Tiivistelmä
Vuoden 2018 taksiuudistus muutti taksialan sääntelyä radikaalisti, kun aiemmin tiukasti säännellyt markkinat avattiin sangen vapaalle kilpailulle. Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on tarkastellut aikaisemmissa selvityksissään taksimarkkinoita ja uudistuksen vaikutuksia eri näkökulmista. Ymmärrystä taksimarkkinoista laajennetaan nyt tutkimuksella, jossa on selvitetty taksiyrittäjien näkemyksiä ja kokemuksia uudistuneista taksimarkkinoista.
Tutkimuksen aineistona on käytetty KKV:n tekemää kyselyä taksiyrittäjille. Kyselyyn vastasi 844 taksiyrittäjää ja vastausprosentiksi tuli 8,6. Kyselyyn osallistuneet taksiyrittäjät vastaavat ominaispiirteiltään melko hyvin koko Suomen taksiyrittäjien joukkoa.
Kilpailua taksimarkkinoilla voi haitata se, jos välityspalvelut rajoittavat tai kieltävät taksiyrityksiä toimimasta toisen välitysyhtiön alaisuudessa. Välityspalveluiden välinen kilpailu on tärkeää kuluttajan näkökulmasta, jotta välityspalvelut eivät pysty markkinavoimallaan hinnoittelemaan kyytejä markkinahinnan yläpuolelle.
Kaksi kolmasosaa vastaajista kertoi, että nykyinen välityspalvelu oli jollain tavalla rajoittanut muille välityspalveluille ajamista. Yleisin tapa rajoittaa oli asettaa ehtoja auton teippauksille tai autossa käytettävälle laitteistolle. Viidesosa kertoi, että välityspalvelu oli suoraan kieltänyt ajamasta muille välityspalveluille. Noin joka seitsemäs vastaaja kertoi myös, että välityspalvelu oli kieltäytynyt ottamasta taksiyritystä palvelunsa piiriin.
Joka toisella kyselyn vastaajista oli käytössään useampi kuin yksi välityspalvelu. Suuremmat yritykset käyttivät useampia välityspalveluita kuin pienemmät yritykset. Neljäsosa vastaajista haluaisi kuulua nykyistä useampaan välityspalveluun, koska voisi siten kasvattaa tuloja (esimerkiksi pääsemällä Kela-kuljetusten piiriin) tai päästä nykyistä parempaan välityspalveluun. Uudemmat taksiyritykset halusivat useammin kasvattaa välityspalveluidensa määrää. Toisaalta kolme neljäsosaa vastaajista ei haluaisi kuulua nykyistä useampaan välityspalveluun, koska pitää sitä liian kalliina tai hankalana tai on tyytyväinen nykyisiin.
Kyselyn avokysymyksiin annettujen vastausten perusteella monilla taksiyrittäjillä on hyvin kielteinen näkemys välityspalveluista. Näiden vastaajien mielestä välitysyhtiöt vievät liian suuren osan taksiyrittäjän tuloista ja niillä on liikaa valtaa taksiyrityksiin nähden.
Taksialan liikevaihdosta noin 40 prosenttia muodostuu julkisesti tuetuista kyydeistä. Julkisesti tuetut kyydit ovat monesti taksiyrittäjille tärkeä tulonlähde, erityisesti pienemmillä paikkakunnilla, joissa näiden kyytien osuus alueen liikevaihdosta on suuri. Julkisesti tuettuja kyytejä ajoi melko usea taksiyritys: noin kaksi kolmasosaa vastaajista ajoi Kela- tai sote-kuljetuksia ja 40 prosenttia koulukuljetuksia. Moni vastaaja haluaisi ajaa enemmänkin julkisesti tuettuja kyytejä, vaikka niistä saatu korvaus oli usein pienempi kuin muista kyydeistä. Avokysymyksissä annettiin paljon kielteistä palautetta julkisesti tuettujen kyytien kilpailutuksesta. Useiden vastaajien mielestä välityspalveluiden tekemät tarjoukset ovat niin pieniä, että taksiyrittäjän on ajettava kyytejä olemattomalla katteella tai jopa tappiollisesti. Kyytejä voi sen vuoksi jäädä ajamatta, koska ne eivät ole kannattavia.