekeminen edellyttää siksi kuluttajalta tarkempaa harkintaa kuin käteiskaupan tekeminen.

Välttämättömyyspalveluiden tarjonnassa luotto ei voi olla ainoa käytettävissä oleva maksutapa, koska ehto rajoittaisi hyödykkeiden saatavuutta kohtuuttomalla tavalla. Kuluttajat, jotka eivät ole luottokelpoisia, jäisivät kokonaan ilman välttämättömyyspalveluita. Myös muiden kuin välttämättömyyspalveluiden osalta luotto ainoana maksutapana voi kohtuuttomasti rajoittaa kuluttajien mahdollisuuksia tehdä sopimuksia. Jos tietyn kulutushyödykkeen markkinoilla ei ole riittävästi vaihtoehtoista tarjontaa, jossa maksutavaksi hyväksytään esimerkiksi pankkikortti tai tilisiirto, luotto ainoana maksutapana voi olla kohtuuton sopimusehto (KSL 3 luvun 1 §).

Jos luotolla maksaminen on ainoa myyjän hyväksymä maksutapa, ehdosta tulee kertoa markkinoinnissa helposti havaittavalla tavalla, mutta kuitenkin siten, että luotto ei ole markkinoinnissa hallitsevassa asemassa. Kuluttajansuojalain mukaan kulutusluoton myöntämistä ei saa käyttää pääasiallisena markkinointikeinona markkinoitaessa muita kulutushyödykkeitä (KSL 7 luvun 5 §). Kulutusluoton markkinointi ei siis saa hallita tavaroiden tai palveluiden markkinointia. Kuluttajan on kuitenkin voitava jo markkinoinnin perusteella valita, haluaako ryhtyä luottokauppaan vai valitseeko toisen ostopaikan.

Tietyissä tilanteissa elinkeinonharjoittajalla saattaa olla erityisen riskin vuoksi peruste vaatia maksamisessa luottokorttia. Näin on esimerkiksi auton vuokrauksessa ja hotellihuoneen tarjoamisessa, joissa elinkeinonharjoittaja luovuttaa omaisuuttaan kuluttajan käyttöön. Toisaalta kuluttajaa on suojattu maksupalvelulainsäädännössä siten, että maksaja voi vaatia maksupalautusta pankilta, jos maksaja on antanut suostumuksen korttimaksuun tietämättä sen tarkkaa rahamäärää ja tililtä veloitettu rahamäärä on suurempi kuin maksaja on kohtuudella voinut edellyttää (Maksupalvelulaki 79 §).

4.8. Maksaminen maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan välityksellä

Maksutoimeksiantopalvelulla tarkoitetaan palvelua, jossa ulkopuolinen palveluntarjoaja käynnistää kuluttajan pyynnöstä maksutoimeksiannon toisen palveluntarjoajan, kuten pankin pitämältä maksutililtä. Näin maksaja voi siis maksaa ostoksensa suoraan pankkitililtään.

4.9 Lisämaksut tietyn maksuvälineen tai maksutavan käyttämisestä

Joissain tilanteissa kuluttajalta voidaan periä maksuvälineen tai maksutavan käyttämisestä lisämaksua. Kuluttajalta maksuvälineen käyttämisestä perittävän maksun on kuitenkin aina oltava asianmukainen, eikä se saa ylittää maksunsaajalle aiheutuvia tosiasiallisia kustannuksia. (maksupalvelulaki 60.2 §)

Maksunsaaja ei saa lainkaan periä maksua sellaisten maksuvälineiden käytöstä, joihin liittyvistä siirtohinnoista säädetään ns. siirtohinta-asetuksen (EU) 2015/751 II luvussa. Nykyisten maksukäytäntöjen kannalta tästä seuraa, että maksunsaaja ei saa periä maksua kuluttajien yleisimpien maksukorttien, kuten Visa- ja MasterCard-korttien käytöstä, sillä kysymys on siirtohinta-asetuksessa tarkoitetuista neljän osapuolen maksukorttijärjestelyistä. (maksupalvelulaki 46.2 §) (Ks. Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisu C-304/16)

Maksunsaaja ei myöskään saa periä kuluttajalta lisämaksua silloin, kun maksu tapahtuu ns. SEPA-asetuksen (EU) N:o 260/2012 mukaisena euromääräisenä SEPA-tilisiirtona tai –suoraveloituksena, joissa sekä maksajan että maksunsaajan maksupalveluntarjoajat ovat sijoittautuneet Euroopan unioniin, tai joissa ainoa maksutapahtumaan osallistuva maksupalveluntarjoaja on sijoittautunut EU-alueelle. (maksupalvelulaki 46.2 §.)

Jos yritys perii asiakkailtaan lisämaksua tiettyjen, muiden kuin edellä mainittujen maksupalvelulain 46 §:ssä tarkoitettujen tietyn maksutavan käytöstä, tarjolla tulee kuitenkin aina olla ainakin yksi tavanomainen, yleisesti käytössä oleva maksutapa, josta erillistä maksutapalisää ei peritä (Ks. kohta 5.1 Laskutuslisä).

4.10 Alennukset tietyn maksutavan käyttäjille

Yritys voi yleensä myöntää alennusta kuluttajalle tämän valitseman maksu- tai laskutustavan perusteella. Jos kuluttajalle on esimerkiksi tarjolla tilauksen maksaminen joko yhdessä tai useammassa erässä, voi kerralla maksavan kuluttajan maksama kokonaissumma olla pienempi kuin osissa maksavan. Näin laskutuksen kulusäästöjä voidaan kohdistaa myös kuluttajalle. Myös kehittyvä sähköinen laskuttaminen voi synnyttää vastaavaa säästöä, jolloin tällaisen maksamistavan valinneelle kuluttajalle voidaan myöntää alennusta häneltä perittävän maksun kokonaishinnasta.

Aina alennuksen myöntäminen ei kuitenkaan ole sopivaa. Alennuksen myöntämisellä ei saa hämärtää kuluttajan mahdollisuuksia asianmukaisten kulutuspäätösten tekemiseen. Siksi luottomaksamisen yhtey-dessä ei saa tarjota alennusta verrattuna käteismaksamisessa perittävään hintaan. Tämä houkuttelisi kuluttajia epäasiallisella tavalla luoton ottamiseen. (Kuluttajansuojalaki 7 luku 13 § ja HE 24/2010 vp)

Suoraveloitussopimus hintaedun perusteena on ongelmallinen sen vuoksi, että sillä usein sidotaan kuluttaja sopimussuhteen pitkäaikaiseen ylläpitämiseen. Jos esimerkiksi suoraveloitussitoumuksen perusteella luvataan palvelun ensimmäinen kuukausi ilmaiseksi, maksulliseen sopimukseen on usein sitouduttava ainakin vuodeksi. Suoraveloituksella luvattu alempi kuukausihinta taas voi tarkoittaa sitä, että kuluttajalta vaaditaan lisämaksuja saaduista suoraveloitusalennuksista, jos hän haluaisi lopettaa suoraveloitussitoumuksen.

5. Lasku

Laskussa annettujen tietojen tulee olla selkeitä ja yksiselitteisiä. Velkojan lähettämän laskun on oltava niin selkeä, että velka voidaan maksaa.

Laskusta tulee ilmetä mm.

maksettava määrä
maksuajankohta eli eräpäivä
saatavan peruste riittävän tarkasti yksilöitynä. Laskusta on käytävä selkeästi ilmi mistä laskutetaan.
yhteystiedot kuluttajan yhteydenottoa varten
maininta viivästysseuraamuksista, kuten maksumuistutusmaksun perimisestä.

Laskun liitteineen tulee olla sellainen, että kuluttaja vaivatta ymmärtää sen olevan lasku, joka hänen on maksettava. Vastaavasti tarjousta ei saa esittää niin, että kuluttaja voi erehtyä luulemaan sen olevan häntä velvoittava lasku. Laskulähetys ei saa olla sekoitettavissa suoramainoslähetykseen.

5.1 Laskutuslisä

Laskutuslisä voidaan periä vain silloin, kun kuluttaja valitsee pääsäännöstä poikkeavan maksutavan; esimerkiksi silloin kun kuluttaja toivoo käteismaksamisen sijasta, että lasku lähetetään hänelle kotiin. Lisän periminen edellyttää, että kuluttajalle on ollut tarjolla ainakin yksi lisämaksuton, tavanomainen maksutapa. Lisäksi laskutuslisästä on pitänyt sopia kuluttajan kanssa jo kaupanteko- tai tilausvaiheessa. Jos maksun saaja ei tarjoa todellista lisämaksutonta maksamismahdollisuutta, laskutuslisääkään ei voi periä.

Kestosopimuksissa pääsääntö on, että yritys laskuttaa kuluttajaa sovituin väliajoin kuluttajalle lähetettävillä laskutusjaksokohtaisilla laskuilla. Laskutus on silloin yrityksen tavanomainen maksutapa, eikä laskun lähettämisestä voi sen vuoksi periä erillistä laskutuslisää, vaan kustannus on otettava huomioon jo hyödykkeen hinnoittelussa. Esimerkiksi luottokorttilaskujen maksaminen ei ole mahdollista muutoin kuin laskuttajan kultakin laskutuskaudelta lähettämän laskun perusteella, ja siksi luottokorttilaskujen lähettämisestä ei voi periä laskutuslisiä (paperilaskun osalta ks. KKO 2016:49).

Laskutuslisän on perustuttava todellisiin kuluihin eikä se saa muodostua kohtuuttoman suureksi. Lisän kohtuullisuutta arvioidaan euromääräisesti, koska laskun laatimisesta aiheutuvat kulut eivät useinkaan ole riippuvaisia laskutettavasta määrästä.

Ns. pienlaskutuslisää koskevat samat periaatteet kuin muitakin laskutuslisiä.

Lakisääteisiä peruspankkipalveluita pankkien tulee tarjota kuluttajille kohtuulliseen hintaan. Laskuja maksaessaan kuluttaja voi joutua maksamaan pankin hinnaston mukaisia kertaluonteisia tai kuukausittaisia kuluja. Tällaisia pankin veloittamia kuluja ei pidetä laskutuslisänä.

5.2 Lasku on lähetettävä ajoissa

Yrityksen on seurattava laskutustaan niin, että laskut lähtevät kuluttajalle riittävän ajoissa ennen eräpäivää. Kuluttajalle on jätettävä aikaa tarkistaa laskun oikeellisuus ja esittää huomautukset laskuttajalle.

Laskut on lähetettävä kuluttajalle niin, että laskun lähettämisen ja eräpäivän välille jää vähintään kaksi viikkoa aikaa. Perustellusta syystä tämä aika voi poikkeuksellisesti olla lyhyempi. Esimerkiksi matkojen ns. äkkilähdöissä laskun maksamiselle nopealla aikataululla on asianmukainen syy.

Laissa saatavien perinnästä (513/1999) on säädetty, että maksumuistutuksesta velalliselta saa vaatia perintäkuluja vain, jos saatavasta on vähintään 14 päivää ennen sen erääntymistä lähetetty velalliselle lasku tai muu erääntymisilmoitus ja erääntymisestä on ennen maksumuistutuksen lähettämistä kulunut vähintään 14 päivää.

Velkoja ei saa viivytellä laskun lähettämisessä, jotta kuluttaja voi helposti tunnistaa saapuneen laskun ja sen perusteen. Tämä koskee myös sopimuksen päättymistilanteita, esimerkiksi puhelinliittymän irtisanomista ja sitä seuraavaa loppulaskua. Kuluttajasaatavat vanhenevat pääsääntöisesti kolmessa vuodessa. Tätä vanhempia saatavia kuluttajilta ei siis voi yleensä lähteä vaatimaan.

Laskuttajan tulee olla huolellinen laskujensa hallinnoimisessa ja lähettämisessä. Usein laskuja lähettävän yrityksen voidaan odottaa varmistavan laskutusjärjestelmiensä toimivuuden ja tehokkuuden huolellisemmin kuin pienen, harvemmin laskuttavan yrityksen.

Huolellisuusarviointiin vaikuttaa myös virheen syy. Suurenkin yrityksen laskutusjärjestelmiin on huolellisesta toiminnasta riippumatta voinut jäädä vaikeasti havaittava virhemekanismi, joka tulee esiin vasta pidemmän ajan kuluttua. Vastaavasti pienemmällä yrityksellä jokin yksittäinen saatava saatetaan havaita vasta kirjanpitoa tarkistettaessa.

Jos yritys laskuttaa saatavasta vasta pitkän ajan kuluttua sen syntymisestä, saattaa olla ongelmallista osoittaa, että velkasuhde on todella syntynyt ja että lasku on edelleen maksamatta. Tällöin velkojan tuleekin varautua esittämään selvitys näistä esimerkiksi kirjanpitoaineiston avulla.

5.3 Lasku luoton takaisinmaksussa

Kuluttajille on tarjolla erilaisia luotollisia kortteja, joiden avulla he voivat käyttää korotonta maksuaikaa tai korollista luottoa. Sopimusta tehtäessä kuluttajan kanssa on selkeästi sovittava, millä tavalla luotto maksetaan takaisin. Jos esimerkiksi on sovittu, että kuluttajalle lähetettävään laskuun merkitään vaadittava kuukausittainen minimisuoritus, asia on ilmaistava laskussa niin selkeästi, ettei kuluttaja voi erehtyä luulemaan siihen merkityn summan kattavan koko kertyneen velan.

Usein kuluttaja voi laskun saadessaan valita, maksaako koko kertyneen summan pois vai haluaako käyttää kortin varsinaista luotto-ominaisuutta. Jotta kuluttaja ei epähuomiossa tahtomattaan siirtyisi käyttämään korollista luottoa, elinkeinonharjoittajan on esitettävä laskussaan selkeästi myös se, mitä määrättyjen laskuun ehkä valmiiksi merkittyjen erien maksaminen tarkoittaa. Laskua ei saa esittää niin, että kuluttaja erehtyy luulemaan siihen valmiiksi merkityn summan kattavan koko kertyneen velkasaldon, jos tosiasiassa osa siitä jää tällöin korolliseksi velaksi.

5.4 Jos laskua ei ole tullut tai siinä on virhe

Jos kuluttaja esittää huomautuksia yritykselle laskun oikeellisuudesta ja/tai laskutettavasta tuotteesta, yrityksen on lähdettävä selvittämään esitettyjen huomautusten aiheellisuutta ja oikaistava havaitut virheet oma-aloitteisesti. Yritys ei saa ryhtyä perintätoimiin ennen kuin huomautusten asiallisuus on selvitetty.

Tämä periaate koskee myös tilannetta, jossa kuluttaja esittää väitteen, ettei ole saanut laskua lainkaan tai oikeaan aikaan. Yrityksen on esitettävä selvitys siitä, että lasku on lähetetty ajoissa ja oikeaan osoitteeseen. Tapaukset, joissa lähetetty lasku ei ole saapunut kuluttajalle, joudutaan ratkaisemaan tapauskohtaisten seikkojen perusteella.

Jos kuluttaja on riitauttanut vain osan laskusta, hänen tulee maksaa riidaton osa eräpäivänä. Jos selvitys osoittaa kuluttajan huomautuksen aiheettomaksi, kuluttaja on velvollinen maksamaan laskun eräpäivänä, ellei muusta ajankohdasta sovita.

5.5 Laskun maksaminen

Kuluttajan on maksettava lasku viimeistään laskuun merkittynä eräpäivänä. Kuluttajansuojalaissa (KSL 5 luvun 24 §) on määrätty, että maksu katsotaan tapahtuneeksi sinä päivänä, jona pankki tai posti on hyväksynyt ostajan asianmukaisen maksutoimeksiannon. Tämä periaate eräpäivänä suoritetun maksun oikea-aikaisuudesta on vakiintunut kuluttajaoikeudessa ja kuluttajat ovat omaksuneet sen säännöksi.

Periaate ilmentää nykyaikaista maksamiskäytäntöä, jossa velkoja ja velallinen eivät käytännössä kohtaa. Ei ole syytä olla soveltamatta sitä myös rahalainojen maksamiseen, vaikka velkakirjalain vanha periaate lähteekin siitä, että maksun on oltava velkojalla perillä eräpäivänä.

Kuluttaja ja yritys voivat myös sopia eräpäivää myöhemmästä maksuajankohdasta. Jos asiasta sovitaan, yritys ei voi lähettää kuluttajan kustannuksia lisäävää maksumuistutusta samasta viivästyksestä.

Jos maksamisen eräpäivästä ei ole sovittu, lasku on maksettava kuukauden kuluessa sen lähettämisestä. Yksipuolisesti laskuun merkitty muu eräpäivä ei sellaisenaan sido velallista. Yritys voi kuitenkin käyttää vakioehtonaan vähintään 14 päivän maksuaikaa.

Kuluttajan talouden hallintaa helpottaa ja maksuviivästyksiä vähentää se, jos kuluttajalla on todellinen mahdollisuus vaikuttaa sovittavaan eräpäivään. Esimerkiksi huoneenvuokraa koskevissa sopimuksissa on usein molempien osapuolien kannalta järkevää ajoittaa vuokranmaksu kuluttajan palkkapäivän kanssa yhteensopivaksi.

5.6 Laskun tarkistamismahdollisuus

Kuluttajan on voitava vaivattomasti tarkistaa laskun oikeellisuus. Maksettava määrä ei aina ole ennalta kiinteästi sovittu, vaan laskun loppusumma voi koostua useista eri tekijöistä. Jos laskusta ei ilmene loppusumman muodostavia tekijöitä, esimerkiksi lisäveloitusta, kuluttajalla on oikeus pyynnöstä saada maksutta kirjallinen erittely, josta nämä tekijät ilmenevät, ellei ole erikseen sovittu, että palvelusta laskutetaan kiinteään hintaan. Kuluttaja on velvollinen maksamaan laskun vasta nämä tiedot saatuaan. Kuluttaja ei viivästy maksamisessa, jos hän ei maksa laskua eräpäivänä näiden tietojen puuttumisen takia.

Laskuttaminen, kuten perintäkin, voidaan antaa ulkopuolisen tahon tehtäväksi. Tällöin on huolehdittava erityisen tarkasti siitä, että kuluttajien oikeus reklamaation tekemiseen ei vaarannu. Kuluttajalle on annettava selkeät yhteystiedot siitä tahosta, joka pystyy vastaamaan myös hänen laskun oikeellisuutta koskeviin tiedusteluihinsa.

5.7 Maksaminen oikeaan osoitteeseen

Vaatiessaan maksua laskulla maksun saaja ilmoittaa yleensä tilinumerot, joita käyttäen laskun voi maksaa pankin kautta. Toisinaan kuitenkin jo maksuhetkellä maksu kohdistetaankin automaattisesti eri tilille kuin mille kuluttaja laskun mukaisesti tarkoitti maksaa. Tämä aiheuttaa epäselvyyttä siitä, menikö maksu oikeaan osoitteeseen. Laskuttajan tulee huolehtia ohjeistuksella tai teknisellä menetelmällä, että kuluttaja voi luottaa maksun pätevyyteen näissäkin tapauksissa.

5.8 Virhe maksamisessa

Kuluttaja saattaa välillä maksaa laskunsa kahteen kertaan tai maksaa muuten suuremman summan kuin oli tarkoitus. Maksun saanut yritys on velvollinen palauttamaan tällaisen aiheettoman tai ylisuuren maksun. Jos virhe johtuu puhtaasti kuluttajan huolimattomuudesta, yritys voi periä palauttamisesta aiheutuvat kohtuulliset kulut.

Kestosopimuksissa voidaan myös sopia, että maksua vastaava osa kuitataan kuluttajan seuraavassa laskussa. Tämä edellyttää kuitenkin kuluttajan suostumista järjestelyyn.

5.9 Maksuviivästys

Kuluttajan tavallisin sopimusrikkomus on maksuvelvollisuuden laiminlyönti. Jos kuluttaja ei maksa laskua tai maksaa sen myöhässä, kyseessä on sopimusrikkomus, josta seuraa vahingonkorvausvelvol-lisuus. Vahinkoja korvataan viivästyskorolla. Kuluttajasaatavien osalta korkolain viivästyskorkoa koskevat säännökset ovat pakottavaa oikeutta, eikä niistä voi kuluttajan vahingoksi sopia toisin (Korkolaki 633/1982).

Viivästyneen maksamisen muista seuraamuksista, kuten maksumuistutuksesta ja muista perintätoimista ks. kuluttaja-asiamiehen linjaus hyvästä perintätavasta ja verkkosivu Perintä ja maksujärjestelyt.

6. Viivästyskorko

Velalle, jonka eräpäivä on velallista sitovasti ennalta määrätty, on maksettava viivästyskorkoa eräpäivästä lukien. Velvollisuus maksaa viivästyskorkoa syntyy automaattisesti. Maksun saajan ei siis tarvitse lähettää maksuvaatimusta, muistutusta tai reklamaatiota viivästyskoron juoksemisen käynnistämiseksi. Jos lasku on maksettu myöhässä ilman viivästyskorkoa, vaatimus viivästyskoron maksamisesta on esitettävä kohtuullisessa ajassa.

Jos eräpäivä on pyhä-, itsenäisyys-, tai vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, viivästyskorkoa voidaan periä vasta ensimmäisestä arkipäivästä lukien (Velkakirjalaki 5.2 §). Samaa periaatetta on sovellettava, jos velka on maksettava määräajassa, jonka viimeinen päivä sattuu jollekin näistä päivistä.

Jos eräpäivää ei ole velallista sitovasti ennalta määrätty, velallisen on maksettava viivästyskorkoa siitä lähtien, kun 30 päivää on kulunut siitä päivästä, jona velkoja lähetti velalliselle laskun tai muutoin vaati määrätyn rahamäärän suorittamista. Velallinen ei kuitenkaan ole velvollinen maksamaan viivästyskorkoa ajalta ennen laskun tai vaatimuksen saapumista hänelle. Vastaavasti toimitaan tilanteissa, joissa kuluttaja ei tiedä etukäteen laskun loppusummaa. Tällöin korkolain perustella katsotaan, että eräpäivää ei ole tällaisissa tapauksissa viivästyskoron maksamisvelvollisuuden kannalta ennalta sitovasti määrätty.

Jos kysymys on kuluttajasuhteessa syntyneestä velasta, laskussa tai muussa maksuvaatimuksessa on mainittava tuolloin voimassa olevan viivästyskoron suuruus ja se ajankohta, josta lukien viivästyskorkoa on suoritettava. Velallinen ei ole velvollinen maksamaan viivästyskorkoa siltä ajalta, joka on kulunut ennen kuin hän on saanut velkojalta viivästyskorkoa koskevat tiedot.

Viivästyskorkoa on kuitenkin maksettava viimeistään siitä päivästä, jona velan maksua koskeva haaste annettiin velalliselle tiedoksi, tai, jos vaatimus esitetään oikeudenkäynnin aikana, sen esittämisestä lukien.

6.1 Viivästyskoron määrä

Velan maksun viivästyessä velallisen on maksettava viivästyneelle määrälle vuotuista viivästyskorkoa, joka on seitsemän prosenttiyksikköä korkeampi kuin kulloinkin voimassa oleva Euroopan keskuspankin määrittämä viitekorko. Jos velalle sovittu juokseva korko on tätä korkeampi, peritään kuitenkin samaa korkoa myös viivästyneelle erälle. Korkeampaa korkoa voi kuitenkin periä enintään 180 vuorokauden ajan siitä, kun velka on kokonaisuudessaan erääntynyt (tässä viitattu korkolain 4 § soveltuu velkaan, jonka peruste on syntynyt 1.2.2010 jälkeen).Korkeampaa korkoa ei myöskään voi periä sen jälkeen, kun velkaa koskeva tuomioistuimen tuomio on annettu.

Kuluttajalla on oikeus maksaa kulutusluottonsa tai sen osa ennen sen erääntymistä (KSL 7 luvun 27 §). Tällöin jäljellä olevasta saatavasta on vähennettävä se osa luottokustannuksista, joka kohdistuu käyttämättä jäävään luottoaikaan. Jos kuluttaja maksaa erissä maksettavan luoton muuna kuin eräpäivänä, käyttämättä jäävä luottoaika luetaan alkavaksi ensimmäisestä maksun jälkeisestä eräpäivästä. Jos kuluttajan maksu viivästyy, katkeaa viivästyskoron maksuvelvollisuus todelliseen maksupäivään.

Viivästyskorkoa voi periä vain viivästyneestä määrästä, ei koko velkasumman määrästä. Velan juoksevaa korkoa voi sen sijaan periä em. mukaisesti viivästymättömältä osalta seuraavaan eräpäivään. Tällainen tilanne voi tulla eteen tililuotoissa, joissa kuluttajan tulee maksaa vähintään määritelty vähimmäiserä, jos kuluttaja maksaa kerralla pois koko velkansa, joka sisältää sekä viivästynyttä että viivästymätöntä saatavaa. Tällöin kuluttajalta perittävät korot on eroteltava perusteensa mukaan.

6.2 Viivästyskorosta vapautuminen ja koron sovittelu

Viivästyskorosta voi vapautua, jos velkaa ei ole voitu maksaa oikeassa ajassa velkojasta johtuvasta syystä tai jos maksuviivästyksen on aiheuttanut ylivoimainen este. Viivästyskorkoa lasketaan velalle taas uudestaan, kun näitä esteitä ei enää ole.

Viivästyskorkoa voidaan sovitella, jos velallisella on katsottava olleen perusteltu syy kieltäytyä maksamasta velkaansa tai jos maksun viivästyminen on johtunut maksuvaikeuksista, joihin velallinen on sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiallisesti ilman omaa syytään joutunut.

Linjaus on laadittu vuonna 2008, tarkistettu 2010 ja maksupalvelulain muutoksen johdosta välttämättömiltä osin 2018.