Tiivistelmä
Online-rahapelaaminen on yleistynyt merkittävästi viime vuosikymmeninä. Online-pelaamisen myötä rahapelaaminen ei ole enää yhtä vahvasti tiettyyn maahan ja sen lainsäädäntöön sidottua kuin aiemmin, eikä aiemmin käytössä olleilla sääntelykeinoilla ole enää samanlaista vaikutusta kuin niillä oli vielä joitakin vuosia sitten. Rahapelipolitiikan keskiöön onkin noussut se, kuinka pelaaminen saataisiin pidettyä kansallisen järjestelmän ja sääntelyn piirissä.
Tässä raportissa tarkastelemme, millaista rahapelimarkkinoihin liittyvää sääntelyä Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa on käytössä, miten rahapelaaminen on näissä maissa viime vuosina kehittynyt ja millaisia vaikutuksia näissä maissa toteutetuilla sääntelyuudistuksilla on ollut. Muuttuneeseen rahapelaamiseen ja siitä seuranneisiin haasteisiin on reagoitu Pohjoismaissa eri tavoin. Tanskassa ja Ruotsissa on siirrytty yksinoikeusjärjestelmästä lisenssijärjestelmään ja Suomessa valmistellaan parhaillaan vastaavaa muutosta. Norjassa on puolestaan pyritty vahvistamaan yksinoikeusjärjestelmää hankaloittamalla järjestelmän ulkopuolista pelaamista. Muilta osin rahapelimarkkinoita koskeva sääntely on eri Pohjoismaissa varsin samankaltaista.
Järjestelmän ulkopuolisten pelien pelaaminen on selvästi yleisempää Suomessa ja Norjassa kuin Ruotsissa ja Tanskassa. Myös järjestelmän sisäiseen pelaamisen käytetyn rahan osuus kaikesta rahapelaamisesta on Ruotsissa ja Tanskassa merkittävästi suurempi kuin Norjassa ja Suomessa. Tanskan, Ruotsin ja Norjan uudistusten vaikutusten tarkastelu antaa viitteitä siitä, että järjestelmän sisäisen pelaamisen osuutta on mahdollista nostaa sekä lisenssijärjestelmän käyttöönotolla että järjestelmän ulkopuolisen pelaamisen rajoittamiseen tähtäävillä toimilla.
Ruotsin kokemukset näyttäisivät viittaavan siihen, että lisenssijärjestelmään siirtyminen on mahdollista toteuttaa siten, ettei se lisää rahapelaamisesta aiheutuvia haittoja. Tanskan osalta uudistuksen vaikutuksia pelihaittoihin on vaikeampi tulkita, sillä siellä riskitason pelaaminen näyttää merkittävästi yleistyneen, mutta vasta useita vuosia uudistuksen jälkeen. Norjan yksinoikeusjärjestelmän vahvistamiseen tähtäävä rahapelipolitiikka vaikuttaa olleen tehokkaampi pelihaittojen ehkäisyssä kuin Suomessa toteutetut, lähinnä järjestelmän sisäiseen pelaamiseen kohdistuvat toimet. Uudistusten vaikutusta pelihaittoihin on kuitenkin hankala arvioida aineistorajoitusten vuoksi.
Yleisesti ottaen vaikuttaa siltä, että rahapelipoliittisia tavoitteita korkeasta kanavointiasteesta ja pelihaittojen ehkäisystä on mahdollista saavuttaa sekä yksinoikeusjärjestelmässä että lisenssijärjestelmässä. Vaikutukset riippuvat viime kädessä järjestelmän yksityiskohdista ja sen käytännön toteutuksesta. Raporttimme tulokset osoittavat, että Suomen tuleva järjestelmäuudistus kannattaa suunnitella huolella, jotta uudistukselle asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa.